Geek Is the New Black

GeekIstheNewBlack jatkaa Filmitahti.fi -osoitteessa!

2012-01-25T09:45:00.000+02:00

Tämä blogi jää nyt telakalle, arkistoksi vanhoille jutuille eli uusia postauksia ei enää tänne tule.
Jo keväällä pohdimme yhdessä Elokuvablogi.com:in Päivin kanssa josko löisimme viisaat (?) päämme yhteen ja perustaisimme yhdessä hieman erilaisen elokuviin ja televisioon keskittyvän verkkojulkaisun ja näin syntyi Filmitähti.

Filmitähdessä jatkamme kirjoittamista ihan entiseen tapaan mutta koska tekijöitä on kaksi se vapauttaa ideoimaan enemmän muitakin juttuja kuin vain arvosteluja joten uskallan sanoa että homma vain paranee ja aiheesta kiinnostuneille on enemmän herkkua luvassa kuin ennen.

Joten päivittäkää kirjanmerkkinne, blogilistanne, Google Readerinne tai lukijaraatinne suoraan Filmitahti.fi -sivun sivupalkissa olevista merkeistä, alla muutama linkki..

Filmitahti

Blogilista

Twitter

Facebook

Casino Jack (2010)

2012-01-25T08:00:00.000+02:00

CasinoJack (2010) on tositapahtumiin pohjautuva elämäkerta-elokuva, joka onjohtavan elokuvasivuston, Internet Movie Databasen, kategorioiden mukaansekoitus komediaa ja rikoselokuvaa. Elokuva kertoo kuitenkin humoristisellaotteella omalla tavallaan aika surullisen Casino Jackin, eli Jack Abramoffin,tarinan. Abramoffia elokuvassa ansioituneesti näyttelee palkittu näyttelijä KevinSpacey. Pääroolin loistavasti vetävä Spacey, joka on tuttu mm. elokuvista Epäillyt,L.A. Confidental ja American Beauty, suorastaan pelastaa elokuvannäyttelijäntaidoillaan.

Elokuvan ohjasi traagisesti vähän ennenelokuvan ensi-iltaa menehtynyt George Hickenlooper.

Dokumenttiohjaajana enemmän mainetta niittänyt Hickenlooper ei ehkä ollutelokuvanteossa omimmillaan ja joidenkin mielestä se paistaa elokuvasta varsinselvästi läpi. Käsikirjoitus, joka muuten on Norman Sniderin käsialaa jalukuisat erilaiset juonenkäänteet tekevät elokuvasta melko sekavan, kunkatsojan verkkokalvoille pyritään saamaan mahdollisimman todenmukainen kuvasiitä mitä oikeasti tapahtui.

Spaceyn rinnalla, tai pitäisikö todeta tähänettä taustalla, näyttelevät mm. KellyPreston (Jerry Maguire 1996), BarryPepper (Vihreä Maili 1999) ja JonLovitz (Omaa luokkaansa 1992). Taustalla nimenomaan siksi että Spaceynnäyttelijäsuoritus on yksinkertaisesti niin hyvä. Elokuvan jälkeen jokainenvoikin pohtia sitä että kuka olisi sopinut paremmin Spaceyn tilalle JackAbramoffin rooliin? Tom Cruise? Nicholas Cage? Samuli Edelmann? Ehei. Roolisopii kuin nakutettu Kevin Spaceylle. Jaasetettiinhan Spacey myös ehdolle parhaasta miesnäyttelijännäyttelijäsuorituksesta vuoden 2010 Golden Globe –palkintogaalassa. Kentiesarka aihe pudotti elokuvan Oscar-ehdokkaiden joukosta.

Jottei arvostelu mene totaaliseksi Spaceynylistyslauluksi, niin kerrotaan hieman juonesta. Kasinot

ja niiden tuomat tuotot ovattodella suuri bisnes. Puhutaan jopa useimmista miljardeista dollareista jaeuroista mitä kasinomaailmassa tänä päivänä liikkuu vuositasolla. Ei siis olemikään ihme että kulisseissa taistellaan paikasta auringossa erittäinverisesti. Elokuva kertoo Jack Abramoffin, kasinoteollisuuden puolestapuhujan jalobbaajan tarinan. Häikäilemättömänä liikemiehenä Abramoff lobbaa kasinoteollisuuttaWashingtonissa ajaen lähinnä omia etujaan kaikkien muiden kustannuksella.Tästähän seuraa väistämättä jossain vaiheessa konflikteja ja elokuvassakeskitytäänkin lähinnä Abramoffin nousuun ja tuhoon hänen haukatessa kakustapikkaisen liian isoja paloja.

Mikäli aiot elokuvan katsastaa, suosittelenlämpimästi ensin tutustumista oikean Jack Abramoffin tarinaan. Näin saatvarmasti elokuvasta enemmän irti. Mikäli kasinopelit ovatlähellä sydäntäsi, tämä leffa on sitä suuremmalla syyllä katsottava. Elokuva eiole ehkä se mieleenpainuvin, mutta paljon huonompiakin elokuvia on maailma pullollaan.Ja Kevin Spaceyn roolisuorituksista pitäville elokuva on melkoinen jättipotti,Oscar-patsaisiin johtaneiden elokuvien, American Beauty (1999) ja Epäillyt (1995)jälkeen.

Rakkautta ja Anarkiaa -tärpit..

2011-09-14T09:00:00.000+03:00

Perjantaina se alkaa, nimittäin joka vuotiset R&A -filmifestivaalit jonne allekirjoittanut aikoo raahautua joka päivä, joskus useamminkin kuin kerran. Saatuani katalogin käsiini iski pieni epätoivo, kuinka löytää näin valtavasta määrästä hienoja ja kiinnostavia elokuvia edes kourallinen katsottavaa ilman että harmittaa kaikki ne väliin jääneet? Tässä muutama oma vinkkini..

Suosittelut ovat joko omia kokemuksiani tai muilta kuultujen arvioiden perusteella valittuja. Pois jää monta hyvää tekelettä, kaikki elokuvat voit tarkastaa täältä.
Lisäksi päivitän ahkerasti näkemiäni R&A:ssa esitettäviä elokuvia blogiin, jutut löytyvät näppärästi oikeassa sivupalkissa olevan R&A-kuvakkeen alta.

Drive
Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnon voittanut Nicolas Winding Refn ohjaama Drive kuuluu must-see listalle. Ryan Gosling esittää Hollywoodin stunttimiestä joka iltaisin hoitaa pimeämpää businesta rikollisille. Drive on väkivaltainen, vaikuttava ja myös mustaa huumoria sisältävä vaikuttava teos ryyditettynä hyvillä näyttelijöillä.

Tartunta
Steven Soderberghin ohjaama Contagion kertoo maailmasta jossa paniikki, vainoharhaisuus ja alkukantainen pelko saavat vallan tappavan viruksen jyllätessä ympäri maailmaa. Tutut näyttelijät Gwyneth Paltrow, Matt Damon, Jude Law ja Kate Winslet tähdittävät tätä toimintatrilleriä; tuottaja Stacey Sheri onkin sanonut elokuvasta: " I think the question raised by Contagion is not whether or not this could happen. It's more a case of when".

Hyvä poika
Elina Knihtilä näyttelee vahvasti skandaalia Helsingistä pakoon lähtenyttä näyttelijätärtä jonka suhde poikiinsa aiheuttaa ongelmia kun mökkivieraat saapuvat paikalle. Aiempi juttuni elokuvasta täällä

Tyrannosaur
Paddy Considinen esikoisohjaus on saanut kiitosta ympäri maailman. Tarina kietoutuu arkisen rujojen ihmisten ympärille, kyyninen ja väkivaltainen leskimies Joseph (Peter Mullan), harras kristitty Hannah (Olivia Coleman) jota aviomies (Eddie Marsan) nöyryyttää. Elokuva on tarina yllätyksellisestä ystävyydestä jonka parasta antia ovat näyttelijöiden erinomaiset suoritukset.

Poliss
Tarina pureutuu poliisin lastensuojeluyksikön arkipäiviin näyttäen työn vaikutukset poliisien elämään. Elokuva on inhimillinen ja todentuntuinen; tätä selittänee se että ohjaaja Maïwen vietti aikaansa kaduilla poliisin kanssa ennenkuin kirjoitti tarinansa jonka tapahtumat ovat osittain totta, osittain tarua.

Our Day Will Come
Nuori vihainen mies joka ei tule toimeen ikätoveriensa kanssa eikä kotona ymmärretä on vaikutusaltista kauraa. Kun oppi-isäksi ryhtyy ihmisvihaaja Patrick (Vincent Cassell) on selvää että kaksikko joutuu tielle jossa säädyllisyys ja säännöt heitetään auton ikkunasta kadulle.

20 Cigarettes
Tapahtumat sijoittuvat Irakiin jonne vielä kotona asuva 28-vuotias Aureliano lähtee avuksi kuvaamaan dokumenttia. Hauska ja koskettava elokuva kertoo kuinka Aurelianon mukana ollut saattue joutui väijytykseen ja kuinka kuvaajan elämä muuttui tapahtuman myötä täysin; sotasankariksi joutuminen ei välttämättä olekaan niin hieno asia.

Guilty of Romance
Aasia-nälkäisille on tarjolla montakin herkkua mutta raaka tarina omituisesta murhasta saa tällä kertaa ääneni. Elokuva sisältää runsaasti seksiä ja väkivaltaa joten kahdesta erilaisesta naisesta kertova teos ei välttämättä ole ihan kaikkien juttu.

The Other Side of Sleep
Eteerisen kaunis murhamysteeri, The Other Side of Sleep, kiinnostaa visuaalista kauneutta ja outotta ihailevaa bloggaajaa. Arlene, nuori tyttö, hakeutuu omituisesti metsikössä murhatun naisen poikaystävän sekä vainajan muiden läheisten seuraan. Siksikö että Arlenella on tekemistä murhan kanssa vai omaa outouttaan?

Marwencol
Dokumentti kertoo omituisesta belgialaisesta kylästä, Marwencolista, joka on yhden miehen käsialaa. Kyseessä on nimittäin pienoismallikylä jossa eletään toista maailmansotaa. Mark Hogancamp rakensi kylän jouduttuaan vakavan pahoinpitelyn uhriksi ja eräänlaisesta tervehtymisprojektista tuli suurempi kuin mies osasi odottaa.

Griff the Invisible
Griffillä on salaisuus, hän on supersankari. Päivisin toimistorottana raatava työpaikkakiusattu Griff pelastaa öisin mummoja ja hakkaa roistoja. Omituisen ja hauska australialaisen elokuvan pääosassa on True Bloodista tuttu Ryan Kwanten.

Kill List
Onko Kill List tarina riitaisista parisuhteista, raaka tarina palkkamurhaajista vai musta komedia, jokainen voi tehdä päätelmänsä itse. Tarina kahdesta palkkatappajasta ja näiden vaimoista on täynnä väkivaltaa ja mustaakin mustempaa väriä ryyditettynä lohduttomalla ripauksella huumoria tehden Kill Lististä mielenkiintoisen kuuloisen tapauksen.

Dokumentin nälkäisille...

The Greatest Movie Ever Sold
Morgan Spurlock on nykyisin jo käsite; tällä kertaa ohjaaja tarttuu brändäykseen. Koko dokumentti kertoo siitä miten tämä dokumentti on rahoitettu markkinointiyhteistyöllä.

Conan O'Brien Can't Stop
Hauska punapää sai aikoinaan potkut jota puitiin pitkin mediaa. O'Brien lähtee tv:stä ulos jouduttuaan kiertueelle lavashown merkeissä, osoittaen että tämä mies ei tarvitse käsikirjoitusta ollakseen hauska.

Page One: A Year Inside the New York Times

Uutis-ja dokumenttiaddikteille kuten minä, dokumentti legendaarisen New York Timesin vuodesta on pakollista herkkua. Juttu täällä.

Nopeat...

2011-09-13T09:56:00.000+03:00

Postauksen olisi yhtä hyvin voinut otsikoida "miehemme maailmalla" koska en usein postaa uutisia mutta tällä kertaa esille pitää nostaa kaksi täysin erilaista voittoa, molemmat hienoja.

Michael Fassbender voitti viikonloppuna Venetsian elokuvajuhlilta parhaan näyttelijän palkinnon roolistaan Steve Mcqueenin ohjaamassa Shame-elokuvassa. Miehestä lisää täällä.

Täysin toisenlaista, mutta ihan yhtä hienoa, saavutusta voidaan juhlia kun Doctor Who eli Matt Smith voitti GQ:n Man of the Year-juhlissa Most Stylish-palkinnon. Tämä heittotukkainen ja melko omaperäisesti pukeutuva näyttelijä ei ole kaukana roolihahmostaan; molemmat tunnetaan eritoten pukeutumistyylistään ja rusetti voi olla ihan yhtä cool siinä missä risaiset farkutkin...

Ja koska aamuun pitää saada jotain pelottavaakin; tuoreimpien uutisten mukaan Alcon Entertainment on hankkinut oikeudet Point Break eli Myrskyn ratsastajat -elokuvaan. Vuonna 1991 julkaistu, Kathryn Bigelown ohjaama filmi, on minulle melkein pyhä ja ajatus Swayzen ja Reevesin korvaamisesta tuoreilla naamoilla saa pelonväreet riipimään pitkin selkäpiitäni. Point Break re-make, maailmanloppu vai hyvä uutinen?

Vihdoinkin Suomessa...

2011-09-11T11:00:00.000+03:00

Kesäkuussa kirjoitin erinomaisesta The Killing tv-sarjasta. Jutun voitte lukea täältä.
Nyt MTV3-kanava näyttää sarjan nimellä Jälkiä jättämättä, alkaen 12.9. klo 21.
Jos kaipaat laadukasta rikosdraamaa niin tämä sarja on sinulle...

True Blood -arvonnan voittaja!

2011-09-09T15:32:00.003+03:00

Kun kysyin mikä True Bloodissa on parasta, useimmat kommentoijista painottivat aikuisille suunnattua vampyyritarinaa ja erinomaisia hahmoja. Kommenteista paistoi kuitenkin läpi myös se toinen puoli, nimittäin Eric Northmanin vetovoima. Moni halusi sanoa Northman mutta korjasi kuitenkin korrektisti "virallista" lausuntoaan toiseksi. Uskokaa pois, minä ymmärrän täysin. Alexander Skarsgård on komeinta mitä tv:ssä on nähty pitkään aikaan joten mielipiteenne on kuultu, ymmärretty ja rekisteröity ;O)

Voittaja arvottiin Random.org:n avustuksella ja Merlottes -avaimenperän omistajaksi päätyi

Jenni (blogista Jukebox in my head).Onnittelut avaimenperästä,laitatko tulemaan minulle nimesi ja osoitteesi geekmeili@gmail.com

R&A / Page One: Inside The New York Times

2011-09-08T16:54:00.002+03:00

Dokumentaristi Andrew Rossi sai yksi miljoonasta -tilaisuuden päästessään vapaasti kuvaamaan yhden maailman vaikutusvaltaisimman sanomalehden, The New York Timesin, kulissien taakse vuodeksi. Se osuu ajankohtaan jossa internet on painanut perinteiset lehtitalot ahtaalle ja maailmassa käydään kädenvääntöä journalismin etiikasta, siitä onko kaikki vain yhtä loputonta uutisvirtaa ilman sisältöä ja kuinka on mahdollista tuottaa laadukasta aineistoa vähennetyllä henkilöstöllä.

Page One on herkullinen teos; se asettaa vahvasti vastakkain nykyaikaiset uutissivustot jotka suoltavat "uutisia" otsake kerrallaan tekemättä itse mitään varsinaista tutkivan journalistin työtä. Toisessa äärilaidassa on perinteinen lehtitalo jonka toimittajat keräävät juttunsa ainekset itse, lähtevät sotatantereelle, soittavat ihmisille ja penkovat pinokaupalla papereita. Kaiken maailman uutissivustojen tulvassa lukija harvemmin tulee ajatelleeksi mistä itse uutinen tulee, jonkun on pitänyt se alunperin tehdä, muut vain monistavat sitä.

Dokumentti näyttää kuinka suuret lehtitalot kaatuvat ja Huffington Postin kaltaiset nettisivustot kukoistavat. Ihmiset saavat sitä mitä tilaavat, lyhenneltyjä, viihteellisiä ja helposti pureskeltuja uutisia joiden välissä on kevennyksenä sen hetkisen reality-tähden persvako-kuva. Tätä vastaan on hankala taistella nimittämättä muita tyhmiksi mutta pointti menee kyllä perille.

Rossi seuraa tarkemmin myös toimituksen kiinnostavimman hahmon, David Carrin, työtä tutkivana journalistina. Tämä terävän älyn ja kielen omaava mies on entinen huumeaddikti joka on kuin terrieri päästessään jutun jäljille, Carr tuo tarinaan myös syvyyttä sekä henkilökohtaisempaa otetta. Kun suuren viestintäryppään johtoon nousee liikemies kannuksensa hankkineen toimittajan sijaan on maailma pulassa ja tämän Carr yrittää eräässä jutussaan näyttää. Olen melko lailla samaa mieltä...
Page One on muillekin kuin median asemasta tai uutisista kiinnostuneille katsojille kiehtova kokonaisuus; dokumentti esitetään 15.9. alkavilla Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla.

Page One: Inside The New York Times ****
Ohjaaja: Andrew Rossi
IMDb

Movie Monday #15 - Muut inhoavat, minä en

2011-09-07T11:58:00.001+03:00

Movie Monday kyseli elokuvaa joka huonosta kritiikistä ja kavereiden parjauksesta huolimatta on omasta mielestäni hyvä, ellei jopa erinomainen...
Aihe on sinällään minulle rakas että pidän useammastikin elokuvasta jotka kriitikot ovat haukkuneet lyttyyn. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä oli Priest (juttu täällä) joka sai muualta kautta linjan yhtä tähteä ja kirosanoja, minulta neljä tähteä ja suitsutusta...ne ei vaan tajunnu.

Muita rakkaita parjattuja leffoja ovat jo Movie Monday -haasteissa aiemmin eri yhteyksissä mainitut Tomb Raider ja Resident Evil-elokuvat, ne ovat kriitikkojen lyttäämiä kautta linjan. Joudun nyt kuitenkin ottamaan saman elokuvan tämän haasteen vastaukseksi kuin pari viikkoa sitten eli The Cable Guy, kotoisemmin Sähköputkimies.

Kannattaisi katsoa kenet päästää asentamaan kaapelia omaan kotiinsa...

Minulla ja Jim Carreylla on ollut pitkä ja antoisa suhde mitä tulee nauramiseen. Ace Ventura on hyväsydäminen eläinten puolestapuhuja ja jo näillä ansioilla kuuluisi parhaaseen ystäväpiiriini mikäli hän olisi oikea henkilö. Carreyn fyysinen komiikka puree minuun, vaikka toisissa näyttelijöissä sitä inhoan. Sähköputkimies naurattaa minua aina, se sisältää elokuvahistorian parhaan karaokekohtauksen ja epätoivo mikä paistaa Matthew Broderickin esittämän Stevenin kasvoilta on hyvin ymmärrettävissä.
The Cable Guy on raivostuttava tyyppi, samalla koskettava ja pelottava kuten hullut yleensäkin.
Jack Black ja Janeane Garofalo tekevät mainiot sivuosat ja kohtaus turnajais-ravintolassa on suorastaan hykerryttävä.

Se miksi kriitikot vihasivat elokuvaa on minulle mysteeri, paitsi että se sisältää niin mustaa huumoria että se ei takuulla mennyt USA:ssa läpi pureksimatta, te ette vaan tajua...

TV: Blue Bloods

2011-09-06T09:49:00.002+03:00

Blue Bloods on hieno esimerkki sarjasta jossa laadukas käsikirjoitus yhdistetään tunnettuihin ja lahjakkaisiin näyttelijöihin sekä tarinankerrontaan joka hakkaa b-luokan elokuvat mennen tullen.

Sarja seuraa poliisien työtä NYPD:ssä, keskittyen enimmäkseen yhteen perheeseen. Perheen pää, Franck Reagan (Tom Selleck) on poliisiveteraani joka luovii nykyään korkeammassa virassa poliittisten ongelmien ja poliisin arkityön välimaastossa. Perheeseen kuuluu kolme aikuista lasta joista kaksi seuraa isänsä ja isoisänsä Henryn (Len Carilou) jalanjälkiä poliisivoimissa. Donnie Wahlberg esittää erinomaisesti jo kokenutta ja kaiken nähnyttä etsivä Danny Reagania ja nuorempi, vasta poliisivoimiin liittynyt Jamie (Will Estes) jätti lakimiehen uran taakseen valmistuttuaan Harvardista. Perheen neljäs lapsi, Joe, kuoli poliisityössä hämärissä olosuhteissa ja tämä tekijä vaikutti sekä Jamien uranvaihtoon että niihin jännitteisiin joita kuolema perheessä yleensä aiheuttaa.

Perheen tytär Erin (Bridget Moynahan) on syystä huolissaan nuorimmasta veljestä ja useammin kuin ei perheen kokoontuessa illalliselle eriävät aatemaailmat ja kokemukset lyövät sarviaan yhteen. Normaalia poliisin päivätyötä värittää tiiviimpi tarina joka keskittyy kuolleen poliisiveljen ympärille ja siihen liittyvä tutkimus sekä paljastuvat salaliitot.

Blue Bloods on takuuvarmaa laadukasta poliisisarja-viihdettä jota katsoessa ei joudu pettymään; Tom Selleck ja Donnie Wahlberg ovat sarjan kantavat voimat mutta koko näyttelijäjoukko osoittaa että nykypäivän televisiossa ei turhia säästellä. Blue Bloods jatkaa USA:ssa tänä syksynä toisella kaudella, kriitikoiden kiittelemä sarja koukuttaa katsojansa ja hakkaa tusina-poliisit mennen tullen.

Blue Bloods alkaa Nelosella torstaina klo 22.00.

True Blood-arvonta!

2011-09-05T11:31:00.006+03:00

Bloggari selvisi Nykin matkastaan ehjin nahoin, sivupalkissa on linkki valokuvablogiini josta voi käydä kurkkimassa tunnelmia.

HBO-storesta ostin, ihan lukijat mielessä, True Blood-aiheisen avaimenperän pientä arvontaa varten. Kyseessä on pika-arvonta ja se päättyy jo perjantai-iltana 9.9.2011 joten kipinkapin kommentoimaan tätä postausta jos mielit saada koristusta avainrykelmääsi!

Vastaa vain kysymykseen
Mikä True Bloodissa on parasta?

M.Nispel: Conan the Barbarian (2011)

2011-09-04T17:34:00.000+03:00

Ohjaaja Marcus Nispel on päivittänyt legendaarisen, vaikkakin Schwarzeneggerin tulkitsemana hieman huvittavan, Conanin rytinällä uuteen aikaan. Uusi Conan tarjoaa hengästyttävän toimintapläjäyksen jossa miekat heiluvat, kostoa vannotaan ja veri lentää. Jason Momoa on uutena Conanina uskottavampi, näyttävämpi ja taidokkaampi kuin edeltäjänsä, tehden näin elokuvasta astetta kiinnostavamman.

Jason Momoa taitaa miekanheilutuksen...

Kun Conanin isä kohtaa kuolemansa julman Khalar Zymin (Stephen Lang) käsissä, vannoo sotatantereella syntynyt Conan kostoa. Khalar suunnittelee valtaan nousua menneiden aikojen taikanaamarin avustuksella ja tähän tarvitaan erityinen nainen. Tyttärensä Mariquen (Rose McGowan) velhotaitoja hyödyntämällä Rachel Nicholsin esittämä neito kidnapataan jotta Khalarin vaimo saadaan herätettyä henkiin ja herrasta itsestään tehtyä jumala.

Kosto mielessään Conan rynnii perään kuin tantereellinen pillastuneita härkiä. Näillä lihaksilla varusteltu soturi on kieltämättä kaunista katsottavaa ja vaikka käsikirjoitus ontuu pahasti eikä anna Momoalle lainkaan tilaisuutta kasvaa roolissaan voi katsoja ottaa elokuvan sellaisena miksi se on tarkoitettukin, viihteenä. Turhaa sisältöä odottamatta voi keskittyä pullisteluun, Momoan hienoon miekankäsittelyyn ja alituiseen toimintaan.
Toimintaa on niin paljon että kun elokuva hetkeksi levähtää ja keskittyy itse tarinan kerrontaan rupeaa homma heti puuduttamaan; rytinä on se mikä vie tätä elokuvaa eteenpäin ja toiminta-elokuvana Conan on viihdyttävä ilotulitus jossa ei henkeä juuri vedetä.

Elokuvan teho lepää kuitenkin melkein yksinomaan Momoan leveillä harteilla ja tämä karismaattinen näyttelijä, saadessaan erilaisia rooleja, voi nousta aikamme suurimmaksi toimintatähdeksi. Aiempi juttuni miehestä täällä. Kunhan roolien laatu ja sisältö olisi muutakin kuin ilmeista hauiksenpullistelua, niin komeat kuin ne ovatkin. Pitkä miinus elokuvalle tulee täysin tarpeettomasta 3D-efektistä jota ei huomannut sekä niin paljosta toiminnasta että itse tarina jäi täysin toissijaiseksi. Näistä miinuksista huolimatta Conan onnistui yllättämään viihdyttävyydellään ja kelpaa mainiosti tylsän illan herättäjäksi.
__________________________________________________________________
Conan the Barbarian ***
Ohjaus: Marcus Nispel
Pääosissa: Jason Momoa, Stephen Lang, Rose McGowan, Rachel Nichols
Valmistusmaa: USA 2011
Genre: toiminta/seikkailu/fantasia
IMDb

B.Furman: The Lincoln Lawyer - Oikeuden palvelija (2011)

2011-09-02T17:46:00.000+03:00

Sujuva ja yllätyksellinen The Lincoln Lawyer kertoo lakimiehestä joka saa hoitaakseen uransa suurimman jutun mutta joutuukin keskelle monimutkaista vyyhtiä jossa nopeat hoksottimet ovat tarpeet. Matthew McConaughey tekee uransa kypsimmän roolin, näyttäen että vanhemmiten hurmaavasta teksasilaisesta voi vielä sukeutua varteenotettava luonnenäyttelijä.

Liukas lakimies Haller (McConaughey) joutuu tiukan valinnan eteen..

Mick Haller (McConaughey) hoitaa lakimiehen bisneksiään suurimmaksi osaksi Lincoln-autonsa takapenkiltä. Asiakkaat koostuvat pikkurikollisista ja jengeistä ja Haller tunteekin iskeneensä kultasuoneen kun rikas Louis Roulet (Ryan Philippe) saa syytteen naisen raiskauksesta ja pahoinpitelystä ja pyytää Hallerin apuun. Kun iso kala käy haaviin on Hallerin pistettävä kaikki peliin ja saatava viattomuuttaan vakuuttava hemmoteltu vesa pois pinteestä.

Asiat eivät suju kuten pitäisi, Hallerin ystävä ja tutkija Frank Levin, jota esittää hienosti William H. Macy, kaivaa esiin asioita jotka eivät kestä päivänvaloa. Kissa ja hiiri-leikki käynnistyy, kuka oikeastaan onkaan syyllinen ja mihin? Haller joutuu moraalisen pulman eteen joka pistää lipevän ja liukkaan lakimiehen harkitsemaan arvoasteikkoaan.

The Lincoln Lawyer rullaa eteenpäin mukavasti, vaikka kärsiikin lievästä ylipituudesta; hieman karsimalla elokuvasta olisi tullut kompaktimpi kokonaisuus mutta kiinnostavat käänteet pitävät huolen siitä että homma pysyy kasassa loppuun saakka. Suurimman kiitoksen ansaitsee erinomaisen suorituksen tekevä McConaughey joka yllättää syvyydellään, piirre jota pääasiassa komedioita tehnyt pitkänhuiskea komistus ei ole pahemmin paljastanut tähän mennessä. Miehen suorituksessa on koskettavuutta joka tekee tästä elokuvasta astetta vakavamman ja sitä myöten myös toimivamman rikostrillerin.
________________________________________________________________________
The Lincoln Lawyer - Oikeuden palvelija ***
Ohjaus: Brad Furman
Käsikirjoitus: John Romano, Michael Connelly
Pääosissa: Matthew McConaughey, Ryan Philippe, Marisa Tomei, William H. Macy
Valmistusmaa: USA 2011
Genre: draama / trilleri
IMDb

Movie Monday #13 - Ihan naurettavaa

2011-08-22T12:29:00.000+03:00

Kysyin tällä kertaa kestosuosikkia. lähinnä komedian saralta, mikä saa naurattamaan aina vaan?

Oma valintani on helppo ja vastaus hyvin yksinkertainen. Lyhyestä virsi kaunis sillä valmistaudun reissuun.
Jim Carreyn karaoke-suoritus Cable Guyssa naurattaa minua aina ja kun kuulen tämän biisin jossain en pysty olemaan hymyilemättä, minulle tulee aina mieleen tämä kohtaus. Samaten, jos jossain lauletaan karaokea niin minusta kukaan ei tee sitä paremmin...

NYC kutsuu

2011-08-19T12:19:00.006+03:00

Lähden ensi viikolla New Yorkiin lomailemaan, blogi on telakalla syyskuun alkuun saakka mutta uusia postauksia ja uutisia on tulossa paluuni jälkeen ;O)

Captain America The First Avenger ****

2011-08-17T12:59:00.001+03:00

Uusin supersankari The Avengers -joukkiosta, Captain America, jatkaa samaa tasaisen varmaa laadukasta toimintaelokuvien sarjaa jonka Thor ja Iron Man -elokuvat aloittivat. Supersankari -tarinaksi keskivertoa paljon parempi elokuva nostattaa jälleen odotuksia ensi kesän The Avengers-elokuvaa kohtaan jossa koko poppoo nähdään yhdessä mm. Black Widown, Hawkeyen ja Hulkin kanssa...

Sympaattinen ja hyväsydäminen mutta auttamattoman pienikokoinen ja sairaalloinen Steve Rogers (Chris Evans) tahtoo liittyä 1940-luvulla maanmiestensä joukkoon sotimaan Eurooppaan. Vaikka älliä ja rohkeutta riittää on armeijalla tapana pistää hentoiset miehenalut luukulta takaisin kunnes Stanley Tuccin esittämä tiedemies Abraham Erskine näkee kuoren alla Rogersin kuoren alla suuremman sankarin kuin päälle päin uskoisi.

Toisaalla Euroopassa, Hitlerin tiedeosastoa Hydraa vetää lievästi kajahtanut valtaa halajava Johann Schmidt (Hugo Weaving) joka on kokeillut löytämäänsä muinaista esineen tuottamaa voimaa itseensä. Tämä on tehnyt Schmidtistä paitsi hullun myös vahvan ja Hydra-osaston steampunk-tyyliset ajoneuvot ja sotilaat kielivät vahvasti tulevaisuudesta ja maailmanvalloituksesta. Samalla se luo hienon kontrastin Captain American nahkaiseen, hieman hassuun asuun kertoen jo valinnoillaan enemmän hahmoistaan kuin uskoisi.

Steve Rogersista muotoutuu Captain America, laboratoriossa kehitelty superihminen joka muuttaa pienen miehen elämän lopullisesti. Suunnitelmissa on kaataa Hydran hyvin alkanut maailmanvalloitus hinnalla millä hyvänsä mutta tällä kertaa Rogersin ulkomuoto vastaa hänen sisäistä sankariaan.

Captain America toimii mainiosti, 1940-luvun tunnelma tekee kaikesta astetta kauniimpaa, hellyyttävämpää ja samalla totisempaa. Steve Rogersin kasvu sankariksi on toteutettu visuaalisesti hienosti, Chris Evansia on vaikea tunnistaa efekti-manipuloituna hentona Rogersina joka tekee tarinasta uskottavamman. Koko näyttelijäjoukko pelaa hienosti yhteen eikä suureja ylilyöntejä suorituksissa tule, mikä on hatunnoston arvoinen asia kun näkee mitä kaikkea Hugo Weaving joutuu tekemään ;O)

Chris Evans, mies jonka valintaa ihmettelin suuresti, tekee erinomaista työtä supersankarina, joudun auliisti myöntämään että olin väärässä tämän valinnan suhteen. Evans on sympaattinen mutta samalla näyttävä sankari ja valinta osui täysin nappiin.

Elokuva ei nojaa one-linereihin eikä liialliseen huumorinviljelyyn vaan paino on vakaasti tarinassa, hahmojen kasvutarinassa ja toiminnassa. Taustalla tukena häärii koko ajan Howard Stark (Dominic Cooper), Tony Starkin eli Ironmanin isä luoden näin jatkumon nykyaikaan ja antaen kehykset koko Me Kostajat-tarinalle. Ainut miinus tulee lievästä ylipituudesta ja 3D:n käytöstä, 3D-efekti oli suurimmaksi osaksi täysin turha joten 126 minuuttia kestävä elokuva painavat lasit nenällä on hieman liikaa.

Captain America saa janoamaan lisää, lopputekstien jälkeen tuleva väläys jatkosta lupaa hyvää, tuskin maltan odottaa nähdä kaikki nämä supersankarit samassa elokuvassa.
_______________________________________________________________________
Captain America The First Avenger (2011) ****
IMDb
Viralliset kotisivut

Movie Monday #12 - Parhaista parhain

2011-08-16T09:09:00.003+03:00

Kun Movie Monday heittää haasteeksi kertoa lempinäyttelijästä, näkee tämä nainen ahdistuksen pitkän putken ajatusprosessissa. Miten ihmeessä voin valita kaikista hyvistä suosikkinäyttelijöistä juuri SEN?
Mennään siis enemmänkin tunteella kuin sillä faktalla onko tämä näyttelijä minulle aina juuri se paras, ainoa ja oikea ja muistellaan kenen leffan katson joka ikinen kerta kun uusi tulee, kenen leffan olen katsonut useimmiten ja ketä yksinkertaisesti palvon, fanityttömäisellä tavalla...

Nähtyäni Donnie Darkon vuosia sitten ensimmäistä kertaa olin myyty. Jake Gyllenhaal on 2000-luvun alusta saakka ollut minulle näyttelijä jota haluan seurata; pörröpäinen nuorukainen Donnie Darkossa on kasvanut atleettiseksi ja vakaaksi näyttelijäksi joka on tehnyt hienon uran siirtyen Highwayn sekopääkomediasta Brokeback Mountainin ja Merijalkaväen miehen tyylisiin suorituksiin.
Parasta on että Gyllenhaal pitää myös toiminnan tekemisestä, Prince of Persia ei ehkä ole maailman paras elokuva mutta näyttää hyvältä ja Source Code on toimivinta actionelokuvaa pitkään aikaan..

Gyllenhaalin lehmänsilmät tehoavat minuun aina, yleinen mielipide pressissä on että Gyllenhaal on maanläheinen ja vaatimaton tähti, juuri sen tyyppinen jota kelpaa ihailla kaukaa ,O) Minulle ei ole juuri Gyllenhaal-takuun voittanutta, se tarkoittaa automaattisesti uuden elokuvan näkemistä, vain siksi että siinä on Gyllenhaal. Minusta se on suosikkinäyttelijän merkki...

Stargate Atlantis

2011-08-11T14:46:00.000+03:00

Tv-sarja Stargate Atlantis on huikea kyyti jonka seurassa viihtyy vaikka kaikki viisi kautta putkeen, kevyesti. Scifi-fanille se on pakollista mannaa mutta huumori, mielenkiintoiset hahmot ja juonenkäänteet onnistuvat koukuttamaan muutkin katsojat.

Sarja on spin-off alkuperäisestä Stargate SG1-sarjasta jossa pääosaa esitti Richard Dean "MacGyver"Anderson. Atlantis jatkaa tarinaa sijoittamalla Maan ihmiset Atlantikseen, Muinaisten kadonneeseen kaupunkiin josta tutkimusmatkailijat lähtevät matkoilleen eri planeetoille Tähtiportin kautta.

Tarinan suurimman uhkan tuovat mukanaan Aaveet, nuo ihmisistä elinvoimaa imevät hirvitykset jotka harvestoivat planeetta-kaupalla ihmisiä itselleen ja haluavat tietää missä Maa sijaitsee päästäkseen laajemmille laidunmaille.

Stargate Atlantiksen teho on hahmoissa ja yksinkertaisesti hauskuudessa. Joukkoa johtaa Tri Weir (Torri Higginson) jonka apuna on sekalainen joukko erilaisia persoonia. Skotlantilainen kuivan huumorin ja kultaisen sydämen omaava Tri Carson Beckett (Paul McGillion) ja omalaatuinen, nerokas ja täysin itsekeskeinen Rodney McKay (David Hewlett) tarjoaa sarjan parhaat naurut. Athosian-planeetalta mukaan liittyy empaattinen mutta joka ikisen miehen pieksävä kaunis Teyla (Rachel Luttrell). Lisää lihasmassaa Atlantikseen tulee toisella kaudella kun Ronon Dex astelee joukkoon, Rononin esittäjä Jason Momoa on useimmille tuttu Game of Thronesista. Miehestä viime viikon juttu täällä.

Weirin apuna toimii hänen oikea kätensä, John Shepard (Joe Flanigan), rämäpäinen ja sarkastinen lentäjä joka päätyy Atlantikselle puolivahingossa, omaten osan Muinaisten geeneistä pystyen näin käyttämään Atlantiksen teknologiaa. Yhdessä tämä joukkio kiertää planeettoja, taistelee Aaveita vastaan ja yrittää ymmärtää Muinaisten maailmaa.

Sarjassa esiintyy tasaisin väliajoin tuttuja hahmoja alkuperäisestä sarjasta ja sarjan yksi kantavimmista voimista, Rodney McKay oli tuttu jo Stargate SG1:stä, hahmo tuotiin vartavasten spin-offiin David Hewlettin erinomaisen hahmon vuoksi. Sarjan kuluessa ydinjoukko muuttuu hieman, tapahtumista johtuen mutta pääasia on että Stargate Atlantis on äärettömän viihdyttävä ja hauska elämys jonka parissa itse olen viettänyt monet monet illat.

Movie Monday # 11 - Ärsyttävin elokuvahahmo

2011-08-10T10:26:00.000+03:00

Movie Monday heitti haasteeksi kertoa kuka saa näkemään punaista, ketä et sietäisi tosielämässä lainkaan tai kuka on se ärsyttävin.
Koska itsestään selvä vaihtoehto olisi JarJar Binks, käänsin kelkkaani kohtalaisesti ja keskityn minulle rakkaaseen ja ärsyttävimpään hahmoryhmään.

Ah te palikkapäät, tyhmät, naivit ja tietämättömät idiootit jotka joudutte kauhuleffoissa uhreiksi, tämä on omistettu teille.

Kauhuelokuvissa tarvitaan uhreja, se on totta. Nämä tumpelot jotka kirmaavat yläkertaan murhaaja kintereillään kun pitäisi juosta ovesta ulos ja huutaa minkä keuhkoista lähtee saavat verenpaineeni nousemaan. Nämä nuorisojoukkiot jotka vitsailevat Ameriikan takamailla punaniskaisille sisäsiittoisille äijälaumoille bensa-asemilla, pitäkää turpanne kiinni. Te muka-kokeneet sotilaat ja muut konkarit jotka lähdette tutkimaan outoja ääniä syrjäisestä ladosta, lähettäen joka ikisen ihmisen eri suuntaan: "hajaantukaa"... Huutakaa vielä varmuudeksi kellariin, ullakolle tai autioon taloon "Hello?!"

Ilman näitä sankareita ei olisi kauhuelokuvia. Nämä uhrilahjat ovat kuitenkin yleensä tyhmyydessään lapamadon luokkaa ja helppoja poimittavia saalistajalleen. Lisäpisteitä saa kliseisestä pukeutumisesta, jos olet naispuolinen...

Screamia lukuunottamatta uhrit ovat tuskin koskaan elämässään nähneet yhtäkään kauhuelokuvaa koska he eivät osaa lukea vaaran merkkejä. Nämä tumpelot saavat minut kipristelemään varpaitani, huutamaan tv-ruudulle ja verenpaineeni nousemaan. En väitä ettenkö itse, tai kuka tahansa meistä, olisi kuin peura ajovaloissa kun Michael Myers astelisi ovesta sisään mutta jotain rajaa sentään...

Kiitos teille, lukemattomat idiootti-uhrit. Te raivostutatte minut epätoivon partaalle mutta hei, jonkunhan on kuoltava.

Green Lantern ***

2011-08-09T10:48:00.003+03:00

DC Comics pukkaa tasaisin väliajoin valkokankaalle sarjakuva-supersankarinsa, tällä kertaa vuorossa on Hal Jordan eli Green Lantern. Tuloksena on hieman hassu seikkailu jonka parissa viihtyy erinomaisesti mutta josta ei jää jälkeenpäin mitään käteen.

Ihmiset ovat nuori rotu, kaukana toisella puolella suurta avaruutta Vihreän lyhdyn joukot ovat vartioineet planeettojaan jo miljoonia vuosia. Jokaisella vartijalla on voimasormus joka toimii tahdonvoiman kautta ja sormus itse valitsee kantajansa.
Suuri paha nostaa päätään omituisen tuhkakasan nimeltä Parallax muodossa ja taistelussa Abin Sur haavoittuu kuolettavasti, lentää maapallolle ja antaa sormuksensa päättää seuraajansa.

Näyttämölle astuu vastuuntunnoton hurjapää Hal Jordan (Ryan Reynolds). Tämä lentäjä-ässä ei halua harteilleen vastuuta, varsinkaan universumin vartioimisesta. Näppärillä sananlahjoilla siunattu Hal joutuu kuitenkin kohtaamaan menneisyytensä ja itsensä sormuksen avulla kun Parallax sekä yksi turmeltunut tiedemies Hector Hammond (Peter Skarsgaard) tekevät kaikkensa jotta tiukoissa vihreissä trikoissa pranssaava Hal saisi turpiinsa.

Green Lantern naurattaa, onneksi lähinnä vitsiensä ansiosta. Ajatus sormuksesta taikavoimineen on tuttu mutta myös hieman hihityttävä, iso mies sormuksen kanssa ei kuulu ajatukseeni supersankarista. Mutta tämä ei ole elokuvan vaan sarjakuvan ansiota joten jätetään sekin huomiotta, paitsi juuri nyt. Lisäpisteitä siitä huomiosta että oikeasti poskipäät peittävä "naamio" ei kyllä fuulaa ketään tuttuasi..

Ryan Reynoldsia on aina ilo katsella, varsinkin tämän elokuvan tarjoamissa asuissa tai niiden puutteessa ja vitsien vääntäminen on sujunut Reynoldsilta aina joten Hal Jordanin rooli istuu miehelle hyvin. Elokuvasta ei viihdyttävyydestään huolimatta jäänyt jälkikäteen oikeastaan mitään puitavaa, se oli kevyttä popcorni-viihdettä parhaimmillaan, kevyt, sujuva mutta ei ikimuistoinen.

Joskus supersankari-elokuvalta ei kai muuta tarvitse vaatiakaan.
______________________________________________________________________
Green Lantern (2011) ***
IMDb
Green Lantern virallinen sivusto

Kohtalon valvojat - The Adjustment Bureau ***

2011-08-08T10:10:00.001+03:00

Kohtalon valvojat on siisti, viimeistelty ja kiinnostava arkielämän tieteiselokuva joka ei onnistu kuitenkaan ylittämään sitä viimeistä kynnystä joka tekisi elokuvasta muistettavan tai keskivertoa paremman.

Emily Bluntin ja Matt Damonin kemia toimii hienosti...

Matt Damonin esittämä David Norris on poliitikko jonka suosio on hurjassa nousussa. Tämä nuori tulevaisuudentoivo törmää sattumalta kauniiseen ja kiinnostavalla tavalla erikoiseen Eliseen (Emily Blunt) ja ihastuu päätä pahkaa. Kohtalolla on kuitenkin sormensa, tässä tapauksessa kirjaimellisesti, pelissä kun peliin puuttuvat kohtalon valvojat, eräänlaiset säätäjät. Nämä miehet liivipuvuissaan ja hatuissaan tupsahtavat esiin täysin mahdottomissa paikoissa ja Norris huomaa pian että todellisuus ei ole aivan sellainen kuin ihmiset kuvittelevat.

Valvojien päämäärä ja tarkoitus on kuitenkin selvä, David ja Elise eivät saa olla yhdessä mutta kun pari löytää toisensa uudestaan ja uudestaan, sattumalta, näyttää siltä että se on kohtalo. Mutta mitä sanovat siihen valvojat? Sitä epätodellisuuden tuntua mikä oletettavasti pitäisi tulla kun totuus täysin käsittämättömästä maailmasta kulissien takana paljastuu, ei saada kaikkia tehoja irti. Samoin odotin enemmän tunnetta rakastavaisten epätoivosta ja taistelusta kohtalon kynsissä.

Nuo miehet hassuissa hatuissaan...

Elokuva on sisäsiisti, se onnistuu välillä ihastuttamaan nopeilla leikkauksilla ja oivalluksilla, vaikka mieleen tuleekin välillä köyhän miehen Inception tai Dark City. Sen teho on kuitenkin suurimmaksi osaksi Damonin ja Bluntin kemian ja vetovoiman varassa ja onneksi nämä kaksi hurmaavaa näyttelijää onnistuvat luomaan keskiverto kokemuksesta siedettävän, näin Kohtalon valvojat hujahtaa ohi vaivatta, mutta ei jää aivojen sopukoihin jylläämään, ominaisuus jota itse toivon tällaisilta tieteistarinoilta.
_____________________________________________________________________
Kohtalon valvojat - The Adjustment Bureau *** (2011)
IMDb
Viralliset kotisivut

Priest ****

2011-08-06T09:36:00.001+03:00

Joka puolella haukuttu ja lytätty Priest osoittaa että muiden arvosteluja ei aina kannata ottaa niin vakavasti. Minuun tämä steam punk-tyyliä, länkkäriä ja vampyyri-toimintaa yhdistelevä elokuva iski kuin kasa tiiliä ja vakuutti visuaalisella otteellaan sekä Paul Bettanyn jämäkällä charmilla.

Paul Bettany on harvinaisen komea pappismies..

Elokuva sijoittuu maailmaan joka on omituinen sekoitus fanaattista Jumalan seuraamista, hylättyjä muinaisia kaupunkeja ja rajamaita jotka ovat saastuneet. Taisteltuaan vuosisatoja vampyyreja vastaan Papit, yliluonnolliset kyvyt omaavat soturit jotka tappoivat vampyyreja kirkon nimeen, voittivat sodan mutta heistä tuli tarpeettomia. Kirkko hallitsee kansaa rautaisella otteella synkänmustissa kaupungeissa ja Papit elävät pimennossa, melkein näkymättöminä muille ihmisille.

Sodan veteraani Priest (Paul Bettany) saa vieraan rajamailta, sheriffi Hicks (Cam Gigandet) kertoo Priestin veljen, tämän vaimon ja tyttären joutuneen vampyyrien saaliiksi, vampyyrien joiden olemassaolon kirkko kieltää kiivaasti.

Priest lähtee vampyyrijahtiin kirkon kielloista huolimatta ja saa peräänsä vanhat taistelutoverinsa, neljä muuta Pappia, joukossa kaunis ja äärimmäisen taitava Priestess (Maggie Q). Elokuvan juoni ei tästä missään vaiheessa kasva vaan kyseessä on hyvin suoraviivainen näe vampyyri - tapa vampyyri -tarina jossa toiminta on kuitenkin silmiä hivelevän kaunista ja sulavaa. Itselläni on aina heikko kohta taitavia taistelukohtauksia kohtaan, varsinkin kun ne toteutetaan mustissa nahka-asuissa ;O)

Tälle naiselle ei kannata ryttyillä.

Paul Bettanyn Priest on jämäkkä, hymyilemätön hahmo, hyvin yksiulotteinen sellainen mutta tässä tapauksessa sekään ei haitannut minua. Koska koko elokuvan maailma on kuin painajaismainen versio tulevaisuudesta höystettynä uskonnollisella fanaattisuudella, on Mad Maxmainen tunnelma omiaan siihen että Priest on Priest, yksioikoinen yhden mission mies, sellaiseksi muokattu ja koulittu.
Tämän maailma vampyyrit eivät kimalla kuten Twilightissa, eivät istu johtokunnassa kuten Bladessa eivätkä edes ryhmittäydy järjestelmälliseksi armeijaksi kuten Underworldissa; nämä vampyyrit ovat pelkkää purukalustoa ja limaa, seuraten johtajaansa.

Ohjaaja Scott Charles Stewartin edellinen elokuva, Legion, oli minulle suunnaton pettymys mutta nyt mies keräsi minulta pisteet kotiin. Kaikista haukuistaan huolimatta Priest onnistuu siinä mikä tekee minulle toimivan elokuvan, se on kaunis, toimintakohtaukset ovat sulavia ja näyttäviä ja pääosassa on näyttelijä jota katsoo mielellään. Sanotaan sitä sitten vaikka pinnallisuudeksi tai vähään tyytymiseksi mutta Priestin tapauksessa se riitti. Voin jo melkein kuulla uuden guilty pleasurin havinan...

________________________________________________________________________
Priest (2011) ****
IMDb
Priest - virallinen kotisivu

Jason Momoa

2011-08-05T14:29:00.001+03:00

Aina uusia seurattavia näyttelijöitä halajavat silmäni ovat viime aikoina kiinnittyneet tiukasti Jason Momoaan.
Tämä vuonna 1979 Havaijilla syntynyt, 193 cm pitkä lihaskimppu eroaa huomattavasti muista nykyisistä suosikeistani ja onkin eksoottisuudellaan kuin raikas tuulahdus hieman monotonisessa Hollywoodin miesnäyttelijä-kasassa.

Momoa voi olla joillekin tuttu jo Baywatchin ajoilta jolloin hieman hentoisempi ja lyhythiuksinen poikanen juoksi punaisissa sortseissa pitkin rantoja vuonna 1999.
Scifin ystäville mies tuli tutuksi kulttimaineeseen nousseen Stargate:Atlantis tv-sarjan myötä, Ronon Dexin rooli oli Momoalle kuin luotu ja rastatukkainen mies taisteli uskottavasti sarjassa sen loppuun saakka, vuoteen 2009. Sarjasta on tulossa juttu ensi viikolla.

HBO:n Game of Thrones (juttu täällä) toi Momoan jo muidenkin tietoisuuteen hurjana Khal Drogona. Raaka mutta karun komea Khal oli ensisilmäyksellä vastenmielinen tapaus jota katsellessa mieli kuitenkin muuttui ja hahmo jäi mieleen pysyvästi.
Khal Drogon rooli oli kuin alkusoittoa Momoan ensimmäiselle isolle valkokangas-roolille sillä mies täyttää isot saappaat astuessaan Conanin rooliin tänä kesänä. Trailerin perusteella tämä lihaskimppu on paitsi uskottava Conan, myös lihaksikas ja komea ;O)

Conan the Barbarian ja Khal Drogo, Game of Thronesista.

Momoa viettää aikansa jää- ja kalliokiipeillen, lumilautaillen, maastopyöräillen ja pelaten rullaluistin-kiekkoa, ei siis ihme että mies pysyy kunnossa. Vastapainoksi hän opiskelee buddhalaisuutta. Momoalla on kaksi lasta yhdessä tyttöystävänsä, Lisa Bonettin, kanssa. Bonett on useimmille tuttu Bill Cosby Showsta ja on Lenny Kravitzin ex-vaimo. Momoa pitää siis vanhemmista naisista sillä Bonett on syntynyt 1967 ja koska Hollywoodissa ollaan voidaan vielä todeta että Bonettin ja Kravitzin tytär Zöe Kravitz (X-men:First Class) on vain yhdeksän vuotta Momoaa nuorempi.

Minulle Jason Momoa on tervetullut lisä Hollywoodin lihaskimppuihin ja muistuttaa havaijilaisien juuriensa vuoksi Dwayne Johnsonia. Mies ei aio tyytyä kuitenkaan vain näyttelemiseen vaan tuottaa oman yhtiönsä kautta ensimmäistä ohjaustaan Road to Paloma.

Stargate Atlantiksen Ronon Dex

Kesän kirjat

2011-08-03T12:37:00.004+03:00

Kesällä kirjastokortti on ollut kovassa kulutuksessa. Itse rakastan erityisesti trillereitä ja murhamysteerejä, kevyet kesähömpät jäävät minulta yleensä väliin. Tässä pari luettua opusta, kaikki luettu englanniksi.

The Hourglass / Julie Parsons

The Hourglass kertoo kauniilla ja erikoisella tavalla tarinan vanhasta Lydia Beauchampista joka asustaa yksinään kauniissa talossaan syrjäiseisellä mutta karun kauniilla Trabawnin seudulla.

Lydian menneisyys on synkkä ja salaisuuksia täynnä ja kyläläiset antavat rouvan olla rauhassa, kunnes pihaan astelee salaperäinen nuorukainen Adam joka ystävystyy yksinäisen naisen kanssa.

Uusi tuttavuus ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää ja Lydian menneisyys ja nuorukaiselta pyydetty palvelus kietoutuvat yhteen hengenvaarallisella tavalla. The Hourglass on täynnä kauniita mielikuvia ja runollista kieltä ja sen lukeminen on vaivatonta ja ennenkaikkea miellyttävä kokemus.

BlueeyedBoy / Joanne Harris

Kirja tarjoaa kiehtovan, raa'an, käänteitä täynnä olevan ja hyytävän tarinan sarjamurhaajasta erikoisessa muodossa. Tarina etenee webjournalin muodossa, jokainen luku on yhden ihmisen julkaisema bloggaus omasta aiheestaan, yleensä badguysrock-merkillä kirjoittavan 42-vuotiaan äitinsä kanssa asuvan BB:n eli blueeyedboyn merkintä.
Juoni paljastuu vaikeasti koska todellisuuden ja fiktion väliä kirjoituksissa on vaikea arvioida, mutta vaiva on sen väärtti sillä Blueeyedboy on erinomainen esimerkki erilaisesta kirjasta. Lukeminen vaatii välillä tarkkuutta mutta parhaat tarinat ja juonenkäänteet paketoidaan joskus ei niin helppoon pakettiin. Vanha murha-tapaus nostaa päätään yllättäen ja kahden bloggaajan kirjoitukset ovat paitsi häiritseviä, myös sairaalloisen kiinnostavia. Kirja kuuluu ehdottomasti lukulistalle jos siedät pientä raakuutta ja kovaa kieltä, minulle kirja oli yksi viime vuosien erikoisimmista kokemuksista ja Joanne Harris pääsi lukulistalleni pysyvästi.

Karin Slaughter

Yksi luottokirjailistoistani on Karin Slaughter. Tänä kesänä kahlasin läpi useamman kirjan tältä kirjailijalta. Indelible, Fractured ja Triptych. Kirjoissa seikkaileilevat samat etsivät tai kuolinsyytutkijat jolloin hahmot tulevat tutuiksi ja rakkaiksi, omana suosikkinani etsivä Will Trent, dysleksiasta kärsivä liivipukuun pukeutuva persoonallinen mies jonka yksityiselämä on yhtä sekasotkua, lastenkoti-menneisyys traumaattinen ja kärsivällisyys on miehellä Buddhan luokkaa.

Karin Slaughter kertoo karmeita tarinoita murhista ja mysteereistä, useimmiten aiheena sarjamurhaaja jota jäljittäessä yksityiskohtainen kuvailu metodeista voi saada jonkun herkemmän luovuttamaan lukemisen. Slaughterin kirjat ovat jännitystä parhaasta päästä, ne eivät pelota mutta kertovat poliisimysteerin suoralla ja kiehtovalla tavalla saaden hahmot elämään lukijan mielessä niin että uusi kirja on aina ehdottomasti luettava.

V I Warshawski -sarja / Sara Paretsky

Uusin tuttavuus rikoskirjojen saralla on Sara Paretskyn luoma kirjasarja jossa itsepäinen ja enemmän kuin sinnikäs naisetsivä V I Warshawski seikkailee. Tämä yksityisetsivä on temperamenttinen, joutuu ongelmiin ja onnettomuuksiin tuon tuosta mutta ratkaisee jutun sisukkuudella. Kirjat ovat paitsi mielenkiintoisia myös hauskoja, Warshawskin terävä kieli aiheuttaa naurun hörähdyksiä tasaisin väliajoin ja naisen luottoystävä, naapuri Salvatore Contreras auttaa ja sotkee joka välissä. Mukana pyörii kaksi koiraa ja varmaa on että tämän karatetaitoisen naisen seurassa aika ei käy pitkäksi.

V I Warshawski on päätynyt myös valkokankaalle, kirja Deadlock siirrettiin elokuvaksi pääosassa Kathleen Turner. Elokuva otti liikaa vapauksia hahmon suhteen joten ei ihme että elokuva ei menestynyt.
Tänä kesänä luettuihin kirjoihin kuuluu Hard Time, Black List, Fire Sale ja Hard Ball. Tarinat sijoittuvat rujoon Chicagoon, sen slummeihin ja yläluokkaisten kartanoihin joissa ampumatarkkuus ja terävä kieli ja hoksottimet voivat pelastaa henkesi.

Movie Monday #10 - Who would you be?

2011-08-01T12:02:00.000+03:00

Movie Mondayn haastis pyytää paljastamaan salaiset haaveet, kuka olisit tai mihin elokuvan luomaan maailmaan haluaisit itsesi heittää?
Lukioikäisenä haaveilin olevani Indiana Jones ja halusin opiskella arkeologiaa. Mutta kun 2000-luvun alussa yksi maailman kauneimmista naisista, Angelina Jolie, veti sortsit päälle ja lähti metsästämään aarteita akrobatiaa hipovalla tyylillä, tiesin että Lara Croft on ihana nainen.

Tomb Raider Lady Lara Croft on brittiläisen yläluokan kasvatti, vanhempansa menettänyt hurjapää joka harrastuksekseen metsästää muinaisaarteita. Suuri kartano on jo itsessään kiehtova leikkikenttä ja autotallista löytyy moottoripyöriä ja autoja joka makuun.
Croftin elämästä tekee kiehtovan kiperät seikkailut, eksoottiset lokaatiot ja uskomattomat tapahtumat joita olen uskollisesti katsonut sekä elokuvina mutta ennenkaikkea hakannut Xboxillani sormeni tunnottomiksi. Juuri pelien Lara Croft elää maailmassa joka kiehtoo, muumiot, muinaiset temppelit ja siellä asustelevat eläimet, ansat ja rikolliset tekevät peleistä kokonaisuuksia joita pelaan uudestaan ja uudestaan.

Lisäksi Lara on nokkela, olympiatason voimistelija ja hakkaa miehen kuin miehen. What's not to like? Oma fantasiamaailmani siis yhdistäisi Angelina Jolien lumovoiman pelien tarjoamaan maailmaan, ja sitäpaitsi, elokuvissa vastanäyttelijöinä ovat Gerard Butler ja Daniel Craig; kuka sanoi että arkeologit ovat yksinäisiä museohiiriä?

Movie Monday #9 - Mikä fiilis!

2011-07-29T16:07:00.000+03:00

"My dad left home when I was eight. You know what he said to me? Have fun, stay single. I was eight."

Tämän kertainen haaste aiheutti minulle paljon tuskaa, en muistanut yhtäkään leffaa joka toisi minulle mieleen tietyn hetken, elämäntilanteen tai tunnekuohun joka liittyisi tiettyyn kohtaan elämässäni. Niinpä luovutin ja jätin vastaamatta haasteeseen kunnes tänään lenkillä kuulokkeistani tulvi Alice In Chains:in Would-biisi.
Samantien, kuten aina biisin kuullessani, minut valtasi nostalginen tunne ja kaipuu vuoteen 1992 jolloin olin lukiossa.

Elokuva Singles vie minut aina takaisin nuoruuteeni ja saa minut kaipaamaan maihareita, ruutuflanelli-paitoja ja grungea. Singles summasi hyvin sen mikä oli hienoa 90-luvun alussa ja elokuva iski tuolloin minuun kuin kasa halkoja. Istuin hyppytunnit kahviloissa kahvia ryystäen ja ihailin elokuvan tunnelmaa kaivaten Seattleen palavasti.

Paitsi että elokuva on ryyditetty erinomaisella musiikilla, se on myös hauska ja tarkkanäköinen kuvaus ihmissuhteista. Epäonnistunut muusikko joka ei huomaa nenänsä edessä olevaa rakastunutta tyttöä, pariskunta joka ei tiedä ollako yhdessä vai ei ja video-deittailu joka saa huvittavia käänteitä. Elokuvaa katsoessa tekee mieli istua kahvikuppi kädessä grunge-tyyliin pukeutuneena ja kuunnella tarttuvia mutta synkkiä kappaleita ja unohtaa nykyajan discohumppa, kaipuu nuoruuteen on tätä elokuvaa katsoessa kova ja uskon että samat fiilikset valtaavat minut vielä kahdenkymmenen vuodenkin kuluttua.

Fast Five ***

2011-07-28T10:19:00.000+03:00

Fast Five kuuluu sarjaan elokuvia joista täytyy pitää nauttiakseen jatko-osista. Itse en pidä autoista mitenkään erityisesti mutta Fast&Furious -sarja on onnistunut kiinnostamaan minua siitä huolimatta, oli syynä sitten Paul Walkerin ja Vin Dieselin esiintyminen suurimmassa osassa elokuvia tai yksinkertaisesti toiminta ja vauhti.

Tarina jatkuu mutkien kautta tilanteesta jossa Brian O'Connor (Paul Walker) ja Mia Torretto (Jordana Brewster) auttavat Mian veljen, Dominicin (Vin Diesel) pakoon tämän ollessa vankilabussissa matkalla kiven sisään. Kolmikon matka jatkuu Rio De Janeiroon jossa heitä odottaa takuuvarma keikka jolla saadaan hieman pätäkkää elämistä varten mutta kaikki menee monumentaalisesti pieleen.

Asiaa ei auta että ryöstön aikana pari DEA:n agenttia sai surmansa, perään pistetään superagentti Luke Hobbs (Dwayne Johnson) joka tulee vääjäämättä niskaan hengittämään eikä anna periksi. Tämä kerrostalon korkuinen jahtikoira tuo oman lisämausteensa elokuvaan joka yleensä keskittyy vain takaa-ajo kohtauksiin autolla.

Fast Five ei ole sarjan kehnoin tekele. Siinä on tarpeeksi vauhtia mutta onneksi ei liikaa itse autolla kaahailua; toiminta koostuu enemmän ryöstöjen suunnittelusta ja toteutuksesta, takaa-ajosta ränsistyneen favelan läpi ja kissa ja hiiri-leikistä jota leikitään sekä uuden ryöstön kohteen että jahtaavan agentin kanssa.

Paul Walkerin sinisilmät auttavat asiaa aina ja kemia Vin Dieselin kanssa toimii mainiosti, pari onkin kuin kotonaan tässä elokuvassa. Itselleni mieluisin asia elokuvassa on Dwayne Johnson, vanhana showpaini-fanina The Rock on minulle yksi elokuvamaailman mieluisimmista yllätyksistä joka on onnistunut siirtymään painimatolta toimintaelokuviin tyylillä. Huhu kertoo että nähtyään Johnsonin Vin Diesel painui takaisin salille sillä ensimmäistä kertaa elämänsä aikana hän tunsi itsensä pieneksi ;O)

Fast Five on sujuvaa toimintaa jossa panta ei paljon päätä kiristä. Siitä puuttuu tietty ensimmäisen osan vilpittömyys ja aitous mutta viidenneksi osaksi se on erinomainen viihdepläjäys joka kelpaa hyvin iltaviihteeksi.

Fast Five (2011) *** IMDb

Monsters **

2011-07-21T11:34:00.001+03:00

Elokuvassa eletään maailmassa jossa avaruusörkit ovat ihmisille jo tuttuja; 6 vuotta sitten NASA löysi elonmerkkejä avaruudesta ja lähetti aluksen keräämään näytteitä. Tämä alus tuhoutui Meksikon yllä viljellen alien-näytteet ympäri aluetta ja näin Meksikon ja USAn välille muodostui iso suljettu alue jota pidetään saastuneena.

Armeija taistelee pitääkseen örkit omalla alueellaan isojen muurien pitäessä suurimman osan ötököistä poissa mutta aina välillä nämä jättiläismäiset olennot eksyvät ihmisten asutusalueille. Meksikossa valokuvaaja Andrew (Scoot McNairy) on saanut tehtäväkseen kuljettaa pomonsa tytär Samantha (Whitney Able) Meksikosta takaisin Yhdysvaltoihin turvaan.

Monsters ei lähde käyntiin missään vaiheessa. Näennäinen kiire joka selitetään matkan alussa unohtuu johonkin kun saattue haahuilee jossain saastuneen alueen keskellä; koko elokuvaa leimaa hitaus ja se yksinkertainen tosiasia että mitään ei tapahdu. Avaruusoliot vilahtavat ohi pari kertaa mutta useimmiten vain katsellaan ympäristöä ja odotellaan jotain toimintaa. Elokuva on turhauttava ihmiselle joka odottaa avaruusolio-toimintaa ja edes jonkinlaista jännitystä. Se yrittää kertoa poliittisista jännitteistä maiden välillä, ihmisistä, ihmissuhteista ja avaruusolioista mutta ei onnistu oikeastaan missään, lopputuloksena on vain semi-tylsä kävelyretki metsässä.

Monsters (2010) ** IMDb

Movie Monday # 8 - Lapsuuden sankarille

2011-07-19T10:42:00.001+03:00

Movie Mondayn haasteessa udeltiin elokuvaa joka on tehnyt allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen lapsena/nuorena. Voisin vuodattaa ikuista traumaani elokuvasta E.T., leffa joka minulle edelleen aiheuttaa kauhuväristyksiä sillä en ymmärtänyt kuinka kukaan voi pitää komerossa piileskelevää tutkakaulaa hellyyttävänä.

Otan kuitenkin otsikon kirjaimellisesti ja omistan postauksen hahmolle joka teki minuun pienenä 6-luokkalaisena lähtemättömän vaikutuksen vuonna 1985. Madonna elokuvassa Desperately Seeking Susan on ensimmäinen naishahmo joka sai minut ihastumaan silmittömästi ei ainoastaan itse hahmoon vaan myös hahmon tyyliin.
Susanin pyramidi-takki, rusetti, aurinkolasit ja sekainen tukka olivat asioita jotka veivät minut lapsena mennessään.

Susan on itsenäinen, kiukutteleva ja fiksu, pärjää kaduilla mutta omaa kovan kuoren alla kultaisen sydämen. Susanin rooli on edelleen Madonnan paras ja ainut missä mielestäni tämän jo legendaarisen naisen voi nähdä melkein omana itsenään, kuinka paljon nuorta Madonnaa onkaan Susanissa?

Susan on aitoa kasaria, kapinallinen pitsihansikkaissa ja ensimmäinen naishahmo joka on tehnyt minuun valtaisan vaikutuksen.

The Resident **

2011-07-18T14:39:00.001+03:00

The Resident koostuu kauniista kuvauksesta, arvattavasta juonesta ja hyvistä näyttelijöistä. Tuloksena on viihdyttävä mutta hieman korni ja yllätyksetön keskiverto-trilleri joka lupaa enemmän kuin loppujen lopuksi antaa. Se kuitenkin lupaa hyvää Antti Jokisen uralle jatkossa, tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Hurmaava vuokraisäntä voi olla susi lampaan vaatteissa...

Jo Elokuvan julisteesta käy selväksi että Hilary Swankin esittämä Tri Juliet Deverau on pulassa. Juliet löytää uuden asunnon, muutettuaan pois petturimaisen exänsä Jackin (Lee Pace) luota. Asunto on iso ja halpa, varsinainen jalokivi NY:n mahdottomilla vuokramarkkinoilla.

Vuokraisäntä on Jeffrey Dean Morganin esittämä Max, hurmaava ja komea mies joka kuitenkin jo julisteessa väijyy vaanivasti oviaukossa. Juoni lienee siis selvä. Juliet huomaa pian että asunnossa kaikki ei ole kohdillaan, lattiat narisevat vaikka ketään ei näy missään kävelemässä eikä nainen pääse eroon tunteesta että häntä katsellaan.
Juoni keskittyy vahvasti asuntoon, sen pimeisiin nurkkiin ja Maxin oman mielen aiheuttamiin myrskyihin joita vastaan mies yrittää taistella, vaihtelevin tuloksin.

Elokuvan paras anti on kuvaus, värit, kuvakulmat ja maisemat sekä pienet yksityiskohdat. Juoni on tönkkö ja liian tuttu ja dialogi on sitä luokkaa että hyvätkään näyttelijät eivät pysty elokuvaa pelastamaan, parissa kohtauksessa sorrutaan niin kesäteatteri-tasolle että hävettää. Elokuva nouseekin visuaalisella annillaan kahteen tähteen yhden asemasta vaikka koko tarina oli tiedossa jo ennen alkutekstejä.

The Resident (2011) **

Paul ****

2011-07-15T08:05:00.000+03:00

Jos unelmoit pääsystä Comic Coniin, erotat Spockin Kirkistä ja rakastat ufotarinoita eli olet kuten minä niin Paul on kuin sinulle tehty. Toisaalta, jos olet täysin ulkona scifi-genrestä etkä ymmärrä miksi elokuviin pitää viljellä sisäpiirin vitsejä ja pidät sarjakuvia lukevia aikuisia luusereina voit silti saada makeat naurut jos vain annat elokuvalle mahdollisuuden.

Varoitus, alien ratissa...

Brittiläiset kaverukset Graema ja Clive (Simon Pegg ja Nick Frost) toteuttavat elinikäisen haaveensa ja saapuvat suureen Amerikkaan Comic Coniin, nörttien taivaaseen jossa jokainen voi olla oma itsensä, eli yleensä joku muu. Miesten suunnitelma tehdä road trip asuntoautolla läpi Yhdysvaltojen tunnetuimpien ufo-nähtävyyksien läpi saa jännittävän käänteen kun hallituksen kynsistä paennut avaruusolio Paul tupsahtaa miesten joukkoon ja pyytää näitä auttamaan pakenemisessa.

Ajojahti läpi pikkuteiden, agentit kintereillä, voisi olla hyvinkin puuduttavaa mutta kun tarinasta huolehtii brittikaksikko jonka huumorintaju on kuivaa ja hienovaraista on tuloksena nauruputki. Amerikkalaiseen tyyliin kuuluva pieruhuumori on tungettu mukaan ilmeisesti jenkkimarkkinoita silmällä pitäen ja se onkin elokuvan ainut miinuspuoli. Tämä alatyylinen huumori on istutettu kuitenkin avaruusoliolle itselleen, tuolle yksityisiä paikkojaan vilauttelevalle ärsyttävälle vaikkakin välillä huvittavalle Paulille joka muuttaa käsitystä sympaattisesta pienestä ja avuttomasta avaruusoliosta pysyvästi. Paulin äänenä toimii Seth Rogen joka sopiikin osaan erinomaisesti. Huomionarvoisen roolin tekee myös Jason Bateman agentti Zoilina, tämä hurmaava näyttelijä jää usein liian vähälle huomiolle ja aina miehen nähdessäni haluaisin nähdä lisää.

Paul on asiaa ymmärtäville vitsien aarreaitta ja tarjoaa hulvatonta menoa erilaisessa muodossa. Ne jotka ovat kyllästyneet amerikkalaisiin vessahuumori-komedioihin joissa aikuiset miehet sekoilevat aina ties missä Paul tarjoaa ainakin jotain erilaista ja nousee näin keskiverto-komedioiden yläpuolelle raikkaudellaan ja erilaisuudellaan.

Paul (2011) **** IMDb

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 2 ****

2011-07-13T12:39:00.000+03:00

Jo pelkkä ajatus siitä että joutuu hyvästelemään monivuotiset ystävänsä ja yhden kaikkien aikojen parhaista ja mielenkiintoisimmista elokuvasaagoista saa alahuulen väpättämään. Harry Potter saa kuitenkin arvoisensa päätöksen sarjan kahdeksannessa elokuvassa tavalla joka tekee kunniaa sekä J.K. Rowlingin luomalle hienolle maailmalle, nuorille näyttelijöille että kymmenen vuoden uskolliselle seuraamiselle.

Juoneen on turha mennä pintaa syvemmälle sillä se on kirjoista tuttu. Kirjoja lukemattomalle katsojalle Kuoleman varjelukset osa 2 on voi olla hyvinkin hankalasti seurattava kokonaisuus, varsinkin jos ensimmäisen osan tai muiden elokuvien katsomisesta on aikaa. Harry Pottereiden maailma on kokonaisuus jossa taiat ja välineet sekä ihmiset näyttelevät jokainen omaa pientä mutta merkittävää osaansa ja asiaan perehtymätön voi pudota välillä kärryiltä. Tämä ei välttämättä ole huono asia vaan fakta joka sitouttaa fanit tiukemmin saagaan.

Toinen osa on komeaa katsottavaa, pimeys suorastaan tihkuu joka ruudulta. Voldemortin viha saa välillä jopa kiukku-itku-raivarimaiset piirteet yrittäessään saada otetta velhomaailmasta ja tyyneimpänä kaiken myrskyn keskellä seisoo itse Harry Potter. Tämä pieni poikanen on kasvanut ystäviensä kanssa taistellen hengestään joka askeleella ja viimeisen taistelun tullessa hyväksyy kohtalonsa miehekkäästi, osat näyttivät vaihtuvan; Voldemort on kiukutteleva kakara ja Harry itsevarma vaikkakin hieman tutiseva, velho.

Eräiden rakkaiden hahmojen kuolema ohitetaan jälleen hieman nopeasti. Tilanteesta ei ole lypsetty irti kaikkia kliseitä mihin yleensä sorrutaan vaan tilanne etenee realistisesti eteenpäin, ilman suurempia paatoksia ja itkukohtauksia. Niin realistisesti kuin nyt ikinä Tylypahkan maailmassa mikään voi tapahtua.

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 2 on viimeinen hieno siveltimen veto maailmassa jota moni lisäkseni jää kaipaamaan. Elokuvien maaginen maailma on kiehtova, hauska, jännittävä ja niin erilainen että tätä tulee aidosti ikävä. Saaga loppuu kuitenkin hienoimpaan osaansa ja nivoo yhteen kaiken mikä Harry Pottereissa on ikinä ollut hienoa. Tätä maailmaa minä jään kaipaamaan.

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 2 (2011) **** IMDb

© 2011 Warner Bros. Ent.
Harry Potter Publishing Rights © J.K.R.

Harry Potter characters, names and related indicia are trademarks of and © Warner Bros. Ent. All Rights Reserved.

Hunger ****

2011-07-12T08:13:00.000+03:00

Vankilaan sijoittuvasta elokuvasta harvemmin saa hyvän mielen elokuvaa eikä Hunger ole poikkeus. Tarina sijoittuu 1980-luvulle kun IRA:n taistelijoita oli brittien vankilat pullollaan, vallan kahvassa Margaret Thatcher ja taistelu fyysisesti ja henkisesti kovimmillaan.

Vuonna 1981 Bobby Sands (Michael Fassbender) on vankilassa jossa olosuhteet ovat kamalat. Telkien takana olevilla miehillä vaikutuskeinot ovat vähissä, vartijat raakoja mutta aatteen palo on kova. Elokuva alkaa vankien no wash-protestilla jonka seurauksena miehet kieltäytyivät peseytymästä, ulosteet kipattiin keinolla millä hyvänsä käytäville ja seinät sotkettiin ulosteilla ja ruualla. Elinolot ovat hurjat, luolamiehiä muistuttavat vangit raahataan väkipakoin pesulle ja parturiin jotta vieraiden tullessa he näyttäisivät olevan kunnossa.

Thatcherin hallitus ei anna periksi, vangit haluavat poliitisten vankien statuksen ja siviilivaatteet mutta peseytymättömyys-lakko ei näytä auttavan. Bobby Sands tarttuu viimeiseen oljenkorteensa ja johtaa vangit nälkälakkoon.
Ihmisen kuihtumisen katsominen on karua, minuutti kerrallaan ruumis antaa periksi vaikka mieli on vahva. Se miten heikoksi ihminen muuttuu vaikka pystyy vastustamaan aatteensa vuoksi ottamaan elämänsä pelastavaa ruokapalaa on vaikuttavaa katsottavaa, vaikkakaan ei missään nimessä hienoa.
Hunger on karu kuvaus taistelusta jossa oikeaa puolta ei oikeastaan ole, se on realistinen ja koskettava mutta ei päästä katsojaansa helpolla eikä kuorruta tarinaa sankarien gloorialla vaan näyttää mihin kaikki lopulta voi johtaa.

Hunger (2008) **** IMDb

Movie Monday #7 - Gone but not forgotten

2011-07-11T10:24:00.002+03:00

Minä kysyin tänään Movie Mondayn haasteessa edesmennyttä näyttelijää, tähteä joka on jäänyt mieleen, joka on tehnyt vaikutuksen tai omaa sitä jotain erikoista.

Oma valintani oli helppo. Minulla ja Montgomery Cliftillä on pitka yhteinen taival takana joka alkoi jo ollessani teini. I Confess eli Minä tunnustan, Hitchcockin vuonna 1953 valmistunut trilleri katolilaisesta papista hurmasi minut täysin.
Red River - Punainen virta, A Place in the Sun - Paikka auringossa, Misfits - Sopeutumattomat, Raintree County - Sadepuun maa ja From Here To Eternity - Täältä ikuisuuteen ovat I Confess -elokuvan lisäksi vanhoja klassikkoja joita voin suositella lämpimästi kaikille klassikkoja yleensä vältteleville.

Montgomery Clift eli traagisen ja lyhyen elämän. Paikka auringossa-elokuvan vastanäyttelijä Elisabeth Taylor oli yksi harvoista elinikäisistä ystävistä näyttelijällä jonka elämää piinasi salattu biseksuaalisuus. Yksityiselämän ongelmat johtivat päihderiippuvuuteen jonka seurauksena Clift joutui auto-onnettomuuteen 1957. Onnettomuuden seurauksena Cliftin kasvot repeytyivät kokonaan ja toinen puoli kasvoista jäi pysyvästi vaurioituneeksi. Tästä alkoi suosionsa huipulla olevan näyttelijän alamäki vaikka hän tekikin vielä onnettomuuden jälkeen elokuvan Sopeutumattomat yhdessä Marilyn Monroen ja Clark Gablen kanssa.

Elokuvasta I Confess

Salailu, mielenterveys ongelmat ja päihderiippuvuus tekivät suositusta näyttelijästä lopulta erakon joka vetäytyi julkisuudesta ja hänet löysi kuolleena kotoaan Cliftin kumppani vuonna 1966, vain 46-vuotiaana. Hän kuoli sepelvaltimotukokseen. Karu loppu lahjakkaalle mutta piinatulle näyttelijälle joka kerkesi lyhyen uransa aikana saada neljä Oscar-ehdokkuutta.

Elinikäiset ystävykset Elisabeth Taylor ja Montgomery Clift

Julian silmät - Los ojos de Julia ***

2011-07-06T08:00:00.002+03:00

Kauhuelokuvissa pahinta on joskus se mitä et näe. Tällä kertaa ohjaaja Guillem Morales ja tuottaja Guillermo Del Toro ottavat tämän faktan kirjaimellisesti ja pistävät pääosan esittäjän silmät liinan alle, paha vain että katsoja silti näkee mitä ympärillä tapahtuu.

Julian kaksossisko on kuollut eikä nainen usko hetkeäkään että juuri silmäleikkauksesta toipuva sisko olisi tappanut itsensä. Rappeuttavaa silmäsairautta sairastava Julia on onnistunut pitämään siskonsa näön vieneen sairauden kaukana mutta stressi ja pian kiihtyvää vauhtia kehittyvät tapahtumat aiheuttavat sen että Julian näkökenttä kapenee, häviten lopulta kokonaan. Asiaa pahentaa tunne että Juliaa seuraa mies, näkymätön myös muille kuin Julialle; näön menettämisestä johtuen muihin aisteihin luottaminen luo tunteen tuijottamisesta, äänet vahvistuvat ja pieninkin kilahdus saa aikaan pakoreaktion.

Julian silmät etenee siskon kuolemaa selvittäessä siihen pisteeseen kuin jo alussa odotetaankin, Julia löytää itsensä samasta tilanteesta kuin siskonsa, pakokauhun valtaamana talossa jossa selvästi on joku muukin. Elokuva kompastuukin juuri ennalta-arvattavuuteen sekä lievään ylinäyttelemiseen. Minulla on usein hankaluuksia sulattaa espanjalaisten näyttelijöiden tapaa reagoida voimakkaasti tapahtumiin joka aiheuttaa uskottavuuden puutetta. Kauhukokemuksena Julian silmät on mieto, se kyllä säpsyttää ja ahdistaa pari kertaa mutta ei nouse millään tasolla espanjalaisen kauhuelokuvan helmeksi; tuntuu että tässä maine ja se fakta että kyseessä on nimenomaan espanjalainen elokuva tuovat enemmän mainetta kuin itse sisältö. Julian silmät ei eroa keskiverto amerikkalaisesta kauhusta millään tasolla.

Julian silmät/Los ojos de Julia (2010) *** IMDb

Movie Monday #6 Tylsä klassikko

2011-07-04T10:24:00.000+03:00

Mikä luetaan klassikoksi? Itse koen monien 2000-luvun elokuvienkin olevan jo klassikkoja vaikka vasta aika näyttää mistä leffoista puhutaan vielä vuosikymmenien päästä. Tällä kertaa MovieMonday kysyy mikä klassikko petti odotukset tai on vain yksinkertaisesti tylsä, kaikesta hypestä huolimatta.

Päädyin 2001:A Space Odyssey -elokuvaan kahdesta syystä. Ensinnäkin, pidän ohjaaja Stanley Kubrickin elokuvista paljon. Toiseksi, rakastan scifiä. Niinpä 2001: Avaruusseikkailu pitäisi olla minulle kuin tehty, visuaalisine hienouksineen, avaruusteemoineen sävytettynä dramaattisella musiikilla hienon ohjaajan ollessa ruorissa.

Mutta ei. Elokuva etenee etanan vauhtia ja vaati minulta paljon pitkää pinnaa ja haukotuksia jotta sain aikoinaan elokuvan edes katsottua loppuun saakka. Vaikka elokuva teki aikoinaan mullistaviakin keksintöjä ja voitti visuaalisten tehosteiden Oscarin on tällä kertaa todettava että pelkkä visuaalisuus ei riitä. Avaruus, musiikki ja juoni eivät riittäneet minulle tällä kertaa, tämän elokuvan kohdalla ja pidän 2001:Avaruusseikkailua turhaan hehkutettuna elokuvana. Toisaalta; makuja on yhtä monta kuin katsojia mikä on hyvä asia. Olisi todella tylsää jos elokuvat tulisivat samasta muotista eikä erikoisempia yritelmiä näkisi. Minulle tämä avaruusseikkailu oli suuri pettymys ja haukotusten aihe, ehkä jollekin muulle hieno ja surrealistinen kokemus.

Exam***

2011-06-30T14:11:00.000+03:00

The Exam jatkaa brittiläisen trillerin laadukasta linjaa luomalla intensiivisen ja kekseliään tarinan pienistä elementeistä. Koko tarina tapahtuu yhdessä huoneessa mutta näinkin pienessä tilassa voi näköjään tapahtua vaikka mitä.

Kahdeksan toisilleen vierasta työnhakijaa on tuotu huoneeseen joka käsittää kahdeksan pöytää ja tuolia, pöydillä yksi paperiarkki ja kynä. Nämä lahjakkaat kokelaat on seulottu tuhansien hakijoiden joukosta, päämääränä saada yksi työpaikka. Kokeen vetäjä antaa tarkat ohjeet siitä mitä huoneessa ei saa tehdä, hänelle tai huoneessa olevalle vartijalle ei saa puhua, pöydällä olevaa paperia ei saa pilata ja huoneesta ei saa poistua mistään syystä. Näitä sääntöjä rikkoessaan kokelas tippuu samantien pelistä pois. Tehtävä on yksinkertainen, heillä on 80 minuuttia aikaa vastata yhteen kysymykseen.

Näillä eväillä varustettuna alkaa kilpailunhaluisten miesten ja naisten matka kohti työpaikkaa. Pian selviää että kysymykseen vastaaminen ei olekaan niin helppoa ja joukossa on ihmisiä jotka tekevät mitä vain saadakseen himotun duunin. Se miten kiinnostavaksi tarina voidaan rakentaa puitteista joka käsittää ikkunattoman huoneen ja muutaman paperin on kiehtovaa ja elokuvan ainut kompastuskivi on pienoinen venytys, lisäämällä tempoa elokuva olisi ollut piirun verran kiinnostavampi eikä aikaa olisi mennyt jahkailuun, tosin aika itsessään on jo elokuvassa yksi päähahmoista joten ratkaisun ymmärtää. Tarina perustuu löyhästi espanjalaiseen The Method/El metódo -elokuvaan mutta tässä tapauksessa luotan brittiläiseen kykyyn tehdä toimiva trilleriä hyvistä aineksista.

Exam *** (2009) *** IMDb

TV:The Killing

2011-06-29T10:53:00.000+03:00

Television ystävällä on aina huutava pula koukuttavista laatusarjoista. Tällä kertaa haaviini tarttui amerikkalainen versio alunperin tanskalaisesta tv-sarjasta The Killing. Tanskalainen versio Forbrydelsen (The Crime) kiinnostaisi myös mutta tätä versiota en ole vielä saanut käsiini.
Juttu ei sisällä spoilereita!

The Killing keskittyy yhden murhatutkimuksen ympärille jossa nuori koulutyttö Rosie Larsen löydetään kuolleena ja piilotettuna tavalla joka viittaa siihen ettei kyseessä todellakaan ole onnettomuus. Ensimmäinen kausi seuraa 13 päivän ajan tutkimuksia; pääetsivänä eteenpäin jyrää persoonallinen Sarah Linden (Mireille Enos) joka haluaisi olla jo uudella paikkakunnalla suunnittelemassa häitään. Lisästressiä aiheuttaa Sarahin teini-ikäinen poika sekä tutkintaan mukaan tullut uusi partneri, nuori Stephen Holder (Joel Kinnaman).

Sarah on fiksu, päättäväinen ja äkkipikainen, Stephen taas rento ja välillä sopimattomsti käyttäytyvä etsivänalku joten parin alkutaival on hieman pomppuista. Muista whodunnit-sarjoista poiketen The Killing keskittyy myös runsaasti lapsensa menettäneen perheen kuvaamiseen, tuskaan ja epäilyihin sekä siihen miten elämä millään tavalla pystyisi jatkumaan oman lapsen kuoleman jälkeen.

Toisaalla, epäiltyjen rivi vain kasvaa. Nuori Rosie oli täynnä salaisuuksia kuin Twin Peaksin Laura Palmer aikoinaan ja tarina etenee epäilystä epäiltyyn pitäen katsojan otteessaan. Sarjan tyyli on vaatimaton ja pelkistetty, se ei sisällä kamalia raakuuksia eikä vauhdikkaita takaa-ajoja vaan on hiljainen, surullinen ja keskittynyt saamaan syyllisen kiinni.

Sarja päättyy ensimmäisellä kaudella siihen että syyllisen luulee tietävänsä, tai sitten ei. Tästä ei voi olla varma koska toisesta kaudesta puhutaan jo. Ainoastaan se on varmaa että The Killing koukuttaa katsojansa pahimmalla mahdollisella tavalla, jakson päätyttyä on pakko katsoa seuraava jakso...

The Killing (2011) IMDb

Kuoleman kerros ***

2011-06-28T11:01:00.000+03:00

Saamarin idiootit, toivottavasti kuolette. Näillä sanoilla saattelin Kuoleman kerros-elokuvan pariskunnan matkaan kun elokuvaa oli pyörinyt noin 5 minuuttia. Nuoripari kärrää itsensä suurkaupungin laitamille, katsomaan lupaavaa asuntoa joka lähtee halvalla. Mario raahaa tyttöystävänsä suoraan ghettoon jossa ei liiku ristin sielua ja kaiken tämän keskellä seisoo iso hylätty kerrostalo. Autosta ulos astuttaessa alkaa sataa ja järki sanoo että lähtekää tiehenne, nopeasti...

Uusi asunto ei ehkä ole ihan sitä mitä etsittiin...

Kiinteistönvälittäjä näyttää olevan hieman höppänä, asuntoja ollaan juuri kunnostamassa ja alue on kehittymässä parempaan suuntaan, tämä on viimeinen mahdollisuus ostaa kämppä sikahalvalla, viis siitä että kaikki on hajoamassa, lapsien itku kuuluu seinien läpi ja porraskäytävät ovat täynnä hylättyjä mallinukkeja.

Asiat saavat odotetun käänteen pariskunnan tutkiessa ehdotettua asuntoa joka näyttää osittain asutulta jo valmiiksi; tapahtumat vyöryvät kauhuleffamaiseen tapaan nopeasti eteenpäin, saaden katsojan kiroamaan uhrien tyhmyyttä oikein urakalla.

Kuoleman kerros on pienoinen pettymys, ottaen huomioon että ohjaaja on RECn ohjannut Jaume Balagueró. Tarina on liian kliseinen ja kaavassaan etenevä ollakseen todella hyvä kauhuleffa-kokemus. Siitä huolimatta elokuva ei ole ihan surkeimmasta päästä vaikkakin näyttelijöiden LIEVÄ ylinäytteleminen aiheuttaa välillä tahattomia hihityskohtauksia. Kuoleman kerros ei pelota tarpeeksi, ei aiheuta ahdistuskohtauksia eikä jännitä, se lähinnä saa katsojan huutamaan televisioruudulle että saamarin palikat...

Kuoleman kerros *** (2007) IMDb

MovieMonday #5 Päässäni soi ja soi ja soi..

2011-06-27T16:42:00.000+03:00

MovieMondayn tämän kertaisessa haasteessa Ravenwaves kyseli elokuvien soundtrackeista ja musiikkiin. Aihe on sinällään täysin mahdoton sillä yleensä hyvässä elokuvassa musiikki on suuressa osassa; eihän esim. Star Warseja voi ajatella ilman musiikkia eikä 28 Days Later olisi samanlainen hiuksia nostattava kokemus ilman sitä yhtä hienoa biisiä; Trainspottingista puhumattakaan.

Tällä kertaa valitsen kuitenkin yhden viime aikojen suosikeistani, Spotify on pumpannut minulla tämän elokuvan soundtrackia loputtomiin, se koskettaa ja hivelee korvia ja on ehdottomasti yksi parhaita kokonaisuuksia mitä elokuviin on sävelletty. Kyseessä on The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford-elokuva, johon Nick Cave ja Warren Ellis tekivät vaikuttavan ja kummittelevan musiikin.

Blue Valentine ****

2011-06-23T14:05:00.000+03:00

Blue Valentine on kertomus rakkaudesta ja sen loppumisesta. Sen realistinen kuvaus kauniisti alkaneesta suhteesta ottaa romantikon silmiltä ruusunpunaiset lasit pois ja näyttää miltä rakkaus näyttää kun se loppuu.

Tarina kulkee limittäin nykyhetkessä ja menneisyydessä, suhteen alussa. Dean (Ryan Gosling) on muuttomiehenä elantonsa ansaitseva poika joka rakastuu ensi silmäyksellä nuoreen opiskelijatyttöön Cindyyn (Michelle Williams). Nuori rakkaus on kaunista, se on helppoa ja kiihkeää ja niin vaivatonta että rintaan sattuu. Kukapa ei rakastaisi hullutella vasta tapaamansa ihmisen kanssa joka on kaunis, hauska, erilainen ja jonka kanssa tuntee välitöntä vetovoimaa?

Onneksi Blue Valentine ei ole normaali rakkaustarina siitä miten pari kulkee lapsensa kanssa yhdessä auringonlaskuun. Sen kameratyöskentely on kaunista, jopa niin että kuvat itsessään ovat pieniä taideteoksia joka kietoo katsojan sisäänsä kuin pehmeään vilttiin. Vastapainona kaikelle kauniille rakkaus, kateus ja katkeruus nostavat rumaa päätään ja arki ja aikuisten ihmisten elämän velvoitteet tekevät nakertavaa työtään, tarina ei ole uusi vaan täydellisen tosi; milloin totuus toisesta ihmisestä iskee niin kovaa ettei enää jaksa?

Williams ja Gosling ovat kuin luotuja rooleihinsa. He viettivät kolme viikkoa ennen kuvausten alkua yhdessä asuen, käyden ruokakaupassa ja viettäen normaalin pariskunnan elämää ja se näkyy. Parin välinen kemia on herkullista katsottavaa, samoin kuin pilvilinnojen kaatuminen, jokainen joka on joskus suhteensa päättynyt tietää ettei se ole kaunista. Blue Valentine on koskettava ja kaunis teos rakkaudesta, sen huumasta ja päättymispisteestä. Miksi aina pitäisikään näyttää että rakkaustarinat on luotu kestämään?

Blue Valentine (2010) **** IMDb

30STM Tallinn, Estonia

2011-06-22T15:30:00.001+03:00

Huikea kuva, omaa raporttia reissusta on tässä blogissani; pieni hetki meni että hapoilla oleva kroppa selvisi vajaan kahden tunnin pomppimisesta ja laulamisesta. Kiitos Bubblelle reissuseurasta!

Easy A ****

2011-06-22T09:00:00.001+03:00

Easy A on ärsyttävän vaivaton ja taitava teinikomedia, siinä missä useimmat genren edustajat sortuvat tissien näyttämiseen ja noloihin kliseisiin, Easy A onnistuu välttämään nämä kompastuskivet ja tuloksena on raikas, nokkela ja viihdyttävä tarina.

Olive (Emma Stone) on älykäs ja hauska koululainen mutta ei kiinnitä vastakkaisen sukupuolen huomiota vaikka seisoisi päällään. Paras kaveri Rhiannon (Alyson Michalka) taas on kaunis ja ilmeisesti poikien suosiossa oleva neitokainen ja niinpä Olive eräänä päivänä pullauttaa suustaan hätävalheen treffeistä jotka päätyivät petiin.

Juorut kulkevat koulumaailmassa nopeammin kuin luoti ja niinpä koko koulu tietää Oliven sänkyseikkailusta noin sekunnissa. Tapahtuma saavuttaa naurettavat mittakaavat eikä aikaakaan kun Olivesta on tehty tapahtumien vyöryessä eteenpäin koulun yleinen lutka ja silmätikku. Asiaa ei auta jeesusklubilaiset jotka tuomitsevat mutta haluavat pelastaa kaikki eikä se fakta että Olive ei ole aivan tavallinen teinityttö. Hulvattomat vanhemmat joita esittävät hienosti Stanley Tucci ja Patricia Clarkson ovat kasvattaneet Oliviasta itsenäisen, ajattelevan ja kapinoivan nuoren naisen; kun tyttö ottaa tehtäväkseen näyttää ei todellakaan välitä juoruista on sotku valmis.

Easy A on hauska ja virkistävä. Se ei sisällä ärsyttäviä teinielokuvien piirteitä vaan on tuore teos teinitytön arjesta. Emma Stone on varsinainen helmi Olivena, näppärä ja sujuva dialogi hurmaa katsojansa kertaheitolla ja kukapa ei olisi halunnut teininä elämänsä olevan kuin John Hughesin elokuvasta? Vaikka John Cusack on jo pitänyt mankkaansa päänsä yläpuolella tyttönsä ikkunan alla ja Patrick Dempsey ajanut ruohonleikkurillaan auringonlaskuun näyttää Easy A että nykyaikanakin on vielä toivoa ;O)

Easy A (2010) **** IMDb

Bloggari keikalla...

2011-06-21T09:00:00.001+03:00

Tämä bloggari viettää tiistain Bubblen kanssa Tallinnassa 30 Seconds To Marsin keikalla...
Palataan asiaan kun tästä on toivuttu.

MovieMonday #4: Itkupilli

2011-06-20T10:14:00.002+03:00

MovieMonday kysyi; mikä pistää itkukanavat koville ja mistä elokuvast tulee automaatinen nikottelureaktio? Koska Paivi jo varasti toisen takuuvarman itkupusertimeni, Marley&Me-elokuvan, turvaan itse useita kertoja näkemääni rakkaustarinaan joka itkettää aina. Asiaa pahentaa Heath Ledgerin liian aikainen poistuminen keskuudestamme mutta itsessäänkin Brokeback Mountain itkettää. Joka kerta.

Mahdottomassa rakkaudessa ja epätoivoisessa rakkaustarinassa on aina jotakin koskettavaa mutta kun rakkaustarinan keskiössä on kaksi jäyhää lehmipaimenta jotka eivät pysty näyttämään rakkauttaan muille ja elävät koko elämänsä salattua kaksoiselämää on se tuplasti ahdistavampaa. Jake Gyllenhaal ja Heath Ledger tekevät roolisuoritukset jotka ovat tehneet tästä elokuvasta jo nyt klassikon, näitä suuria rakkaustarinoita nähdään valkokankaalla harvoin.

Unknown ***

2011-06-17T12:49:00.000+03:00

Liam Neeson jatkaa vakuuttavaa toimintaelokuviensa linjaa. Neesonin kasvot on kuin tehty kiipelissä olevan mutta suoraselkäisen ja loppuun asti taistelevan miehen rooliin ja niinpä ei lienee yllätys että Neeson toimii tässäkin elokuvassa kuin häkä.

Dr. Martin Harris (Neeson) saapuu vaimonsa Lizin (January Jones) kanssa Berliiniin biotekniikan konferenssiin. Epäonnekseen Harris unohtaa tärkeän salkkunsa lentokentälle ja vaimon tsekkautuessa hotelliin mies lähtee noutamaan salkkua kentältä. Matkalla kentälle naispuolinen taksikuski Gina (Diane Kruger) ajaa kolarin, pelastaa Harrisin hengen ja katoaa paikalta. Harris herää berliiniläisestä sairaalasta päiviä myöhemmin ilman että kukaan on yrittänyt löytää häntä.

Harrisin maailma menee nurin niskoin, hotellissa Liz-vaimo ei tunnista miestä lainkaan ja käsipuolessa on tämän aviomies, nimeltään Dr. Martin Harris (Aidan Quinn). Mitään todisteita Harrisin olemassaolosta ei näytä olevan ja tämä toinen Harris näyttää olevan täydellinen klooni alkuperäisestä.

Asian selvittely vie kiperiin tilanteisiin ja toimintaa riittää, se on toteutettu sujuvasti ilman yliampuvia räjäytyksiä tai pitkitettyjä taistelukohtauksia. Elokuvan teho lepää laatunäyttelijöissä, sen vuoksi Unknown nousee keskiverto-trillerin yläpuolelle, lisäksi pieni juonenkäänne piristää muuten hyvinkin tavanomaista elokuvaa tehden siitä suositeltavan katselukokemuksen. Liam Neesonin jäyhä charmi kantaa pitkälle, miestä on ilo katsoa tällaisissa rooleissa sen ainaisen lihaskimppu-pullistelijan sijaan.

Unknown (2011) *** IMDb

WhyIsHeSoHot: Michael Fassbender

2011-06-16T10:11:00.004+03:00

* Syntyperältään saksalainen mutta kasvanut Irlannissa; kerrankin germaani joka näyttää hyvältä. Toisaalta se voi olla se kuuluisa irlantilainen ilmasto ;O)
* Nousi suuren yleisön tietoisuuteen elokuvassa 300, ilman paitaa tottakai
* Hieno suoritus Hunger-elokuvassa toi Fassbenderille lukuisia palkintoja.
* Ura on jatkunut elokuvilla Blood Creek, The Inglorious Basterds ja Jane Eyre
* Suorituksellaan Magnetona uudessa X-Men -elokuvassa hän sai useamman kuin yhden naisen kääntymään X-men faniksi. Luulisin
* Kiinnostavimmat tulevaisuuden elokuvat ovat Cronenbergin ohjaama A Dangerous Method jossa Fassbender näyttelee yhdessä Viggo Mortensenin kanssa. Need I say more?
* Lisäksi Fassbender on kiinnitetty Prometheuksen pääosaan, Alien-sarjan esiosan ohjaa Ridley Scott. Danny Boyle on kiinnittänyt miehen uuteen Trance-elokuvaansa ja Jim Jarmuschin ohjaamana Fassbender pääsee näyttelemään vampyyria.
* Charmikas kuten Viggo, lahjakkuutta unohtamatta. Miehellä on kaikki edellytykset nousta kärkinäyttelijöiden joukkoon
* Seurustelee Zoe Kravitzin kanssa, pari tapasi X-men elokuvan kuvauksissa. Zoe Kravitz on nimensä mukaisesti muusikko Lenny Kravitzin tytär.

Giallo **

2011-06-15T09:52:00.000+03:00

Kulttiohjaaja Dario Argenton Giallo on elokuva jonka odottaisi olevan kauhua ja osittain sisältääkin odotettua silpomista ja ahdistusta, mutta onnistuu tahattomasti kirvoittamaan vuoden parhaat naurut useasti kesken elokuvan enkä usko että reaktioni oli se mitä Argento halusi..

Torinossa sarjamurhaaja nappaa kauniita nuoria naisia taksiinsa ja kiduttaa näitä silmittömästi ennen kuolemaa. Murhaajaa jäljittää etsivä Enzo Avolfi (Adrien Brody) joka saa seurakseen juuri napatun naisen siskon, Lindan (Emmanuelle Seigner). Tarina etenee tyypilliseen tapaansa, ajojahti murhaajan kantapäillä vie paikasta toiseen mutta tällä kertaa pääosassa ei ole juoni.

Elokuva naurattaa tasaisin väliajoin kömpelyydellään ja logiikan vastaisilla ratkaisuillaan. Emmanuelle Seigner on ärsyttävä ja apaattinen sisar jonka näyttelijänlahjat olivat minulta hukassa; Brody tekee parhaansa käsikirjoituksella joka on kömpelö ja hihityttää väärissä paikoissa. Pari silpomiskohtausta aiheuttaa vilunväristyksiä mutta niiden aiheuttama ahdistus unohtuu pian kun jälleen tapahtuu jotain mikä saa ihmettelemään ohjaajan tarkoitusta. Näytteleminen on kautta linjan harrastelija-tasoa, tapahtumat koomisia eikä tätä varmaan tarkoitettu kauhuelokuvassa.

Adrien Brody on ainut syy katsoa tämä elokuva, pätkässä on kuitenkin tietty koominen tekijä joka tekee elokuvan katsomisesta hupaisaa ja ehkä tulevaisuudessa tämäkin nousee kulttileffojen joukkoon sillä en muista hihittäneeni näin paljon elokuvaa katsoessa aikoihin, tämä oli hauskempi kuin Kauhea kankkunen 2.

Giallo (2009) ** IMDb

After.Life ***

2011-06-14T09:52:00.001+03:00

After.Life leikittelee katsojallaan. Anna (Christina Ricci) herää vähintäänkin ahdistavassa tilanteessa, nimittäin hautaustoimiston kellarista, metalliselta pöydältä. Lempeän näköinen hautausurakoitsija Eliot Deacon (Liam Neeson) kertoo naiselle että tämä on kuollut.

Anna on lievästi elämäänsä kyllästynyt ja draamaa etsivä nainen jonka suhde poikaystävään Pauliin (Justin Long) on täynnä ylä- ja alamäkiä. Kun elämä näyttääkin yht'äkkiä olevan ohi, hyväksyykö Anna kohtalonsa ja valmistautuu siirtymään rajan toiselle puolen vai jääkö hän kellariin taistelemaan? Anna ei näytä hyväksyvän kohtaloaan, inttäen Eliotille koko ajan että hän ei voi olla kuollut, ei vaikka iho sinertää ja on kylmä sekä näyttää siltä että Eliotilla on lahja, kyky puhua kuolleille. Hautaustoimiston kellari toimii eräänlaisena välitilana, siellä kuolleen pitäisi hyväksyä tapahtunut ja antaa periksi, siirtyä toiselle puolelle kun hautajaiset ovat ohi.

Christina Ricci on hyvä valinta hennon Annan rooliin; kontrasti Neesonin jämerään ja rauhoittavaan hahmoon on erinomainen ja jopa Justin Long yllättää positiivisesti vakavammalla roolillaan. Kellari toimii hienona taustana keskusteluille, se on pelkistetty ja valkoinen ja Annan punainen mekko tuo mieleen veren valuessaan viemäriin.)

Elokuva antaa katsojalleen mahdollisuuden epäillä Annan kuolemaa, tarina jakautuu kahtia, se tarjoaa mahdollisuudeksi sitä että Anna on todella kuollut ja Eliot eräänlainen matkaan saattaja. Tai, Anna ei olekaan kuollut jolloin tarina muuttuukin pohdiskelevasta suoraan kauhuelokuvaksi. Se leikittelee katsojalla antaen vihjeitä molemmista ja lopullinen totuus paljastuu vasta lopussa.

After.Life on hieman hidastempoinen elokuva kuolemasta, katsomisen arvoinen ehdottomasti; elokuvan käsikirjoittanut ja ohjannut Agnieszka Wojtowicz-Vosloo on seuraamisen arvoinen tekijä.

After.Life *** (2009) IMDb

Legenda suojelijoista: The Owl's of Ga'Hoole ****

2011-06-13T08:00:00.000+03:00

Sympaattinen pöllö-elokuva hurmaa käsittämättömän tarkalla tekniikallaan, visuaalisesti kauniilla maisemillaan ja tarinalla joka perustuu Kathryn Laskyn kirjasarjaan.

Tarina kertoo kahdesta veljeksestä, Sorenista ja Kluddista, jotka joutuvat aikuistumisen kynnyksellä eri puolille aitaa; klassinen asettelu hyvän ja pahan välillä korostuu hienosti myös pöllöjen ulkoasuissa. Jo kauan on nuorille pöllöille kerrottu legendaa Ga'Hoolen pöllöistä, suurista taistelijoista jotka löivät pahan muinaisissa taisteluissa. Tarina muuttuu sadusta todeksi kun nuorukaiset kaapataan pahan, valtaa halajavan Rautanokan kynsiin, sotilaiksi ja orjiksi.

Soren, sinnikäs ja hyväsydäminen nuorukainen, pakenee kaktuspöllö Gylfien kanssa viime tingassa ja päätyy etsimään legendaarisia Ga'Hoolen pöllöjä, auttaakseen Rautanokan nappaamia pienokaisia ja torppaamaan tämän suunnitelmat.

Legenda suojelijoista on huikeaa katsottavaa, pöllöt on viimeistä sulkaa myöten toteutettu tavalla joka saa katsojan vain yksinkertaisesti ihastelemaan näkemäänsä; pienetkin ilmeet välittyvät katseista ja hauskoista nokkien virnistyksistä ja pienimmätkin yksityiskohdat on huomioitu maisemoinnissa. Ääninäytteleminen on myös huippuluokkaa; Jim Sturgess, Hugo Weaving, Ryan Kwanten, Helen Mirren, Anthony LaPaglia ja Emily Barclay tekevät hienoa työtä puhaltaen suloisiin pöllöihin niiden tarvitseman luonteen.

Elokuva olisi syytä nähdä isolta valkokankaalta 3D:nä, mutta näin kotiruudustakin nähtyvä elokuvan hienous paljastui vaivatta, kyseessä on yksi hienoimpia animaatioita ikinä, aina sympaattisista pöllöistä hienoon tekniseen toteutukseen saakka.

Legenda Suojelijoista / The Owl's of Ga'Hoole (2010) **** IMDb

Stone ***

2011-06-10T09:52:00.000+03:00

Stone kokoaa yhteen kaksi aikamme vahvimmista näyttelijöistä, Robert DeNiron ja Edward Nortonin; herkempää otetta mukaan tuo Milla Jovovich.

Elokuva alkaa kohtauksella joka näyttää nuoren Jack Mabryn tekevän mitä tahansa jotta tämän nuori turhautunut vaimo ei jättäisi tätä; tämä kohtaus paljastaa Jackista puolen jota perheen ulkopuolella muut eivät näe; onhan Jack arvostettu työntekijä vankilassa jonka harteilla on suositella tai torpata vankien pääsy ehdonalaiseen.

Jackin (Robert DeNiro) pöydän taakse saapuu nuori Stone Creeson (Edward Norton), mies joka päällisin puolin näyttää täydeltä gangstalta ja rikos on sen mukainen. Miehen lusiessa 10-15 vuoden kakkua joista kahdeksan on jo takana rupeaa Stonen pääkoppa hajoamaan; vankila ahdistaa ja pois on päästävä hinnalla millä hyvänsä, tässä voi auttaa vain Jack.

Kukaan hahmoista ei ole sitä miltä ensin näyttää, suloinen ja naivin oloinen Stonen vaimo Lucetta (Milla Jovovich) ottaa yhteyttä jäyhään Jackiin joka torjuu kaikki lähestymisyritykset ponnekkaasti. Mies on kuitenkin heikko ja pian tapahtumista sukeutuu vyyhti josta ei näytä olevan järkevää ulos pääsyä.
Jack, tuo yhteiskunnan selkäranka, lukee Raamattuaan ja epäilee Jumalaa kun taas näennäisesti kova poika Stone avautuu tavalla joka johtaa osien päälaelleen kääntymiseen.

Stone on tarkkanäköinen elokuva ihmisistä; epäonnekseen se on hieman pitkäveteinen eikä näin nouse perusdraamaa kummemmaksi teokseksi. Se tarjoaa kuitenkin viihdyttävää peruskauraa ja on näyttelijöidensä vuoksi suositeltavaa katsottavaa, DeNiron ja Nortonin välinen kemia on syy katsoa elokuva jos ei mikään muu.

Stone (2010) *** IMDb

The Hole ***

2011-06-09T08:00:00.000+03:00

Kun uuden talon kellarista löytyy luukku joka on pultattu kiinni ketjuilla, nauloilla ja lukoilla, menisitkö sinä avaamaan sen? Näinkin yksinkertaiseen kysymykseen voi vastata väärin kun äiti muuttaa kahden lapsensa kanssa pieneen ja rauhaisaan kaupunkiin. Kellarista löytyvä luukku rupeaa kiinnostamaan lapsia ja kun avaimet löytyvät näppärästi kellarista on luukku tietenkin avattava.

Luukussa ei näytä olevan mitään, se tuntuu olevan pohjaton pimeä onkalo joka jatkuu ja jatkuu. Kuten näissä tarinoissa kuuluukin, kuilusta tulee kuitenkin jotain ulos ja lukot luukun päällä olivat siinä ihan syystä.
Pian perheen lapset ja naapurin tyttö joka on sekaantunut luukun avaamisen saavat kohdata suurimmat pelkonsa, se mitä jokainen pelkää tuntuu ilmestyvän uniin ja todellisuuteen mystisellä tavalla. Ei ole hauska pelätä klovneja jos pieni pellenukke vainoaa sinua säälimättä, ilmestyen sänkysi päälle tuijottaen sinua silmillään.

Luukun taika on saatava purettua ja omien pelkojensa kanssa taistelemisen lisäksi meno keskittyykin siihen, mitä luukusta tulee ja miten se saadaan takaisin sinne? The Hole on kelpo säikyttelyä, ei kovin omaperäinen mutta tarpeeksi viihdyttävä pitääkseen katsojan mielenkiinnon yllä. Itselleni pellenuken mukana oleminen lisäsi ahdistusfaktoria sen verran että voin sanoa elokuvan jännittäneen välillä aidosti ;O)
Elokuva on alunperin 3D ja sen huomasi tietyistä ratkaisuista, elokuva olisi ollut kiinnostavaa nähdä kolmiulotteisena versiona, ehkä se verotti hieman tunnelmaa koska mikä olisi parempaa kuin klovninukke kolmiulotteisena?

The Hole (2009) *** IMDb

Bloggari lomailee hetken...

2011-06-08T11:57:00.000+03:00

Lähden huomenna Pariisiin lomailemaan, joten palataan blogin ääreen taas ensi viikon loppupuolella. Sillä aikaa ajastuksella tulee muutama leffa-arvostelu joita en ole kerennyt aiemmin julkaista mutta kommentteihin vastaillaan palattuani ;O)

Aiheuta itsellesi traumoja-arvonnan voittajat!

2011-06-07T09:36:00.000+03:00

Kiperään kysymykseen siitä mistä maasta tulevat parhaat kauhuelokuvat vastauksia sateli Koreasta Japaniin ja Espanjasta Yhdysvaltoihin. Vaikka itse pidänkin aasialaisesta ja espanjalaisesta kauhusta paljonkin niin omasta mielestäni parhaat kauhutuotokset tulevat kyllä Yhdysvalloista. Tässä asiassa auttaa se että se volyymi mikä jenkkilästä tulee tavaraa on sen verran suuri että joukkoon mahtuu aina helmiä enemmän kuin muista maista yhteensä ;O)

Mutta asiaan, Random.org arpoi leffoille voittajat ja ne ovat:

Nightmare - ...noir
KM31 - Mrs Agatha
Re-Cycle - Anzi
Phone - tanni
Silent House - Sini
Borderland - Mörri

Onnea voittajille, jos nyt onneksi voi sanoa sitä että osa näistä leffoista on oikeasti aika pelottavia ;O)
Laittakaahan nimeänne ja osoitettanne tulemaan osoitteeseen geekmeili@gmail.com
Postitan leffat heti Pariisin matkani jälkeen eli ensi viikon loppupuolella!

MovieMonday #2: Rakkain elokuvahahmo

2011-06-06T10:59:00.000+03:00

MovieMondayn tämän viikon haasteena Päivi heitti kysymyksen rakkaimmasta elokuvahahmosta.
Minulle valinta oli yllättävän helppo, sillä olen viettänyt tämän naisen lukemattomia jännittäviä hetkiä teatterissa ja sohvalla enkä näytä kyllästyvän hahmoon lainkaan.

Alice, tuo Resident Evil-elokuvien sankaritar on minulle se hahmo jonka akrobatiaa ja taistelua jaksan katsoa uudestaan ja uudestaan. Milla Jovovich on ihana nainen jonka suoritus 5th Elementin Leeloona olisi myös kelvannut postauksen aiheeksi mutta Alice vie voiton sinnikkyydellään ja sillä että olen nähnyt nämä elokuvat aivan liian monta kertaa ;O)

Yliluonnolliset voimat omaava, zombeja päähän potkiva ja joukkonsa aina uudestaaan kokoava Alice on peräänantamattomuuden ja tyttöenergian parhaita puolestapuhujia. En millään tavalla väitä että Resident Evil-elokuvat ovat maailman parhaita, mutta genressään ne ovat minulle melkein taidetta hienoilla visuaalisilla ideoillaan, sydänalassa jyskyttävällä musiikillaan ja jännittävillä tapahtumillaan. Harva zombientappaja on näin sympaattinen ja Alice on herkkyydessään hyvin koskettava, siksi Alice on minulle rakkain hahmo sillä mitä minä tekisin jos Alicelle tapahtuisi jotain ;O) ?

Melancholia *****

2011-06-03T08:00:00.000+03:00

Cannesissa natsilausunnoillaan kohua herättänyt ohjaaja Lars Von Trier ei kerää sympatiapisteitä. Onnekseen Von Trier on ammatissaan nero ja Melancholia imaisee katsojan maailmaansa tavalla joka upottaa, vie mennessään, hurmaa ja huumaa hämmentävän kauniilla kuvillaan.

Tarina kietoutuu perheen ympärille. Häistään toipuva Justine (Kirsten Dunst) viettää toipilasaikaansa sisarensa Clairen (Charlotte Gainsbourgin) ja tämän miehen Johnin (Kiefer Sutherland) luona. Justinen mieli on hauras, todellisuus kipuilevaa ja mielialan vaihtelut aiheuttavat ongelmia perheen sisällä; samaa dramaattisuutta on havaittavissa myös perheen äidissä joka on kitkerän skeptinen avioliiton ajatuksestakaan.

Maapalloa lähestyvä Melancholia on kaunis planeetta jonka matka näyttää aiheuttavan ihmisissä erilaisia reaktioita. Justine rauhoittuu ja näyttää toivottavan tervetulleeksi maata uhkaavan planeetan kun taas rauhallinen ja järkevä Claire näyttää menettävän hermonsa täysin; Melancholian painostava vaikutus tummentaa taivaan, avaa ihmisten mielet erilaisille tunnetiloille ja jokainen ottaa planeetan vastaan omalla tavallaan.

Melancholia on omituinen sekoitus scifi-maailmasta tuttua maailmanlopun meininkiä ja tunnesyvää draamaa; sen alkusoitto on huumaavan kaunis teos joka saa kylmät väreet juoksemaan ihoa pitkin ja elokuvan hiljaiset hetket eivät turhauta, ne ainoastaan kuvaavat rauhaa kun maapallo lepää isompansa varjossa. Von Trier on kertonut että Justinen hahmo perustuu häneen itseensä ja on ennenkaikkea tutkielma masennuksesta ja melankoliasta.

Kirsten Dunst loistaa Justinena, Gainsbourg tukee hienosti naisena jonka perhe tekee parhaansa omituisessa tilanteessa ja tilaa annetaan myös lahjakkaille miehille, Sutherland, Alexander ja Stellan Skarsgård sekä Udo Kier istuvat tarinaan hienosti, soljuen tarinan mukana hieman taustalla. Melancholia viipyilee, tartuttaa katsojaan rauhan ja samalla hämmästyttää vaivattomuudellaan ja niin kauniilla kuvilla että joskus unohtuu miten hyvää työtä näyttelijät tekevätkään.

Melancholia (2011) ***** IMDb

X-Men: First Class ****

2011-06-02T08:00:00.000+03:00

Ryhmä X:n syntymiseen ja Professori X:n sekä Magneton nuoruuteen pureutuva tarina onnistuu tavoitteessaan; tuloksena on sujuva, mukaansa tempaava, jännittävä ja kiinnostava elokuva johon tämä fanityttö voi olla enemmän kuin tyytyväinen. Odotukseni olivat pessimistisen matalalla ja sain enemmän kuin uskalsin odottaa ;O)

1940-luvun natsi-Saksassa nuori Erik Lehnsherr on pinteessä, keskitysleirillä pojan on huomannut mies joka myöhemmin tunnetaan Sebastian Shawna (Kevin Bacon); tämä mies puristaa Erikistä kyvyt esille uhkailemalla, aiheuttaen traumat jotka seuraavat myöhemmin Magnetona tunnettua miestä läpi tämän elämän. Toisaalla, nuori Charles Xavier elää suojattua ja rikasta elämää opiskellen, vikitellen tyttöjä ja ollen melko erilainen kuin Professori X vanhempana. Elokuva onkin kasvutarina kahdesta ystävyksestä jotka löysivät toisensa huolimatta erilaisista lähtökohdista ja siitä kuinka miesten tiet erosivat, jättäen ystävykset seisomaan eri puolille rajaa.

1960-luvulla Charles Xavier auttaa CIA:ta jäljittämään muita mutantteja, apunaan Moira MacTaggert (Rose Byrne). Tämä melkein Ocean's Eleven-fiiliksillä höystetty ajanjakso kasaa mukaan joukon tuttujakin sankareita; Raven/Mystique, joka on asunut Xavierin kanssa lapsuudestaan saakka, Erik/Magneton joka janoaa kostoa Sebastian Shawlle sekä joukon nuoria mutantteja; nerokas Tri Hank McCoy/Beast, Angel, Banshee, Darwin ja Havok. Joukon tarkoituksena on estää Sebastian Shawta suunnitelmissaan, tämä Hellfire Clubin perustaja on edelleen elossa ja voi erinomaisesti, mukana joukko omia mutanttejaan.

Tarina jyrää eteenpäin vahvasti, se pysähtyy tarpeeksi usein antaakseen hahmoille tilaa hengittää mutta ei jämähdä turruttavaksi draamaksi jossa kaikki olisi pelkkää puhetta, X-men elokuvat ovat kuitenkin toimintaa eikä puhumista varten ;O) Mutanttien kyvyt ja taistelukohtaukset on toteutettu moitteettomasti ja toimintaa haluava saa sitä mitä tilaa. Tietty onttous vaivaa muutamaa hahmoa, January Jones Emma Frostina on hieman hukassa mutta Kevin Bacon taas yllättää elokuvan pahiksena positiivisesti, vaikka ei virnuilullaan paljon pelotakaan.

X-Men: First Class onnistuu jättämään vanhan trilogian taakseen aloittamalla puhtaalta pöydältä, se on mielestäni X-men elokuvista selkeästi paras, niin paljon kuin Wolverine-fanina minua ahdistaakin näin todeta. Se on astetta raikkaampi, paremmin tehty ja näytelty tuoden X-men elokuvat niiden ansaitsemalle tasolle. Tietty onttous vaivaa tätäkin tekelettä mutta toimintaelokuvaa katsomaan menneenä olen enemmän kuin tyytyväinen. Michael Fassbender Magnetona tekee huimaa työtä, jättäen James McAvoyn taakseen selkeästi. On tietenkin kiitollisempaa esittää piinattua hahmoa joka kasvaa pahikseksi kuin kilttiä ja ymmärtäväistä neroa mutta juuri Fassbender nostaa suorituksellaan elokuvan normaalin toimintaräiskintä-elokuvan yläpuolelle.

X-Men:First Class **** (2011) IMDb

The Mechanic ****

2011-06-01T08:00:00.002+03:00

Ohjaaja Simon Westillä (Con Air, Black Hawk Down) on kyky luoda toimivia ja tiiviitä actionleffoja ja The Mechanic vahvistaa mielikuvaa asiansa osaavasta ohjaajasta. The Mechanic kertoo taitavasta palkkamurhaajasta joka naamioi tapponsa onnettumuuksiksi mutta joutuu nyt keikalle jossa hän joutuu vaikean valinnan eteen ja joutuu maksamaan teostaan kovan hinnan. Yhtään dissaamatta alkuperäisversiossa esiintyneen Charles Bronsonin suoritusta voin todeta että joskus remake on aivan yhtä hyvä ellei parempi kuin edeltäjänsä.

Aina yhtä pätevä ja charmantti Jason Statham tekee hyvää työtä Arthur Bishopina, mies asuu syrjässä metsän keskellä, tekee keikkansa nopeasti ja ammattitaitoisesti ja viettää hyvin eristäytynyttä elämää. Saatuaan tappokeikan jossa kohteena on pitkäaikainen mentori Arthur joutuu tilanteeseen jossa vaikeita valintoja on tehtävä ja puolivahingossa ystävystyy kohteensa pojan kanssa. Poika Steve (Ben Foster) näyttääkin omaavan "mekaanikon" kykyjä ja Steve päättää kouluttaa kuumakallesta uuden palkkatappajan.

Koulutus on työlästä, Steven hermot pinnassa ja itsehillintä nolla. Pari kuitenkin viihtyy toistensa seurassa ja keikkaa pukkaa joten toiminnasta ei elokuvassa ole puutetta. Elokuvan jännite kiertyykin miesten välille, kertooko Arthur murhanneensa Steven isän vai saako poika sen itse selville ja mitä paljastuksesta seuraa?
Kissa-hiiri -leikki jatkuu läpi elokuvan, samalla kun aito ystävyys syntyy miesten välille, homma kulminoituu uuteen keikkaan jonka seuraukset muuttavat miesten elämän.

The Mechanic on genressään parasta laatua, se rullaa eteenpäin vaivattomasti ja toiminta on hienosti ujutettu kohtauksiin mukaan, elokuva ei ole täynnä räiskintää vaan se antaa hahmoille tilaa ja hiljaisuutta kasvaa. Statham on tämän genren johtotähtiä ja Ben Foster on lievästi sekaisin olevana oppipoikana elementissään. The Mechanic ei kyllästytä kertaakaan ja se tarjoaa sulavaa menoa alusta loppuun, tällaista on ilo katsoa.

The Mechanic (2011) **** IMDb

Sherlock, parasta tv-viihdettä pitkään aikaan.

2011-05-31T09:00:00.003+03:00

Mitä tapahtuu kun kaikkien tuntema salapoliisi-hahmo raahataan menneisyydestä suoraan 2000-luvulle ja sijoitetaan moderniin Lontooseen ratkomaan rikoksia? Yllättävää kyllä, tuloksena on laadukkainta brittiläistä tv-sarjaa sitten Dr. Whon; tarina joka naurattaa ja kiehtoo ja saa janoamaan lisää. Sarjan kirjoittajiin kuuluu mm. Steven Moffat ja Mark Gatiss, molemmat tunnettuja Dr. Who:n tekijöitä.

Sherlock on BBC:n tuottama 3-osainen minisarja joka kertoo poliisia auttavasta ekspertistä, Sherlock Holmesista (Benedict Cumberbatch) joka omintakeisella tyylillään on nero ratkomaan rikoksia mutta ei ymmärrä ihmistunteita. Tämän oudon miehen kämppäkaveriksi ja apuriksi päätyy sodassa loukkaantunut lääkäri, Dr. Watson (Martin Freeman), mies jota Sherlock todellakin tarvitsee tietyn Aspergerimäisen käytöksensä vuoksi.

Kolme tarinaa vievät läpi modernin Lontoon, tarjoten mysteereitä joilla on juurensa Sir Arthur Conan Doylen teoksissa. Voisi kuvitella että viimeisimmän Sherlock Holmes -elokuvan vuoksi tämä tv-sarja tuntuisi kopiolta ja sen suosiolla ratsastamiselta mutta itse asiassa käy juuri päinvastoin. Tv-sarja on tuore, idearikas ja niin laadukkaasti toteutettu että kolme jaksoa katsoo yllättyneenä ja ilahtuneena. Pääosan esittäjät ovat nappivalintoja, Cumberbatch on outo heppu joka tuo Sherlockiinsa tietyn androgyynin vivahteen hurjalla hiuspehkollaan ja kuivalla huumorillaan, ampumatta kertaakaan yli. Sarja on täynnä näppäriä keksintöjä siitä miten nykytekniikkaa hyödynnetään visuaalisesti kertomaan tarinaa.

Sherlock on niin hieno kokonaisuus että on sääli ettei sitä ole noteerattu Suomessa, onneksi tämän sarjan saa esim. Play.com:sta tällä hetkellä edullisesti. Lisää herkkua on luvassa sillä uudet kolme jaksoa on luvattu julkaista syksyllä. Jos harkitset jonkun uuden sarjan katsomista, katso tämä.
Update:Kiitos Maijalle, sarja alkaa Suomessa 5.6. nimellä Uusi Sherlock Yle 1-kanavalla!

Who says that murder's not an art?

2011-05-30T09:50:00.000+03:00

Ensimmäisessa Movie Monday -haasteessa keskitytään musikaaleihin.

Itselleni 1920-luvun Chicagoon sijoittuva jazzahtava musikaali on se jonka jaksan katsoa uudestaan ja uudestaan.

Tarina kertoo nuoresta Roxie Hartista (Renee Zellweger) joka haluaa kuuluisaksi hinnalla millä hyvänsä. Roxie päätyy kuitenkin surmaamaan rakastajansa ja joutuu näin vankilaan. Suureksi onneksi kieltolain aikaan julkkikseksi voi nousta minkälaisista olosuhteista vain ja näin alkaa Roxien nousu kohti tähtiä.

Elokuva on täydellinen yhdistelmä tarttuvia ja erinomaisia sävelmiä, sulavia ja nopeita sekä seksikkäitä tanssikohtauksia ja kuorrutuksena on näyttelijäkaarti joka hurmaa katsojansa. Richard Gere tekee yllättävimmän roolinsa liukkaana lakimiehenä joka vikittelee naiset ja valamiehet sulavilla puheillaan, Queen Latifah on Mama Morton, vankilan johtaja jossa on isoa koko ja ääni. Tähtinä kuitenkin loistavat Roxiea esittävä Zellweger joka on juuri niin laskelmoiva ja menestymisen janoinen kuin pitääkin ja Oscarin roolistaan kabaree-tähtenä voittanut Catherine Zeta-Jones.

Chicago voitti kuusi Oscaria, mm. parhaan elokuvan pystin eikä ihme. Musiikki on ajatonta ja siirretty hienosti teatterilavoilta elokuvaan, tanssinumerot huikeita ja kokonaisuus tyylikkään yksinkertainen, ilman turhia krumeluureja.
Tunnelmapalaksi elokuvasta tarjoan Cell Block Tangon, enjoy ;O)

No Strings Attached ***

2011-05-29T10:23:00.000+03:00

Kepeät romanttiset komediat eivät ole ominta alaani mutta No Strings Attached onnistui hurmaamaan minut näyttelijöiden välisellä hienolla kemialla, kepeällä tarinalla ja huumorilla joka tuntui raikkaalta eikä lainkaan kuluneelta.

Emma (Natalie Portman) ja Adam (Ashton Kutcher) ovat tuttuja jotka näyttävät törmäävän toisiinsa aika ajoin sattumalta. Adamin isä (Kevin Kline) on vanha tv-tähti, itsekeskeinen nuorista naisista pitävä mies joka aiheuttaa Adamille tempauksellaan sellaiset traumat että Adam, lohduttomana ja kännissä käy läpi koko puhelimensa soitelleessaan tutuille tytöille ja päätyy näin Emman kotiin.

Emma ei ole ihan tavallinen nainen, hän ei haaveile perheestä ja naimisiinmenosta vaan rakentaa uraansa ja on aina menossa. Emman ja Adamin suhde rakentuukin yhteiselle sopimukselle tavata nopeasti kun aikaa riittää, hoitaa hommat ja jatkaa elämää normaalisti, ilman ihastumisia, päivällisiä tai deittejä. Järjestely toimii hyvin, aikansa, mutta kuten näissä tarinoissa on tapana ihmisen perimmäinen luonne nousee pintaan ja loppu on selvä.

No Strings Attached ei ole millään asteikolla yllättävä elokuva, sen juoni on alusta asti melko selvä eikä se tarjoa mitään yllätyksiä. Portman on ihastuttava kuten aina ja Kutcher toimii tällaisissa komedioissa komean ulkonäkönsä ja loistavan ajoituksensa vuoksi erinomaisesti. Elokuva tarjoaa astetta enemmän rempseää seksiä kuin romkomit yleensä, asia joka rapakon tuolla puolen vieroitti joitakin arvostelijoita antamaan elokuvalle huonoja arvosanoja, mutta itse en ymmärrä miten seksisuhteesta kertova elokuva olisi muuten voitu kuvata?

No Strings Attached (2011) *** IMDb

Kauhea Kankkunen 2 / The Hangover: Part II **

2011-05-27T09:38:00.000+03:00

Siinä missä ensimmäinen osa oli ilahduttava, piristävä ja raikas komediaräjähdys epäonnisesta polttarimatkasta kompastuu toinen osa toistamaan samaa kaavaa, melkein pilkulleen eikä se onnistu enää naurattamaan koska kaikki on nähty jo aikaisemmin.

Pari vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen Stu on purjehtimassa avioliiton satamaan, järkevästi kieltäen kaikki mahdolliset polttareihin viittaavatkaan tapahtumat. Häät pidetään Thaimaassa, morsiamen perheen pyynnöstä ja niinpä koko konkkaronkka suuntaa sinne rauhalliseen häiden viettoon.

Jotain onnistuu kuitenkin menemään täysin pieleen ja yksi rauhallinen lasillinen rannalla vaihtuu siihen että miehet löytävät itsensä Bangkokista, rähjäisestä hotellihuoneesta ja lisäksi morsiamen 16-vuotias veli on kadonnut taivaan tuuliin. Tästä alkaa tarina joka vie läpi Bangkokin kuumien katujen, kusisiin baareihin ja vaarallisiin välien selvittelyihin joiden rinnalla Las Vegas tuntuu lastentarhalta.

Elokuvan suurin ongelma on se että se toistaa ensimmäisen osan tapahtumat, mitään uutta ei käytännössä ole keksitty, vain paikat ja konnat on vaihdettu sekä tapahtumien vakavuutta korotettu asteella. Leffa lepää täysin näyttelijöidensä karisman varassa ja vain he onnistuvat näyttelemisellään kirvoittamaan pari kertaa hymyn huulille, muuten olo on lähinnä hämmentynyt näin selvästä rahastamisesta ja vanhan kierrättämisestä.

The Hangover: Part II ei vakuuta millään tasolla, se voisi olla hyvä ja toimiva komedia ellei samaa elokuvaa olisi jo kertaalleen tehty. Tällä näyttelijäkaartilla olisin toivonut hyvää käsikirjoitusta jolloin miehistä olisi saatu irti se mitä ykkösosassa, nyt äijät menevät täysin hukkaan.

Game of Thrones

2011-05-26T10:16:00.000+03:00

HBO:n uusin suursarja, Game of Thrones, vie katsojat syvälle fantasiamaailmaan missä valtaistuimesta taistellaan sekä tantereella että kulissien takana ja missä mielikuvituksella ei ole mitään rajoja.

Game of Thrones perustuu George R.R. Martinin menestyneeseen A Song of Ice and Fire -kirjasarjaan, saaden nimensä sarjan ensimmäisestä kirjasta. Tarina sijoittuu Westerosin seitsemään kuningaskuntaan, seuraten useaa juonikuviota joilla kuitenkin kaikilla näyttää olevan yhteinen päämäärä. Tässä maailmassa vuodenajat vaihtuvat hitaasti, vuosia kestänyt kesä on hiipumassa ja talvi, pitkä, piinaava ja tappava talvi on saapumassa.

Pohjoisessa suurta muuria vartioi Winterfellin lordi Ned Stark (Sean Bean), vastuuntuntoinen ja rehellisen suoraselkäinen mies joka joutuu hankalaan tilanteeseen kuningas Robertin (Mark Addy) oikean käden ja luotetun miehen kuollessa. Vanha ystävyys kuninkaan kanssa laitetaan koetukselle kun Ned Stark saa kutsun astua tilalle.

Samaan aikaan kulisseissa kuohuu, Viserys Targayen on maanpaossa oleva prinssi joka naittaa sisarensa brutaalille Khal Drogolle (Jason Momoa) saadakseen itselleen armeijan ja marssiakseen taisteluun valtaistuimesta. Kuningas Robertin vaimo Cersei Lannister (Lena Headey) on osa Lannisterien klaania joka juonittelee yhdessä kaksoisveljensä Jaimen (Nikolaj Coster-Waldau) ja fiksumman kääpiöveljensä Tyrionin (Peter Dinklage) kanssa kuninkaan selän takana pitääkseen salaisuutensa turvassa.

Game of Thronesin maailma on täynnä hahmoja joiden osuus joko kasvaa tai he katoavat nopeasti, Winterfellin motto: The Winter Is Coming kertoo enemmän kuin ilmeisimmän, pitkä talvi on tulossa mutta samalla horisontissa häälyy sota ja valtataistelu. Erityisellä mielenkiinnolla seuraan myös Ned Starkin lapsien, itsepäisen ja hyvin epätyttömäisen Aryan sekä herkemmän ja uteliaan Bran Starkin kasvutarinaa, jos sellaista nyt tulee.

Sarja on tehty HBO:lle tyypillisesti satanen lasissa, kaikki on laadukasta, maisemat huimia, efektit täydellisiä ja kaikkea kuorruttaa pääosin brittiläinen näyttelijäkaarti joka osaa hommansa täydellisesti. Sarja koukuttaa ensi metreiltä saakka eikä turhaan ole vuoden 2011 odotetuin sarja-uutuus. Näin hyvin tehtyä sarjaa on ilo seurata vaikka tarina ei ole ennestään tuttu, jokainen tarvitsee hieman miekan kalistusta kaiken CSI-höpötyksen sijaan aina välillä ja Game of Thrones tekee sen paremmin kuin useimmat elokuvat.

Tamara Drewe ****

2011-05-25T08:00:00.009+03:00

Harvoin elokuva saa hykertelemään tyytyväisyydestä jo ensi metreillä mutta Tamara Drewe onnistui saamaan tämän ilahduttavan reaktion aikaiseksi jo ensi ruuduillaan. Tamara Drewe on hauska, nokkela, hieman korni ja näppärän kuorensa alla myös tarkkanäköinen teos maaseudulla asuvista ihmisistä, kirjailijoista, rokkareista, ja ihmissuhteista.

Tamara Drewe (Gemma Arterton) tulee hämmentämään pikkukylän eloa.

Tamara Drewe (Gemma Arterton) saapuu lapsuudenkotiinsa myymään vanhempiensa asuntoa mutta kaikki ei ole kuten ennen. Nuoruudessaan isonenäisenä tunnettu Tamara onkin muuttunut hemaisevaksi kaunottareksi ja useampi kuin yksi kylän miehistä menee sekaisin.

Perinteiseen pieneen maalaiskylään mahtuu koko joukko mitä erikoisimpia hahmoja. Beth pitää majataloa kirjailijoille ja passaa alituiseen pettävää aviomiestään, menestyskirjailija Nicholasta (Roger Allam) jonka ego on kerrostalon kokoinen, juoksee naisten perässä ja siinä sivussa haluaa muiden asukkien vain kuulevan miten erinomaisesti hänellä menee. Kylään saapuva rock-tähti Ben Sergeant (Dominic Cooper) iskee Tamaran alta aikayksikön ja kylän kauhukaksikko, kaksi nuorta tyttöä, saavat paitsi nähdä idolinsa lähietäisyydeltä myös tyttöjen aivokopat naputtamaan, kuinka saada Ben, tuo rokkikukkojen rokkikukko, itselleen?

Kun yhteen isketään suuri joukko ihmisiä joista jokaisella on omat motiivinsa ja soppaa hämmenetään kahden nuoren tytön aivoituksilla on tuloksena hulvaton komedia joka hihityttää koko ajan. Tämä ei tarkoita etteikö elokuvassa olisi syvyyttä; perimmäiset teemat petetystä vaimosta, itserakkaasta menestyjästä, nöyryytetystä nuoresta naisesta voimansa tunnossa ja menestymisen aiheuttama kateus tuodaan kepeästi mutta hyvien näyttelijöiden ansiosta erinomaisen tarkasti esille.

Kylän kauhukaksikko, Jessica Barden ja Charlotte Christie varastavat koko shown...

Tamara Drewe on iloisimpia yllätyksiä pitkään aikaan ja shown meinaavat varastaa totaalisesti nuoria tyttöjä, kylän terroristeja, esittävät Jessica Barden ja Charlotte Christie. Nämä juonittelijat vievät tarinaa eteenpäin, luovat tapahtumille raamit ja tukevat hienosti rutinoituneempia näyttelijöitä tuoreudellaan. Ohjaaja Stephen Frears on tehnyt napakympin kuvatessaan sarjakuvaan perustuvaa tarinaa perinteisessä brittiympäristössä kepeällä kädellä, tarkalla silmällä ja hymy huulilla.

Tamara Drewe (2010) **** IMDb

Napapiirin sankarit ***

2011-05-24T10:04:00.000+03:00

Miten vaikeaa voi olla yhden hemmetin digiboksin hankinta? Ilmeisesti ylivoimaisen hankalaa, varsinkin jos olet työtön kolarilainen jolta ei onnistu oikein mikään ja rakkautesi naistasi kohtaan ei riitä korvaamaan nahjusmaista asennettasi.

Napapiirin sankarit starttaa lähtökohdista jotka ovat masentavan tutut monille naisille. Kotona istuu äijä joka ei saa mitään aikaiseksi, aina tulee parempaa tekemistä tai ne kuuluisat pari muuttujaa, mutta jos pyydät tekemään jotain niin saat odottaa sata vuotta. Inari ( Pamela Tola) pistää kovan kovaa vastaan ja esittää poikaystävälleen Jannelle (Jussi Vatanen) uhkavaatimuksen; digiboksi on kotona aamun mennessä tai Inari lähtee kävelemään lopullisesti.

Ei auta kuin miehen koota sekalainen possensa kasaan, kyynikko ja lievässä masennuksen alhossa kieriskelevä Kapu tulee mukaan koska muutakaan tekemistä ei ole ja Räihänen joutuu kuskiksi sillä Räihäsellä on auto.
Matka jatkuu monen mutkan ja ongelman kautta läpi lumisen Lapin ja kekseliäistäkään rahan hankintakeinoista ei näytä olevan apua kun jo pelkät sääolosuhteet näyttävät torppaavan miesten aikeet, venäläisistä nyt puhumattakaan.

Pojat, ei näin...

Napapiirin sankarit nojaa vahvasti suomalaiseen mentaliteettiin ja huumoriin, äijäenergia huokuu joka ruudusta hyvässä ja pahassa ja meno ei onneksi koskaan pysähdy kokonaan. Parhaita tunnelmapaloja tarjoaa lohduton ikkunanpesu-yritelmä Rovaniemen keskustassa ja Kari Ketosen vähintäänkin niljakka pikku-Mikko. Itse tympäännyin välillä äijien saamattomuuteen ja sekoiluun; tätä näkee niin paljon todellisessa elämässä että vähempikin äijien tunarointi olisi riittänyt. Pienestä kritiikistä huolimatta Napapiirin sankarit on ilahduttavaa ja erilaista suomalaista elokuvaa kaiken synkistelyn jälkeen; se kertoo tarkasti ja aidosti omituisista tapahtumista jotka kehkeytyvät pimeässä, lumisessa Lapissa yhden yön aikana. On sitä huonommistakin aiheista leffoja tehty.

Napapiirin sankarit (2010) *** IMDb

Aiheuta itsellesi traumoja -arvonta!

2011-05-23T10:28:00.000+03:00

Koska sivunäyttölaskuri iski yli 100 000:n jo puolentoista vuoden bloggaamisen jälkeen on aika juhlia ;O)

Tällä kertaa lukijoita lahjotaan kaapeistani löytyvillä kauhuleffoilla, dvd:t ovat arvostelukappaleita tai itse hankkimiani mutta kaikki vain kertaalleen katsottuja joten käytännössä uusia ja sisällöltään vaihtelevia.
Jakoon pistetään seuraavat leffat, kahdesta en ole koskaan kirjoittanut mutta niissä linkit IMDb:hen.

Re-cycle, Borderland, Nightmare (Gawi), Phone (Pon), KM31 ja The Silent House.
Kyseessä on sekalainen lajitelma kauhua ympäri maailman ja tällä kertaa leffoja lähtee jakoon enemmän joten useammalla on mahdollisuus saada epäonnisen lottoarvonnan jälkeen edes jonkinlainen tunne onnistumisesta ;O)
Mainitsethan kommentissasi jos haluat osallistua vain jonkin tietyn leffan arvontaan.

Osallistuaksesi tähän traumaattiseen arvontaan sinun tulee vastata vain kysymykseen,
mistä maasta tulevat parhaat kauhuelokuvat?

Illan pakollinen tv-tärppi: All the Boys Love Mandy Lane

2011-05-21T10:35:00.000+03:00

Pari vuotta sitten tein jutun vanhaan blogiini tänään Nelosella tulevasta teinikauhu-leffasta All the Boys Love Mandy Lane. Tämä ihastuttavasti ja kauniisti kuvattu tarina alkaa perinteisellä teinien mökkireissulla jossa nurkissa hiipii salaperäinen murhaaja. Elokuva erottuu kuvaustyylillään ja erikoisella tarinallaan, suosittelen lämpimästi myös yleensä kauhua vältteleville ;O)

Kyseessä ei ole mikään kauhun mestariteos mutta piristävän erilainen kuvaus yhdestä yöstä perinteisessä ympäristössä ja siksi katsomisen arvoinen.
Nelosella klo 1:20

Thor 3D ***

2011-05-20T10:46:00.000+03:00

Marvelin tehtaan uusin valkokankaalle siirretty sankari, Thor, jylisee komeasti. Ohjaaja Kenneth Branagh on hieman epätodennäköinen valinta ohjaamaan supersankari-elokuvaa mutta tuloksena on toimiva ja todella komea tuotos, jonka ainut todellinen puute on itse tarina.

Asgardin valtakunnassa kuohuu, ukkosenjumala Thor (Chris Hemsworth) on ottamassa oikeutettua paikkaansa valtaistuimella isänsä Odinin (Anthony Hopkins) sijaan, kun taas takavasemmalla häilyy kateellinen veli Loki (Tom Hiddleston). Lievästi äkkipikainen Thor kimpaantuu Jotuniin jääjättien hyökätessä Asgardiin ja johtaessaan vastahyökkäystä ystäviensä avustuksella saa karkoitustuomion isältään ja näin Thor rysähtää Maahan.

Maassa tutkijakolmikko Jane (Natalie Portman), Erik Selvig (Stellan Skarsgård) ja Darcy (Kat Dennings) kirjaimellisesti törmää omituiseen mieheen joka puhuu vanhahtavasti, omaa jättiläismäiset lihakset eikä näytä olevan ihan kartalla maan tavoista. Ymmärrettävää on että tämän trion on vaikea uskoa hyväntahtoisesti hymyilevän lihaskimpun tarinoita Asgardista tai omasta syntyperästään.

3D toimii parhaimmillaan fantasiamaailmassa missä suurimmat taistelut käydään, suuren tähtitaivaan loisto, kauniit värit ja taistelukohtaukset näyttävät komeilta eikä nopealle toiminnalle tyypillistä epäselvyyttä ja suttuisuutta ole havaittavissa. Maan päällä kulkeva tarina sisältää runsaasti huumoria mutta on visuaalisesti mitätön; ehkä tarkoituksellakin. Tarina pyörii sarjakuville uskolliseen tapaan legendan ympärillä ja asiaa pohjustetaan runsaasti; välillä tuntuikin että koko elokuva on pohjustusta pidemmälle tarinalle, antaen hahmoille syvyyttä ja historiaa joihin perustaa mielipiteensä ja se loi tarinalle kehykset. Itselleni pohjustusta oli liikaa ja tuntui että itse tarinaa ei ollut elokuvassa nimeksikään. Vaikka elokuva oli täynnä toimintaa niin loppujen lopuksi itse tapahtumat olivat vähissä eikä katsojalle jäänyt käteen kuin fiilis siitä että lisää on tulossa.

Chris Hemsworth on hurmaava Thor, jumalattoman lihaksikas australialaisella aksentilla puhuva hyväntahtoinen jättiläinen joka täytti haarniskansa kunnialla. Tämä onkin hyvä asia kun Hemsworth jatkaa Thorina Robert Downey Jr:n rinnalla The Avengers-leffassa. Muut näyttelijät jäivät lähinnä statistin osiin, ehkä lukuunottamatta Lokia esittänyttä Tom Hiddlestonia joka sai juonittelevana ja katkerana veljenä runsaasti tilaa, myös Hiddleston uusii roolinsa tulevassa The Avengersissa.
Thor 3D jylisee kovaa ja komeasti, se vie mukanaan mutta ontuu itse tarinassa; tuntuu kuin itse tarina ei olisi koskaan alkanutkaan.

Thor 3D *** (2011) IMDb

The Silent House / La Casa Muda ****

2011-05-19T10:33:00.001+03:00

Tositapahtumiin nojaava kauhuelokuva poikkeaa valtavirrasta tyylillään; urugualainen ohjaaja Gustavo Hernández on tuonut 1940-luvun mystiset tapahtumat valkokankaalle tyylillä joka saa varpaat kipristymään ja käden nousemaan välillä silmille. Mielenkiintoisen elokuvasta tekee se että koko 78-minuuttia on kuvattu yhdellä otolla, käsivaralla kuvaten. Tekniikka tuo tiettyä aitouden tuntua ja pientä ahdistusta katsojan sisimpään sillä katkoja ei ole vaan tarina jatkaa kulkuaan ns. livenä.

Keskellä metsää on hylätty talo jonne Laura (Florencia Colucci) saapuu isänsä kanssa yön saapuessa; talon omistajan Nestor joka on isän pitkä-aikainen ystävä, on antanut heille tehtäväksi siivota tämä hiljainen talo myyntiä varten.

Hiljainen talo ei olekaan niin hiljainen kuin voisi kuvitella. Päätettyään aloittaa työt heti aamusta Laura ja tämän isä vetäytyvät yöpuulle alakerran olohuoneeseen mutta Laura herää pian yläkerrasta kuuluviin ääniin. Näistä äänistä alkaa matka joka välillä onnistuu nostamaan niskakarvat pystyyn jopa kaiken nähneen katsojan niskassa. Lauran matka läpi aution talon on koukuttavaa katsottavaa. Aution talon pimeys luo tilanteen jossa kamera kulkee ainoastaan taskulamppujen ja kannettavien lyhtyjen valossa, nurkat häälyvät pahaenteisen pimeinä ja Lauran kalpea naama kuvaa hyvin tunteita jotka tuntuvat hyvin aidoilta, en tiedä kuka tässä tilanteessa pysyisi rauhallisena.

Tarina jatkuu loppuun saakka mystisenä ja loppuratkaisu ei ole perinteisimmästä päästä, tarina jatkuu lopputekstien läpi joka luo tietyn jatkuvuuden ja pienen hölmistyneisyyden tunteen katsojan mieliin, sillä vietettyään yli tunnin pimeässä talossa hartiat korvissa on helpottavaa saada piina päätökseen. Elokuvaa on verrattu Paranormal Activityyn ja Blair Witch Projektiin, mutta elokuva eroaa näistä hienovaraisella tyylillään ja jatkuvalla kameran kuljetuksellaan, kamera ei ole ihmisten käsissä kuvaamassa tapahtumia vaan kulkee vierellä eikä näin luo dokumenttimaista tunnelmaa joka kieltämättä on tehokas väline mutta heilunnallaan aiheuttaa usein pahoinvointia. Elokuvan teho ei ole lentävissä suolissa ja kamalissa olioissa vaan pimeydessä.

The Silent House on hieman erilaisempi hyytävä tunnelmapala kauhun ystäville jonka vakuutetaan olevan totta, tarinan päätös ainakin saa ajattelemaan että on sitä maailmassa omituisempiakin asioita tapahtunut. Polaroid-kameralla räiskiminen pimeässä ei ikinä ole ollut karmaisevampaa...

The Silent House / La casa muda (2010) **** IMDb

Me, stupid? Finisterrae aiheutti tämän ranttauksen...

2011-05-18T12:48:00.000+03:00

Aina joskus vastaan tulee elokuva jota katsoessaan ymmärtää millainen katsoja itse on. Tällä kertaa jostain kumman syystä kehuttu Finisterrae sai minut uuvahtamaan alkuminuuteille, silmäilemään leffaa puolihuolimattomasti toisesta huoneesta ja huokailemaan " mitä ihmeen tekotaiteellista sontaa tämäkin nyt on"...

Olenko siis ymmärtämätön juntti joka ei tajua elokuvataiteen hienouksia eikä osaa arvostaa symboliikkaa sille kuuluvalla tavalla? Olenko actionviihteen kasvatti kun toivon että ruudussa tapahtuisi seuraavan 10 minuutin aikana edes jotain? Kun kaksi lakanoihin pukeutunutta miestä, eli haamua, seisoo ruudulla puhumatta mitään, rupeaa viiden minuutin kohdalla oma pääni räjähtämään kärsimättömyydestä.

Kummat heput matkalla jossa ei ole mitään tolkkua..

Arvostan kauniita asioita; se ei tarkoita että pystyn katsomaan kaunista kuvausta loputtomia aikoja jos sisältö ei vastaa pintaa. Taiteellisuus ja erikoisuus eivät itseisarvona saa minulta elokuvissa hyväksyntää, odotan tarinaa, juonta, perimmäistä tarkoitusta tai suurta elämystä. En jaksa edes väittää ymmärtäväni kahden haamun matkaa läpi hankien, puhuen noin kolme kertaa leffan aikana ja pysähtyneitä kuvia minuuttitolkulla; jos horisontti käännetään toisinpäin niin sehän oikeuttaakin näyttämään tätä erikoisuutta viisi minuuttia.

Joskus minusta tuntuu että taiteen nimissä tehdään vaikka mitä huttua; se että mitään ei tarvitse selitellä, juonta ei tarvitse kehittää ja haahuillaan vain sinne tänne pistetään taide-laatikkoon hyvin helposti. Samat periaatteet sopivat typerään Hollywood- räiskintäleffaan mutta tuolloin tuomitseva kuoro on paljon kovaäänisempi; kuka nyt uskaltaisi espanjalaista taide-elokuvaa oikeasti parjata?

Finisterrae on elokuva joka joko hurmaa katsojan visuaalisuudellaan ja täysin merkityksettömällä menollaan tai saa turhautumaan ja tuomitsemaan tekotaiteelliseksi sonnaksi, kuten minun tapauksessani. Halutessani kauniin elokuvaelämyksen luotan mieluummin Tarsem Singhiin, siinä on ohjaaja joka osaa yhdistää huikean kauniit kuvat sisältöön.

WhyIsHeSoHot: Salvatore Brothers

2011-05-17T10:01:00.000+03:00

Ravenwaves kerkesi ensin, mutta oma postaukseni odotti sitä että näin viimeisen jakson The Vampire Diariesin toisesta kaudesta. Kuten jo tavaksi on tässä blogissa tullut, jouduin syömään sanani ja hattuni ja ihastuin täyttä päätä Stefan Salvatorea esittävään Paul Wesleyyn vaikka ensimmäisellä kaudella vannoin vain ja ainoastaan Ian Somerhaldin silmien vetovoiman nimeen.

Muutamassa kommentissa on jo kyselty hottentotti-postauksia (tiedän että ne ovat olleet vähissä viime aikoina, sorry!) joten tämä korvannee nyt sitä vajetta vähäksi aikaa. Enjoy ;O)

Syy tuijottaa vain tietokoneen taustakuvaa...

Vampire Diaries-sarjan kaunis joukkio

I Spit On Your Grave **

2011-05-16T12:00:00.000+03:00

Kauhuelokuvat ovat siitä jännä genre että pystyn tämän kehyksen sisäpuolella katsomaan melkein mitä vain. Minua ei haittaa roiskuva veri, rouskuvat jänteet eivätkä puukkohippasilla olevat punaniskat. Se mikä pistää leffoissa kääntämään katseen sivuun on todellisuus, kuten myös kävi I Spit On Your Graven kanssa.

Uusintaversio 1970-luvun samannimisestä elokuvasta kertoo nuoresta kirjailijasta, kauniista Jenniferistä joka matkustaa keskelle perähikiää saadakseen uusimman tuotoksensa valmiiksi, kirjottaen luonnon rauhassa ilman häiriötekijöitä. Jo bensiksellä käy ilmi että häiriötekijöitä tulee naapurustossa olemaan kun paikalliset "miehet" törttöilevät ja saavat Jenniferin olon epämukavaksi.

Seuraavat 30 minuuttia ovatkin epämiellyttävintä katsottavaa mitä olen pitkään aikaan elokuvissa nähnyt. Neljän miehen joukkio raiskaa Jenniferin, ei kerran, vaan neljästi. Tätä kohtausta pitkitetään, venytetään ja kuvataan oksettavan tarkasti, saaden katsoja lähinnä pahoinvoinnin partaalle. Tapahtumien näyttämisessä ei ole mitään järkeä, kyseessä on huomionhakuinen temppu tehdä elokuvasta maineen avulla puhutumpi, mutta tuloksena on vain epämiellyttävä katselukokemus jossa tapahtumien kuvaamisen pointti jää täysin pimentoon.

Jennifer jätetään kuoleman partaalle huojumaan ja nainen pelastautuu murhaamiselta hyppäämällä jokeen. Pian tämän jälkeen neljä miestä saavat tuta mitä tarkoittaa kosto. Yksi kerrallaan miehet kuolevat Jenniferin käsissä mitä kekseliäimmillä tavoilla, mikä osoittautui elokuvan ainoaksi hyväksi asiaksi.

I Spit On Your Grave etoo alussa mutta paranee loppua kohden, miesten kuolinkohtaukset ovat viihdyttäviä, jos niin voi tällaisessa elokuvassa sanoa. Kostokeinot eivät tarjoa mitään uutta mutta ovat teemaltaan hyvinkin oikeudenmukaisia ja siksi naiskatsojana en voinut kuin olla tyytyväinen asioiden saamasta "käänteestä". Miksi remake on pitänyt yleensä tehdä kun tämä on originaalin melko tarkka kopio, eikö yksi elokuva etovasta aiheesta riitä?

Elokuvasta tekee julman se että joukkoraiskaus ei ole millään tasolla keksitty asia vaan totisinta totta ympäri maailmaa; näillä asioilla mässäileminen on mielestäni eri asia kuin katsoa Jigsawn temppuja ja toivon etten pitkään aikaan törmää vastaavaan teemaan. Todellisuus on aina fiktiota julmempaa ja tämä elokuva osoitti sen. En suosittelisi herkkähipiäisille, vaikkakin, kosto voi todellakin olla katkeransuloinen...
Kaksi tähteä tulee vain ja ainoastaan kekseliäisyydestä elokuvan loppupuolella sekä siitä että kosto toimii aina.

I Spit On Your Grave (2010) ** IMDb

Listen carefully, I'll say this only once...

2011-05-15T11:14:00.000+03:00

Bloggerin temppuilujen takia olen päättänyt vaihtaa nimeni pysyvästi omakseni täällä blogi-maailmassa. Aloitin bloggaamisen neljä vuotta sitten nimellä Mikaela mutta viikonloppuisten blogger-sekoilujen jälkeen päätin, oman nimeni ilmestyttyä blogiini, että on aivan se ja sama millä nimellä bloggaan.
Niinpä tästä eteenpäin juttujen lopussa näkyy oma nimeni eli Ursula sekä kommenttilootasta on kadonnut Mikaela, eli älkää ihmetelkö että kuka hemmetin Ursula kommentoi teille Mikaelan kuvalla ;O)

The Hunger Games -uutisia

2011-05-13T20:29:00.000+03:00

Eräs viime vuosien parhaista lukemistani kirjasarjoista, The Hunger Games, on siirtymässä kovalla rytinällä valkokankaalle. Kolmiosaisen kirjasarjan juoni, hahmot ja maailma vetivät mukaansa siinä määrin että alati tulevat uutiset uusista näyttelijävalinnoista ovat kuin mannaa pienelle leffanörtille.

Viimeisimpänä elokuvaan on kiinnitetty Stanley Tucci, tuo skarppi ja lahjakas näyttelijä. Tucci tulee näyttelemään Caesar Flickermania, sulavaa ja liukasta miestä joten valinta ei olisi voinut mennä oikeampaan osoitteseen.
Muita mielenkiintoisia valintoja ovat tietenkin pääosien eli Peetan, Katnissin ja Galen esittäjät eli Josh Hutcherson, lahjakas Jennifer Lawrence ja Liam Hemsworth.

Liam Hemsworth, Jennifer Lawrence ja Josh Hutcherson astuvat areenalle.

Itselleni kiinnostavin uutinen tuli kuitenkin Gamemakerin Seneca Cranen roolin saaneesta, omasta ikisuosikki-hottiksestani, Wes Bentleystä. Miestä nähdään aivan liian harvoin valkokankaalla joten nyt saadaan makeaa mahan täydeltä. Elisabeth Banks täydentää hyvää valikoimaa Effie Trinketin roolissa.

Wes Bentley, Stanley Tucci ja Elisabeth Banks

Tästä muodostunee yksi odotetuimmista elokuvista ja toivon ettei elokuva tule kaatumaan samoihin kuoppiin kuin Kultainen kompassi tai Percy Jackson. Tätä ennen suosittelen kaikkia tarttumaan tähän kirjasarjaan jos ette ole niin jo tehneet! Oma juttuni kirjoista löytyy täältä.

Source Code ****

2011-05-11T09:40:00.000+03:00

Kun heräät kiitävässä junassa vieraan miehen ruumiissa ja huomaat ettet tunnista ketään koko junasta mutta vastapäätä istuva kaunis nainen tunnistaa sinut, on ymmärrettävää että tilanne hermostuttaa. Paniikki ei kerkeä kauan kestää koska vain muutaman hetken päästä räjähdät kappaleina ilmaan ja heräät kammiosta. Näistä lähtökohdista armeijan helikopteri-lentäjä Colter Stevens (Jake Gyllenhaal) löytää itsensä herättyään paikasta jota ei tunnista. Aamupäivällä Chicagossa räjähtänyt paikallisjuna sisältää nyt menneisyydessä, rinnakkaistodellisuudessa tai lähdekoodissa sotilaan joka on istutettu opettaja Sean Fentressin hahmoon ja Colterin tehtävä on muutamassa minuutissa selvitettävä mitä junassa tapahtui, kuka on pommin asettaja ja missä seuraava pommi räjähtää.

Tehtävä tuntuu melkein mahdottomalta, yritykset seuraavat toisiaan jatkuvalla vyöryllä ja Colterin keinot ovat vähissä. Tutustuminen vastapäätä istuvaan naiseen, joka tuntee kyllä opettaja Fentressin, mutta ei sisällä olevaa sotilasta, tuo Colterille kivuliaan todelliseksi sen faktan että joka ikinen sielu junassa on jo kuollut tunteja sitten, eikä heitä voi pelastaa todellisessa elämässä.

Samalla Colter yrittää selvittää miten ja miksi hän on moiseen kokeiluun joutunut, armeija on vähäsanainen ja salaileva ja totuus paljastuttuaan ehkä liikaa kenenkään käsitettäväksi. Kiitävä juna, vääjämätön tuho ja epätoivoinen kamppailu selvittää syyllinen ja jotenkin selvitä työstä selväjärkisenä tuovat hienot kehykset tarinalle joka tempaa mukaansa eikä toistostaan huolimatta junnaa sekuntiakaan paikoilaan. Se etenee sujuvasti ja kutkuttavasti aina nytkäyksen eteenpäin, saaden katsojan jännittämään junan ja Colterin puolesta loppuun saakka, oli loppu millainen tahansa.

Ohjaaja Duncan Jones, Jake Gyllenhaal ja Michelle Monaghan; ei se sitten ollutkaan oikea juna...

Jake Gyllenhaal on omimmillaan terävänä sotilaana joka huomaa kiintyvänsä ihmiseen jota ei tunti sitten tuntenut, tilanteessa josta ei näytä olevan minkäänlaista ulospääsyä. Vera Farmiga esittää sympaattisesti puun ja kuoren väliin joutuvaa armeijan yhteyshenkilöä, naista joka yrittää saada sotilaan tekemään työnsä päätökseen olosuhteissa jotka eivät ole missään tapauksessa ihanteelliset. Source Code on toimiva trilleri joka ei anna katsojan levähtää hetkeksikään, mutta hyvällä tavalla ;O)

Source Code (2011) **** IMDb

Hall Pass - lupa rellestää *

2011-05-10T08:00:00.001+03:00

Farrellin veljekset ovat luoneet sopan joka ei naurata, lähinnä etoo ja muodostuu omissa sooseissaan tämän vuoden surkeimmaksi tuotokseksi tähän mennessä.

Rick ja Fred ovat perheellisiä miehiä jotka haikailevat hyvien aikojen eli nuoruuden perään. Nuoret kauniit naiset saavat päät kääntymään ja miesten jutut saavat aina vain levottomampia sävyjä, jopa siihen pisteeseen saakka että herrojen vaimot saavat tarpeekseen. Pelastaakseen avioliittonsa naiset antavat kakaramaisille miehilleen luvan rellestää viikon ajan, elää kuten sinkut ja tehdä mitä huvittaa.

Kun vuosikausia avioliitossa ollut mies päästetään ihan luvan kanssa vapaalle jalalle, mitä tapahtuu? Luultavasti juuri näin; alkuhetken paniikki, ymmärrys siitä että naisia pitäisi oikeasti iskeä kun ei sellainen kotona odotakaan ja masentava fakta keski-iästä, ei sitä ihan loputtomiin jaksa baareissa juosta.

Kaikki tämä voisi vielä olla kelpo juoni elokuvaan mutta Farrellin veljekset kuorruttavat lapsellista tarinaa idioottimaisuuksilla jossa ei ole enää edes hyvän maun rajaa jota ylittää. Kun kuvaruudun täyttää iso miehen lerssi, koko komeudessaan, kertoo se elokuvan tekijöiden henkisen iän olevan noin 12 ja elokuvan naurattavan juuri tätä kohdeyleisöä. Tylsät ja kulutetut sekoilukliseet bileistä, tisseistä, keski-ikäisistä miehistä ja nuoruuden kaipuusta eivät naurata, vitsit ovat kuluneita ja meno todella väsynyttä.

Jee, keski-ikäiset miehet lähtee baanalle..

Owen Wilson, tuo sympaattinen koomikko, menee elokuvassa täysin hukkaan ja kun elokuvan "tarina" antaa vielä perinteisen amerikkalaisen opetuksen avioliitosta kliseineen kaikkineen on tuloksena elokuva joka etoo enemmän kuin naurattaa ja on välillä niin noloa katsottavaa ettei tästä enää oikein alaspäin voi mennä. Outoa tämä on siksi että Farrellyn veljekset ovat ennen taitaneet irvokkaan ja hyvän maun rajoilla keikkumisen jalon taidon; There's Something About Mary ja Dumb and Dumber tekevät kaiken tämän raikkaasti ja piristävästi ollen omassa genressään erinomaisia tuotoksia. Hall Pass vaipuu pohjalle kliseisellä juonella joka on ryyditetty niin mauttomilla vitseillä ettei varmaan ketään naurata.

Hall Pass (2011) * IMDb

Devil's Playground **

2011-05-09T11:05:00.002+03:00

Zombie-genrelle tyypilliseen tapaan Devil's Playground lähtee ajatuksesta että laboratorioissa kehitellään superviruksia jotka lähtevät ns. lapasesta, pahimmalla mahdollisella tavalla. Ajatus ei edes tunnu kovin kaukaa haetulta ja tästä syystä zombie-elokuvat tuskin lähiaikoina kuolevat pois...

Danny Dyer, MyAnna Buring ja Lisa McAllister.

Lontoolaisessa laboratoriossa suuri lääkefirma teettää tuotantoon tarkoitetusta lääkkeestä viimeisiä ihmiskokeita. Kun epidemia puhkeaa on selvää että lääke tekee ihmisistä zombien kaltaisia verenhimoisia petoja ja paniikki on valmis. Virus leviää läpi Lontoon hirveää vauhtia eivätkä viranomaiset kerkeä edes kissaa sanoa kun homma on jo räjähtänyt käsiin.

Kaiken tämän kaaoksen keskellä tarinaa kertoo Cole, lääkefirman palkkaama palkkasotilas ja tappaja joka yrittää viimeiseen asti jäljittää vasta-ainetta virukselle. Paras mahdollisuus tähän näyttää olevan yksi ihmiskokeen osallistujista johon virus ei pure vaan nainen on immuuni ympäriinsä roiskuvalle verelle ja aineelle jota suoniin on pumpattu.

Elokuvan ongelmaksi muodostuu kaksi asiaa. Tarina on niin nähty, puhki kaluttu ja suolestettu ettei elokuvassa taida olla ainoaakaan originaalia ideaa eikä edes ruutua. Siitä huolimatta voisin katsoa genren ystävänä toimivaa zombie-mättöä vaikka tietäisin tasan tarkkaan miten siinä käy eikä edes pieni budjetti haittaisi. Brittizombiet ovat aina miellyttävää nähtävää mutta nyt jokin menee lievästi pieleen.

Suurimmaksi suonentykyttäjäksi ja ahdistuksen aiheuttajaksi eivät nouse kuitenkaan zombiet, kuten pitäisi, vaan itse ihmiset, nämä suuret taistelijat ja pakomatkalla olevat sankarit. Kun ympärillä vilistää nopeasti juoksevia zombeja jotka parkour kyvyillään peittoavat puolet ammattimaisista hyppijöistä, on ihmeellistä että nämä selviytyjät keskustelevat tyynen rauhallisesti tienristeyksessä henkilökohtaisista ongelmistaan.

Vähäpätöisiä, ja hengenvaarallisessa tilanteessa näennäisesti toisarvoisia, asioita puidaan keskellä verilöylyä ja pakomatkalla jutellaan ja kinastellaan siitä kuka petti ketä ja onko meidän suhde nyt tässä vai ei. Sain päänsärkyä pelkästään näiden idiootti-ihmisten keskustelujen kuuntelemisesta, tilanteesta puuttui täysin pakokauhu ja tietty realistisuus mitä ajattelin tällaisessa tilanteessa tapahtuvan. Vai olenko väärässä? Kun zombiet lähestyvät 100 km/h vauhtia autoasi kohti, pysäytätkö sinä risteykseen ja keskustelet partnerisi kanssa suhteenne tulevaisuudesta, vai siitä onko sitä yleensä jos et paina sitä hemmetin kaasua?

Devil's Playground (2010) ** IMDb

Cradle Will Fall ***

2011-05-07T09:55:00.002+03:00

Äiti on vähän väsynyt.
Näistä lähtökohdista syntyy tarina nelihenkisestä perheestä jossa lasten elo muuttuu henkiinjäämis-kamppailuksi äitikullan seotessa täysin.
Perheen isä on tien päällä oleva rekkakuski, äiti alati kotona raatava kahta lasta hoitava nainen joka lukee Raamattuaan ja näkee pieniä hallusinaatioita pihamaalla; normaali perhe siis.

Eräänä päivänä äidin näyt sekoittuvat todellisuuteen ja tuloksena on piinaava ja jännittävä metsästysretki läpi talon ja puutarhan. Tässä elokuvassa ei säästellä rusahtavia jäseniä, verta eikä sitä faktaa että lapsia ei saisi elokuvissa vahingoittaa. Karmeampaa tästä kaikesta tekee se että ns. Baby blues-syndrooma on hyvinkin totta eikä elokuvan perimmäinen aihe mitenkään kaukaa haettu.

Elokuva koostuu piinaavasta hiippailusta pitkin piiloja, äidin maanisista ranttauksista ja lasten yrityksistä vain selvitä äidistään hengissä; tässä elokuvassa turvassa eivät ole edes kotieläimet. Cradle Will Fall / Baby Blues on yllättävän rapsakka kauhuelokuva joka pistää yleensä kauhuelokuvissa pelottavissa rooleissa olevat lapset toiselle puolelle kirvestä ja tekee sen hyvin. Pienestä elokuvasta sukeutuu hyvä kauhukokemus joka kantaa karmivaan loppuunsa saakka hienosti ja tarjoaa erinomaisen katselukokemuksen kauhusta pitäville.

Cradle Will Fall / Baby Blues (2008) **** IMDb

Vanishing on 7th Street ***

2011-05-04T11:43:00.000+03:00

Postapokalyptisissa fiiliksissä leijaileva Vanishing on 7th Street lupaa paljon ja kuulostaa ideana hienolta. Kun valot sammuvat yht'äkkiä ympäri maailmaa ja pimeys valtaa kaiken on helppo kuvitella mieleen hiipivä paniikki. Asiaa pahentaa se että pimeän tullen ihmiset yksinkertaisesti katoavat, kuin tuhka tuuleen, jättäen jälkeensä vain vaatteensa.

Pimeys on tukahduttavaa, se hiipii pitkin rakennuksia kaduille, se syö energian ja valonlähteet ja jopa aurinko kieltäytyy näyttäytymästä, maassa vallitsee ikuinen yö. Kourallinen selviytyneitä sinnittelee omien valonlähteidensä varassa yrittäen selviytyä hengissä pimeyttä paeten. Tämä joukkio tapaa toisensa pienessä baarissa jonne jokainen on päätynyt eri syistä. Yhdessä voidaan joko odottaa takuuvarmaa kuolemaa tai yrittää paeta pimeyttä, jonnekin...

Elokuvan ongelma on se että hienosta aiheesta ei ole saatu tarpeeksi irti. Hyvän ja hyytävän alun jälkeen elokuva alkaa polkemaan paikallaan, homma menee odotteluksi ja takaumien katsomiseksi. Hiipivä pimeys toimii mutta kun samaa efektiä käytetään liikaa se menettää tehonsa ja niinpä lupaava paranormaali kauhuelokuva muuttuu keskiverto-trilleriksi jossa homma rupeaa haukotuttamaan ja selviytymiskamppailu ei kiinnostakaan enää niin paljon kuin jos tapahtumia olisi tiivistetty ja nopeutettu. Kun idea on kuin suoraan kauhupelistä olisin odottanut paljon enemmän siitä lähtökohdasta että selviytyminen on pimeässä vain taskulampun varassa...
John Leguizamo, Thandie Newton ja Hayden Christensen eivät tee mitään väärin, vauhtia vain ei ole tarpeeksi ja koko homma uppoaa pimeyteen, kirjaimellisesti.

Vanishing on 7th Street (2010) *** IMDb

It's ok to change your mind...

2011-05-03T08:00:00.000+03:00

Useammin kuin kerran olen joutunut muuttamaan mielipidettäni näyttelijöistä. Jotkut lahjakkaat näyttelijät ovat epäonnekseen joutuneet tutkaani roolilla joka on pilannut minulta näyttelijän seuraamisen pitkäksi aikaa. Näin on käynyt myös Rufus Sewellille. Tällä lahjakkaalla britillä oli kyseenalainen kunnia näytellä epämiellyttävää ja naurettavan kiharatukkaista kreivi Adhemaria Ritarin tarinassa jossa stailaus sai miehen näyttämään mulkosilmäiseltä sekopäältä. Asiaa ei helpottanut Heath Ledgerin ja Paul Bettanyn läsnäolo...

Pääsiäisenä näin miehen hieman vahingossa Tristan + Isolde -elokuvassa ja pyörsin pyhät puheeni. Niinpä otan asialistalleni miehen tv-sarjan Eleventh Hour jota tehtiin 18 jaksoa ja vannon etten ainakaan tarkoituksella anna yhden epämiellyttävän roolin tehdä minua sokeaksi lahjakkaille näyttelijöille.

Never Let Me Go / Ole luonani aina *****

2011-05-02T08:00:00.001+03:00

Never Let Me Go on kiehtova ja ahdistava sekoitus puritaanista Englantia, scifiä ja pinnan alla jyskyttävää epätoivoa. Eipä siis ihme että ihastuin elokuvaan sillä se on kuin tehty minulle...

Hailshamin kartano pitää sisällään lapsikatraan joka näennäisesti asuu normaalissa sisäoppilaitoksessa. Alusta pitäen kuitenkin tehdään selväksi että nämä lapset ovat erikoisia eikä heidän tulevaisuutensa ole vapaasti päätettävissä. Lapsista pidetään erikoisen hyvää huolta, pidetään terveinä ja aikanaan siirretään näiden aikuistuttua asumaan mökkeihin odottamaan tulevaisuuttaan.

Tarina keskittyy kolmen lapsen, Kathyn, Ruthin ja Tommyn ympärille. Nämä lapset kasvavat hillityssä ympäristössä autuaan tietämättöminä ulkomaailmasta, harjoitellen kahvilassa käyntiä oppitunneilla, tuntien vain muut laitoksen lapset ja täysin aikuisten vallan alla.

Elämän edetessä lapsille paljastuu mistä heidän elämässään on kyse mutta raivoamisen, tunteenpurkausten tai taistelun sijaan vastauksena onkin peribrittiläinen, jopa ahdistavan siloinen tyyneys. Katsojalle voi herätä kysymys miksi kukaan ei kapinoi, huuda tai karkaa mutta ehkä syy onkin juuri ympäristössä; keep calm and carry on -asenne huokuu koko elokuvan läpi, aikuisten sääli on nähtävissä mutta vain pintakoreaa, kukaan ei oikeasti halua tehdä mitään muutosta maailmaan. Pidättyväinen ja tasaisen ylinormaali suhtautuminen kamaliin asioihin vain korostaa kaiken taustalla olevaa uhkaa...

Lapsinäyttelijät tekevät hienoa työtä kuvaten lapsien elämää kartanossa mutta Carey Mulligan ja Andrew Garfield ikiaikaisena ystävyysparina ovat tarinan kantava voima. Keira Knightley ei ole lainkaan ärsyttävä vaan tekee kerrankin koskettavan roolin hieman itsekkäänä tyttönä.

Vaikka tarina sijoittuu 70-luvun lopusta 90-luvulle, on visuaalinen ilme hyvin vanhahtava, korostaen ehkä juuri nuorten elämän eristyneisyyttä modernista maailmasta ja luoden painostavan tunnelman joka kytee pinnan alla. Never Let Me Go ei järisytä pelottavuudellaan vaan se ahdistaa, se pistää sydänalan huutamaan hiljaa ja aiheuttaa raivon ja epätoivon tunteita mikä kaikki tapahtuu katsojan sisällä. Valkokankaalla tarina etenee hiljaa lipuen kohti arvattua päämäärää ilman että kukaan nousee ylös ja huutaa seis.

Never Let Me Go (2010) ***** IMDb

Boy Eats Girl **

2011-04-29T11:10:00.001+03:00

Irlantilainen teinirakkaustarina tuntuu hyvinkin tavanomaiselta high school-elokuvalta, mukaan on vain lisätty vähän mennyttä magiikkaa ja zombeja...
Nathan (David Leon) on tyypillinen koulupoika, hengailee pienessä kaveriporukassaan ja on korviaan myöten rakastunut porukan ainoaan tyttöön, Jessicaan (Samantha Mumba). Tietenkään ihastuksesta ei voi puhua vaan väärinkäsitysten summana Nathan luulee Jessican langenneen erääseen koulun ääliömäisimmistä tapauksista. Epätoivoisena teininä Nathan vetää kännit ja täysin vahingossa hirttäytyy huoneeseensa.

Nathanin äiti onkin neuvokkampi täti ja käyttää kirkon kryptasta löytämäänsä kirjaa apunaan herättääkseen poikansa henkiin. Mutta koska tämä on zombieleffa jotain menee täysin reisille ja poika herääkin lihanhimoisena zombiena, ero teinipoikaan on siis pieni...

Boy Eats Girl on pääosin kliseisiä teinityyppejä sisältävä rellestys jossa pääpaino on juoksemisella ja kirkumisella sekä pienellä teinihimolla. Se ei ole surkein zombie-tekele jonka olen nähnyt, ei lähellekään, mutta on keskinkertaisuudessaan vain täysin yhdentekevä. Se kelpaa viihteeksi ja illantäytteeksi, onneksi tämäkin löytyi Voddlerista ihan ilmaiseksi ;O) David Leon on tarpeeksi kaunis angstiseksi teinizombiksi ja Samantha Mumba on tarpeeksi tuttu kasvo vetääkseen naapurintytön roolia; muut näyttelijät hukkuvat kirjaimellisesti suolimassaan.

Boy Eats Girl (2005) ** IMDb

TV: The Walking Dead

2011-04-28T10:16:00.000+03:00

The Walking Dead -televisiosarja perustuu sarjakuvaan ja kerrankin käännös paperilta eläväksi kuvaksi on onnistunut mainiosti; televisioversio on uskollinen sarjakuvalle ja tekee työnsä hyvin. Nykyisessä televisiomaailmassa missä sarjat muistuttavat toisiaan, poliisisarjoja ei erota toisistaan ja jossa kevyet puolen tunnin sitcomit perheistä imevät aivosi pihalle, on The Walking Dead äärimmäisen piristävä ja rankalla tavalla rentouttava kokemus.

Kun se zombie-apokalypsi viimein tulee niin mitä tapahtuu sen jälkeen? Tästä lähtökohdasta alkaa sarjan tarina; sheriffi Rick Grimes herää eräänä päivänä sairaalasta ja huomaa että kaupunki on täysin kuollut, kirjaimellisesti. Pian Grimesille selviää että zombien valtakausi on alkanut, kuolleet mönkivät pitkin maita ja mantuja ja kourallinen selvinneitä saa tehdä lujasti töitä selvitäkseen hengissä.

Autiot kadut, aavat pellot ja suuret hylätyt suurkaupungit luovat hienot ja aavemaiset puitteet tarinalle jossa kourallinen selvinneitä yrittää tulla toimeen keskenään, selvitä zombien hyökkäyksistä sekä löytää turvapaikan jossa elää. Asiaa vaikeuttavat ihmisten oma selviytymisvaisto ja toisiin ihmisiin matkalla törmääminen ei ole itsestäänselvästi hyvä asia.

The Walking Dead on jännittävä ja mukaansa tempaava tarina jossa kyllä veri lentää mutta joka antaa hahmoille tilaa kasvaa ja näin jokaisen ihmisen kohtaloa ja selviytymistä seuraa tosissaan, rystyset valkoisina.
Ensimmäinen tuotantokausi on vain kuuden jakson pituinen mutta jatkoa on luvassa sillä toisen kauden kuvaaminen on jo aloitettu; luvassa on 13 jaksoa veristä temmellystä Ameriikan tyyliin.

Sucker Punch **

2011-04-27T12:10:00.000+03:00

Ohjaaja Zach Snyder loi omiin suosikkeihini kuuluvat 300 ja Watchmenin; Sucker Punch jatkaa Snyderin hienoa visuaalista linjaa mutta muuten miehen uusin tuotos pyllähtää kauniille teinitakamukselleen niin että läsähtää.

Sucker Punchin juoni on melko toissijainen; Baby Doll (Emily Browning) passitetaan mielisairaalaan ilkeän isäpuolensa toimesta. Mielisairaala ei ole kamalaa kotia parempi paikka ja tyttö päättääkin paeta kauheuksia mielikuvitus-maailmaansa, toiseen ulottuvuuteen missä tytöillä on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kohtaloonsa ja jossa taistellaan hurjia petoja vastaan. Mielikuvitusmaailmassakin ujuttaudutaan transsin lomassa toiseen ulottuvuuteen jossa joukko tyttöjä yrittää paeta orjuuttajiaan. Tarinan monikerroksisuus onkin visuaalisesti kauniin kerronnan ohella elokuvan ainoita hyviä puolia.

Minä pidän hidastuksista, se antaa aikaa ja tilaa näyttää taistelukohtauksissa mitä tapahtuu ja nautiskella oikein luvalla tempuista. Niinpä ensimmäinen kunnon tappelu Baby Dollin ja kolmen jättiläisen välillä, Björkin Army of Me:n soidessa taustalla oli hieno kohtaus, todella hieno. Ongelma on se että tämä juonenkäänne toistuu lukuisia kertoja tämän jälkeen, eri biisi, eri taisteluympäristö, tytöillä eri vaatteet (tosin aina niukat) ja samat hidastukset; tällöin leffa rupeaa puuduttamaan, tylsistyttämään ja muistuttaa enemmän Pussycat Dollsin videota kuin toimintaelokuvaa.

Tytöt ovat kauniita mutta vähempikin riittäisi, nyt tyttöenergian ja päähän potkimisen sijaan kauneus ja lievä pornahtavuus vievät pohjan toiminnalta ja tarinalta. Juoni ei kanna loppuun saakka sillä toistavuus ja tietty harhailu syövät nautintoa. Silmiä hivelevän kaunis elokuva toimisi musiikkivideona hyvin mutta kaksituntisena elokuvana se rupeaa ärsyttämään. Sucker Punch tuottaa tämän vuoden kovimman pettymyksen tyhjyydellään ja alituisella kliseiden viljelyllään, jokaisen taistelukohtauksen alussa annetut "viisaudet" rupesivat tympimään hyvin nopeasti.

Sucker Punch (2011) **

Main Street **

2011-04-26T09:41:00.000+03:00

Main Street kertoo pienimuotoisen tarinan kylästä joka on hiipumassa unholaan. Väestö vähenee ja vanhenee, liikkeet sulkevat oviaan ja lievä tappiomieliala on valtaamassa kaupunkia.

Kaupunkiin saapuu tuntematon herrasmies joka sulavalla käytöksellään puhuu bisneksilleen mahdollisuuden kaupungista; kyseessä on jätetynnyrien säilöminen varastossa ja kenties, jos kaupunkilaiset näyttävät vihreää valoa, myös suurempien investointien sijoittaminen nukkuvaan kaupunkiin.

Muukalaisen saapuessa on monta muutakin pyörää pyörimässä, poliisi joka haluaa lakimieheksi rakastamansa naisen tähden, nuori nainen joka on umpikujaan johtavassa suhteessa ja taloaan myyvä vanha nainen joka haikailee vanhojen hyvien aikojen perään. Se miten muukalaisen saapuminen muuttaa jokaisen elämän on elokuvan punainen lanka.

Main Street nojaa hienoihin näyttelijöihin, Colin Firth, Patricia Clarkson, Ellen Burstyn ja Orlando Bloom ovat ammattilaisia joiden työtä on ilo katsoa. Siihen se ilo kuitenkin jää sillä Main Streetissä ei ole kunnon tarinaa, ei juonta joka jaksaisi kantaa. Se tuntuu kasalta erilaisia kohtauksia joissa mennään hieman päämäärättä kohti loppua, se ei kiinnosta eikä kosketa eikä herätä ajatuksia mitä aiheen luulisi herättävän. Elokuva tuntuu etäiseltä ja hälläväliä -asenteella tehdyltä eikä jaksa kantaa loppuun saakka, suurimpana ongelmanaan yhdentekevä tarina joka ei oikeastaan ole tarina ollenkaan. Joku voi tästä elokuvasta pitää juuri pienimuotoisuutensa vuoksi mutta minä vain turhauduin odotellessani vinkkiä siitä että mistä tämän elokuvan nyt oikeastaan pitäisi kertoa?

Main Street (2010) ** IMDb

Pirates of the Caribbean-arvonnan voittaja!

2011-04-20T16:49:00.000+03:00

Random.org:n tarjoaman generaattorin suosiollisella avustuksella kone arpoi peräti kolmestakymmenestä kommentista pyöreän numeron 10.
Näin voittajaksi selviytyi siis Bubble! Onnea voittajalle joka onkin minulle jo ennestään tuttu ;O) Taidan pyytää Bubblea tekemään minulle seuraavan lottorivini...

Kysymykseen siitä mikä on Johnny Deppin paras hahmo ei ollutkaan niin helppo. Lopulta ykkössijan jakoivat tasapuolisesti kolme eri hahmoa; itse Captain Jack Sparrow, Cry Baby ja Sweeney Todd. Kuten sanottu, Johnny Deppin monista hienoista rooleista ei pysty helposti parasta valitsemaan ja moni koki kysymyksen jopa epäreiluksi ;O) Ymmärrän täysin... Oma suosikkini on kuitenkin Ichabod Crane Päättömästä ratsumiehestä, Jack Sparrown ohella.

Onnea vielä kerran Bubblelle!!

Water For Elephants - Vettä elefanteille ****

2011-04-19T08:00:00.000+03:00

I Am Legend -ohjaaja Francis Lawrence tarttuu täysin toisenlaiseen aiheeseen draamassa joka sijoittuu 1930-luvun laman runtelemaan Amerikkaan ja sirkusryhmään, luoden maagisen maailman jossa kimaltelevan pinnan alla on suurta julmuutta ja romantiikkaa.

Vanhempansa onnettomuudessa menettänyt Jacob (Robert Pattinson) on tien päällä, eläinlääkäriksi varttia vaille valmistunut ja ilman kotia oleva nuorukainen lähtee tuhansien muiden tavoin liikkeelle, päämäärättä ja koditta. Sattumalta Jacob päätyy työntekijäksi sirkusryhmään ja huomaa että sekalainen seurakunta on lämminhenkinen ja mielenkiintoinen näennäisesti kovan ulkokuorensa alla.

Sirkuksessa on kuitenkin ankara hierarkia ja kukkona tunkiona toimii sirkuksen omistaja, August (Christopher Waltz) joka rautaisella otteellaan komentaa niin työntekijöitään kuin eläimiäänkin. Augustin vaimo Marlena (Reese Witherspoon) on sirkuksen vetonaula mutta täysin miehensä käskyvallan alla kuten muutkin sirkuslaiset.

On sanomattakin selvää että Jacobin ja Marlenan välille kehittyy varovainen ja hellä romanttinen vire jota varjostaa tyrannimaisen aviomiehen pelko. Ihmiset ovat kertakäyttötavaraa laman aikana, uusia työntekijöitä saa joka junapysäkiltä, vanhoista pääsee kenenkään kyselemättä eroon ja pelolla pystyy hallitsemaan pienempikin mies.

Vettä elefanteille on kaunis ja tunnelmallinen elokuva joka on hienosti onnistunut vangitsemaan sirkuksen kauniin kuoren valoineen, asuineen ja maagisine tunnelmineen. Mutta tässä kauneudessa on ruma alavire jota oli välillä todella vaikea katsoa, eläinrakkaan ihmisen teki oikeasti pahaa ja viha tirehtööriä kohtaan leimahti helposti. Elokuva ei sorru dramaattisiin ylilyönteihin vaan on hillitty ja lama-aikaan sopivasti hieman vaimennettu; näyttelijät ovat pienintä sirkuspelleä myöten aidon tuntuisia ja Rosie-norsu nyt vain yksinkertaisesti hurmaava.

On hienoa nähdä Robert Pattinson roolissa jossa hän saa oikeasti tilaa näyttää kykyjään; poissa olivat Edwardmaiset kulmien kurtistukset ja tuska, Pattinson ei siis ole maneeriensa vanki joka on miellyttävä huomata; Pattinsonin ja Witherspoonin kemia toimii melko hyvin vaikka olen rivien välistä lukenut että pari ei täysin hurmaantunut toisiinsa, ja Waltz on jälleen kerran erinomainen täydellisen vastenmielisenä miehenä jota tekisi mieli vetää lättyyn useammin kuin kerran. Ongelma onkin Witherspoonissa, naisen karisma on enemmän tervehenkistä ja puhtoista, olisin toivonut enemmän sensuellia otetta ja naisellisuutta.
Pattinson kertoi eräässä haastattelussa ihastuneensa Tai-elefanttiin mutta pelkäävänsä sirkusta, pelleistä traumatisoitunut näyttelijä ei ollut kuvauksissa siis kuin kotonaan; Robert, ymmärrän sinua täysin...

Water For Elephants / Vettä elefanteille (2011) **** IMDb

The Next Three Days ***

2011-04-18T09:25:00.000+03:00

The Next Three Days kertoo tarinan siitä mihin perhettään suojeleva ja vaimoaan rakastava mies pystyy; tarina kiltistä opettajasta joka ryhtyy toimeen tavalla joka ensiksi ajateltuna tuntuu täysin mahdottomalta luo hyvät puitteet hiljaiselle mutta tiiviille ja jännittävälle tarinalle.

Pakosuunnitelma tapettina

John Brennan (Russell Crowe) rakastaa perhettään. Hän joutuu vaikeaan tilanteeseen kun vaimo Lara (Elisabeth Banks) tuomitaan murhasta vankilaan. Valitukset oikeudessa eivät johda mihinkään, vaimo näyttää antavan periksi ja perheen poika etääntyy äidistään kaiken aikaa. Johnin epätoivoinen ratkaisu saattaa perheensä jälleen yhteen on yrittää mahdotonta, saada vaimonsa ulos vankilasta hinnalla millä hyvänsä, tällä kertaa vankilapaon avulla.

Elokuva rakentaa suunnitelmaa hienosti ja hienovaraisesti. Hitaampikin tajuaa että John ei ole paha mies miltään kantilta ja hän on päättänyt ruveta tekoon joka sotii kaikkia omia sääntöjään vastaan. Rikoksen polulle astuva John on synkempi ja enemmän perus-Crowen tyylinen, muutos on pieni mutta huomattavissa. Vankilapako rakentuu pikkuhiljaa ja suunnittelu ja siitä seuraava toiminta onkin elokuvan jännittävintä antia, kukapa ei pitäisi pienestä pakoyrityksestä? Lisää kiinnostavuutta tuo loppuun asti katsojalta tiedon pimittäminen, onko Lara syyllinen vai syytön? Onnistuuko pako vai ei?

The Next Three Days on keskivertoa paljon parempi trilleri joka on epäonnekseen hieman liian pitkä ja toiminta on sijoitettu loppuun joten sitä odotellessa pelkkä ihmismielen sisäisen draaman seuraaminen voi käydä hieman puuduttavaksi. Siitä huolimatta elokuva on viihdyttävä ja erinomainen valinta kun kaipaa katsottavaa joka hieman jumppaa aivoja mutta vauhdillaan rentouttaa pahimmat stressit pois.

The Next Three Days (2010) *** IMDb

Haaste: TheWhotheWhatTheWhy?

2011-04-16T10:00:00.002+03:00

Kiitos vaan lukuisat haastajat eri blogeista, pistetäänpäs pientä selittelyä vkonlopun ratoksi siitä kuka täällä bloggaa...

Kuka?
Neljävuotiaana leffoihin hurahtanut eläinrakas, valokuvaamista ja televisiota aidosti rakastava nainen. Rakastan matkustelua, eläimiä, kirjoja, pitkiä leffamaratooneja ja tv-sarjan yhden kauden katsomista viikonlopun aikana; rakastan sadetta ja kynttilänvaloa, kauhuleffoja ja hyvää ruokaa. Olen fisuvege, sipsien suurkuluttaja vaikkei saisi, olen tatuoitu Donnie Darkon Frank-jäniksellä ja Dr. Whon Tardiksella ja näin ollen melko lapsellinen tapaus luultavasti aina mutta hyvällä tavalla. Suhtaudun intohimoisesti popkulttuuriin ja pystyn puhumaan siitä tuntitolkulla...

Mitä?
Leffoja ja televisiota. Katson paljon kauhua, uutuksia enkä väheksy pätkääkään Hollywoodin super-rymistelyjä. Ahmin tv-sarjoja ja kuuluttelen niistä mielelläni myös muille. Välillä pitää rentoutua ja kirjoittaa tyhmiä listoja näyttelijöistä ja elokuvista, viljellä huonoa huumoria ja näyttää kuinka monta hottista maailmassa onkaan. Toisessa blogissani keskityn valokuvaamiseen, koiriini ja russuttamiseen.

Missä?
Helsingin Kalliossa, Torkkelinmäellä. Sohvalla, sängyssä, lattialla. Joskus kännykällä liikenteessä jos tulee hyvä kuva eteen...

Millä?
Kotona josku Macilla, useimmiten työkoneellani koska se on aina mukana. Argh...

Milloin?
Kun on aikaa. Nopeat leffajutut yleensä aamukahvin kanssa, töiden jälkeen tai viikonloppuisin jolloin kerään materiaalia pidempiin juttuihin, ette usko kuinka paljon työtä yksi juttuni teettää; all in the family-, naiset elokuvissa-, listajutut ja hottisjutut teettävät todella paljon työtä! Uusia juttuideoita tulee mieleen missä vain ja kirjoitan ne usein päässäni valmiiksi vaikka lenkillä tai työmatkalla, itse kirjoittaminen vie vain murto-osan itse työstä ;O)

Scream 4 ***

2011-04-15T09:25:00.002+03:00

*Ei spoilaa neljättä osaa*
Aiempi juttuni Scream-trilogiasta täällä.
Scream 4 tekee sen mitä 99% kauhuelokuvien jatko-osista ei pysty tekemään; se on yllättävä, kiinnostava, hauska, uskollinen alkuperäiselle trilogialle ja pärjää hyvin omillaan. Se muistuttaa meitä siitä että täydellisen nolot Scary Movies-rainat todellakin ovat vain halpoja kopioita eivätkä ikinä pysty nauramaan omalle genrelleen niin aidosti kuin Scream-elokuvat tekevät, Scream tekee pilkkaa itsestään ja kauhusta nokkelasti ja alleviivaamatta, taito joka monelta "komedialta" puuttuu.

Uusi sukupolvi

Sidney Prescott palaa Woodsboroon markkinoimaan uutta kirjaansa ja näin herättää sopivasti ensimmäisten murhien vuosipäivänä vanhan tuttumme Ghostfacen unestaan. Juonesta ei tarvitse paljastaa oikeastaan mitään; epäiltyjä ja sopivia psykopaatteja näyttää olevan kaupunki pullollaan totuttuun tapaan ja jokainen voi valita oman syyllis-suosikkinsa pitkin matkaa. Uudet murhat tuovat median kaupunkiin ja kirjailijana uraansa jatkanut Gale Weathers haluaa jälleen selvittää murhaajan; aviomies sheriffi Dewey Rileyn on turha päättäväistä naista estää.

Scream-elokuvien teho perustuu näppärään sanailuun, murhaajan piilotteluun ja arvailuun kuka kuolee seuraavaksi. Tässä onnistutaan taas mainiosti, teinit ovat entisosien tapaan kauhuleffojen asiantuntijoita mutta nyt jopa poliisit jotka ovat kasvaneet CSI-sarjojen parissa, tietävät että väärästä sanavalinnasta joutuu luultavasti veitsen tielle. Scream 4 naurattaa ja rullaa eteenpäin vaivattomasti. Ainut miinus tulee siitä että neljäs osa ei aidosti pelottanut, alkuperäisten osien hiippailut, takaa-ajot taloissa ja psykopaattien palopuheet eivät tässä osassa onnistuneet täysin; mutta kyse voi olla minustakin, aika karaisee...

Sidney Prescott (Neve Campbell) ei pelkää edelleenkään.

Alkuperäisten näyttelijöiden Neve Campbellin, Courtney Coxin ja David Arquetten mukana olo on ensiarvoisen tärkeää, he sitovat hienosti 10 vuoden kuilun kiinni ja uusi uhrattava sukupolvi nuoria näyttelijöitä pärjää aivan yhtä hyvin kuin silloin ennen. Ainoastaan Sydneyn serkkutytön Jillin (Emma Roberts) poikaystävää näytellyt Nico Tortorella ei pysty luomaan samanlaista fiilistä kuin aiemmat piinatut nuoret miehet Skeet Ulrich ja Timothy Olyphant.

Hayden Panettiere, Emma Roberts ja Rory Culkin ovat täysin päteviä osissaan mutta huomio kiinnittyy tottakai vanhoihin tähtiin; se on sitä nostalgiaa...

Scream 4 (2011) *** IMDb

Starat musiikkivideoissa

2011-04-14T11:19:00.001+03:00

Musiikkivideot ovat taiteenmuoto omalla tavallaan ja kiinnostavampia niistä yleensä tekee julkkiksen, lähinnä näyttelijöiden, cameo-roolit ja esiintymiset niissä. Kuuluisimpia näistä lienee Aerosmithin Crazy jossa Liv Tyler ja Alicia Silverstone esiintyvät. Nuori Johnny Depp angstailee Tom Pettyn Into the Great Wide Openissa. The Rolling Stonesin Anybody Seen My Baby on astetta parempi nuoren Angelina Jolien takia ja Britney Spears on yhtä äkkiä siedettävä koska Everytime-videossa on Stephen Dorff. Milo Ventimiglia näyttää feikkitatuointejaan Fergien Big Boys Don't Cryssa ja Wentworth Miller on ollut Mariah Careyn kynsissä.

Tässä muutama suosikkini; ei niin väliä musiikista kun videot ovat näin hyviä...

Vampire Weekend / Givin' Up the Gun
Jake Gyllenhaal on esiintynyt parissakin videossa, Jamie Foxx:in Blame It-videossa Gyllis esiintyy yhdessä Samuel L. Jacksonin, Ron Howardin ja Forest Whitakerin kanssa. Ikävä kyllä video ja biisi ovat kamalia, mutta sen voi katsoa tästä.
Onneksi tämä video korvaa kaiken..

Fat Boy Slim / Weapon of Choice
Christopher Walken näyttää nuoremmilleen närhen munat kun pitää pistää jalalla koreasti, tästä ei meno parane!

Texas / In Demand
Kyllä, se on Severus Snape mutta usein unohdetaan että Alan Rickman on äärimmäisen charmantti mies, kuten tämäkin video todistaa...

Stone Temple Pilots / Sour Girl
Aaah, Buffy... Goottityyliseksi muutettu Sarah Michelle Gellar näyttää ihanalta ja laulaja Scott Weilandilla ei ilmeisesti ole niveliä. Videota ei pystynyt embeddamaan joten näet kauniin ja omituisen videon tästä linkistä.

Elton John / I Want Love
Hemmetin Elton; ärsyttävät biisit on pakko kuunnella alusta loppuun kun videot ovat tätä luokkaa! Robert Downey Jr:n charmin hyödyntäminen on nerokas veto...Elton Johnilta löytyy toinenkin helmi, This Train Don't Stop Here Anymore näyttää Justin Timberlaken esittämässä Elton Johnia, mahtava video!

Paula Abdul /Rush Rush
Paula Abdul vie meidät Nuoren kapinallisen fiiliksissä kasaritunnelmiin, aikaan kun Keanu Reeves oli nuori ja nätti, nythän Keanu on vain nätti ;O) Video on korni ja biisi aika kamala mutta kaiken sen kestää kun tätä katsoo...

Kanye West / Can't Tell Me Nothing
Kanye West on tehnyt hitistään myös vähemmän mahtipontisen version joka on jäänyt liian vähälle huomiolle, homman hoitaa kotiin sata kertaa tyylikkäämmin Zach Galifianakis. Herra osaa muuten myös olla "herkkä", Fiona Applen Not About Love on hieno video myös.

Mikä musiikkivideo on oma cameo-suosikkisi?

The Big One-Oh-Oh

2011-04-13T09:52:00.001+03:00

Mm. Bubble, Lauri ja Ravenwaves ovat julkaisseet hienot ja täysin katu-uskottavat 100 parasta biisiä -listansa.
Eräänlaisena musiikki-junttina tartuin haasteeseen sillä maailma tarvitsee muutakin kuin nuorten musiikinharrastajien täydellisiä listoja ;O)
Omalla kohdallani kriteerit listalle olivat helpot; vain yksi biisi per artisti (muuten lista olisi ollut täynnä Oasista ja Stereophonicsia) ja yritin täyttää listan mahdollisimman monipuolisella tuotannolla. Karsin uusimmat hitit ja vaikuttavimmat tekeleet viime vuosilta pois, paria bändiä lukuunottamatta, koska minusta hyvä tai erinomainen biisi vaatii muutaman vuoden ennenkuin siitä voi sanoa että se on aidosti hyvä; näitä olen jaksanut kuunnella jopa vuosikymmeniä ja aina ne liikuttaa.
Osasta tulee mieleen tiettyjä muistoja, en väitä että East17:n It's Alright tai The Offspringin Hit That ovat musiikillisia helmiä mutta minulle rakkaita ja siksi listalla ;O) Toisaalta, lista ilman Stevie Wonderia, The Doorsia tai muita vastaavia legendoja tämä nyt vain ei olisi minun listani.

Joten enjoy, tai sitten ei...nuoremmalle lukijakunnalle täällä on varmaan jotain omituisuuksia, pahoittelen ;O)
The Big One-Oh-Oh

it's all in the family: Äidit ja tyttäret

2011-04-12T12:09:00.000+03:00

Ennenkuin saamme seurata kuinka nykytähtien lapset valtaavat valkokankaat, viimeisimpinä esimerkkinä Will Smithin lapset Willow ja Jaden Smith, pitää muistaa että entisaikojen filmitähdet ovat myös saaneet lapsistaan seuraajia...

Goldie Hawn ja Kate Hudson
Goldie Hawn, tuo 70- ja 80-lukujen kaunis höpsö blondi, sai entisen miehensä, muusikko Bill Hudsonin, kanssa kaksi lahjakasta ja kaunista lasta. Hawn on parhaimmillaan kamalana kauneusleikkaus-addiktina elokuvassa Death Becomes Her.
Kate Hudson peri äitinsä ulkonäön ja aurinkoisen luonteen pilkulleen; Hawnin ura on leimattu romantiikalla kuten tyttärensäkin. Hawn on ollut yhdessä Kurt Russelin kanssa vuodesta 1983. Kate erosi Black Crowes-laulajamiehestään vuonna 2006 mutta uusi rocktähti on jo käsivarressa; Musen laulaja Matthew Bellamy ja Kate odottavat tällä hetkellä ensimmäistä yhteistä lastaan.
Katen veli on Oliver Hudson, joka on minulle tuttu kauhuleffoista The Breed ja Black Christmas, mutta myös tv-sarjoista Dawson's Creek ja Rules of Engagement.

Judy Garland ja Liza Minelli
Tähti on syntynyt ja Ihmemaa Oz-elokuvien tummaääninen lahjakas tähti Judy Garland on yksi traagisimmista tähdistä historiassa. Alkoholi- ja huumeriippuvuus hallitsivat tämän lahjakkaan laulajan elämää ja Garland kuolikin jo 47-vuotiaana. Viidesti naimisissa ollut Garland sai tyttären avioliitosta ohjaaja Vincente Minnellin kanssa; näyttelijä/laulaja Liza Minnellin. Minnelli jatkaa äitinsä aloittamaa diivaperinnettä paitsi hienoilla elokuvilla kuten Arthur ja Cabaret, myös lääkeriippuvuudellaan, skandaalinkäryisellä elämällään ja neljällä avioliitollaan.

Janet Leigh ja Jamie Lee Curtis
Janet Leigh on aito Hollywoodin tähtönen, kuuluisin kuolemastaan suihkussa Hitchcockin elokuvassa Psyko. Leigh oli naimisissa Tony Curtisin, yhden tuon ajan menestyneimmän näyttelijän, kanssa kymmenen vuotta ja tästä liitosta syntyi mm. tytär Jamie Lee Curtis. Jamie Lee tuli tunnetuksi alkujaan ns. scream queenina johtuen lukuisista kauhuelokuva-rooleistaan joissa tarvittiin hyviä keuhkoja. Tunnetuin rooli lienee Halloween-saagassa jossa Jamie Lee Curtis on listinyt veljensä Michael Myersin useammin kuin kukaan jaksaa laskea. Kala nimeltä Wanda ja Freaky Friday osoittavat että hän osaa myös naurattaa. Kivana yksityiskohtana mainittakoon että Jamie Lee Curtis on Jake Gyllenhaalin kummitäti.

Blythe Danner ja Gwyneth Paltrow
Lahjakas ja hauska Blythe Danner on tunnettu useimmille mm. elokuvista Husbands and Wives, Meet the Parents ja jatko-osat sekä hulvattomasta roolistaan tv-komediassa Will & Grace jossa hän esitti Willin äitiä. Blythe Danner on poliittisesti aktiivinen, kiinnostuen erityisesti ympäristö- ja terveysasioista ja on siirtänyt tämän intohimon tyttäreensä Gwyneth Paltrowiin. Paltrow on Oscar-voittaja, romanttisten roolien taitaja ja Madonnan bestis. Ennen avioliittoaan Coldplayn Chris Martinin kanssa Paltrow oli kihloissa Brad Pittin kanssa ja seurusteli 3 vuotta Ben Affleckin kanssa.
Suvun naiskauneus ei lopu tähän sillä Blythe Dannerin siskontytär sattuu olemaan L-koodista tutuksi tullut androgyynisen kaunis Katherine Moennig.

Tippi Hedren ja Melanie Griffith
Tippi Hedren tuli tunnetuksi Hitchcockin blondina, näkyvimmät roolit urallaan Hedren teki elokuvissa Linnut ja Marnie. Hedrenin viime aikaisiin töihin kuuluu mm. ihastuttava I Heart Huckabees. Hedrenin tytär Melanie Griffith tuli tunnetuksi 80-luvulla Working Girlinä, Don Johnsonin vaimona ja nykyisin pienistä rooleista elokuvissa sekä roolistaan tv-sarjassa Nip/Tuck. Avioliitostaan Don Johnsonin kanssa syntyi tytär Dakota Johnson joka on nykyisin näyttelijätär/malli, viimeisimpinä elokuvinaan The Social Network ja Beastley. Melanie Griffith on ollut naimisissa latinohurmuri Antonio Banderasin kanssa jo 15 vuotta.

Shelter ***

2011-04-11T10:49:00.000+03:00

Ruotsalainen kaksikko Måns Mårlind ja Björn Stein ovat ohjanneet paranormaalin trillerin jossa sekoitetaan psykiatriaa noituuteen, säikäyttää pari kertaa kunnolla mutta kompastuu lopulta omaan vyyhteensä.

Julianne Moore esittää psykiatria joka saa hoitaakseen päällisin puolin mielenkiintoisen mutta melko tavallisen tapauksen. Adam on sivupersoonasta kärsivä mies jonka tyynen pinnan alla tuntuu kytevän aito mielipuoli eikä aikaakaan kun psykiatri Cara saa selville että tämä "toinen mies" Adamin nahkojen alla onkin ollut oikea henkilö.

Caran tehtävänä on selvittää miten traumatisoitunut Adam (Jonathan Rhys Meyers) on saanut päähänsä esittää toista, todellista ihmistä ja matkustaa Adamin kotiseudulle selvittämään mysteeriä. Trilleriksi kuviteltu tarina muuttuu pian kauhuelokuvaa muistuttavaksi väännöksi vääristyneine kasvonpiirteineen ja noitineen; meno ei varsinaisesti pelota mutta aiheuttaa hämmennyksen tunnetta koska alun asetelma ei näytäkään pitävän paikkaansa.

Shelter sekoittaa genret keskenään vyyhdeksi joka ei pian ole enää hanskattavissa mutta se ei menoa haittaa; jos pitää jännityksestä niin Shelter on keskivertoa piirun verran mielenkiintoisempi soppa jonka kyllä jaksaa katsoa loppuun, huolimatta siitä että leffaa leimaa tietty venytyksen maku ja se laahaa välillä niin että tekisi mieli potkaista vauhtia tarinaan. Moore ja Rhys Meyers tekevät taidokasta työtä kuten nyt heiltä sopii odottaakin, käsikirjoituksessa ovat elokuvan suurimmat ongelmat. Se sisältää muutaman aidosti hyytävän kohtauksen ja Rhys Meyersin jo valmiiksi mielipuolisista silmistä on kyllä otettu kaikki irti.

Tuntuu että elokuvaan on yritetty tunkea liikaa tavaraa, kikkaillaan erilaisilla teorioilla mikä tietysti myös tuo tiettyä yllätyksellisyyttä loppuun. Shelter ei ole huono leffa, vain hieman pitkä ja osittain pitkäveteinen, suuhun jää kuitenkin lopulta verevä maku pienellä pettymyksen kitkeryydellä höystettynä.

Shelter (2010) *** IMDb

Takers ***

2011-04-10T09:00:00.001+03:00

Takers on perinteinen kyttä-rosmo -tekele jonka kolme suurinta syytä katsoa leffa ovat Hayden Christensen, Paul Walker ja T.I.
Matt Dillon ja Jay Hernandez esittävät kyttäkaksikkoa joka jahtaa ammattitaitoista pankkiryöstäjä-porukkaa, pääsemättä paljon puusta pitkään. Konnakopla koostuu tyylikkäistä ja osaavista tekijöistä jotka tekevät keikkoja harvakseltaan, elävät leveästi poliisilta piilossa ja seuraavaa keikkaa suunnitellen.

Ongelmia rosmoille tuo vankilasta vapautunut jengin entinen jäsen Ghost (T.I) joka ei laverrellut poliiseille mutta johon muut eivät silti luota. Kun Ghost ehdottaa takuuvarmaa uutta keikkaa on ymmärrettävää että muut eivät tiedä mitä Ghost juonii, onko kyseessä kosto vai oikea keikka?

Takers on kuvattu hienosti ja tyylikästä elämää kuvataan kuin MTV:n musiikkivideoissa ikään; skumppa virtaa ja toinen toistaan komeampia ajopelejä tuodaan näytille. Itse viihdyin Takersin parissa yllättävän hyvin vaikka juoni ei tuonut paljoakaan vaihtelua genreensä; ehkä juju oli itse näyttelijöissä ja heidän välisessään hienossa kemiassa. Ryöstökohtaukset olivat jännittäviä ja meno virtaviivaista eikä pienestä ylipituudesta huolimatta elokuva kerennyt kyllästyttää. Genreveljeensä, The Towniin, verrattuna Takers on kuitenkin heppoinen tekele joka ei pääse hahmojensa pään sisään eikä ole loppujen lopuksi muuta kuin viihdyttävä paketti kauniissa kuorissa. Tosin joskus sekin riittää...

Takers (2010) *** IMDb

I heart Sheldon

2011-04-09T10:58:00.001+03:00

Tämä on pakko nähdä, Dead Snow tänään tv:ssä!

2011-04-09T09:25:00.000+03:00

Hulvaton natsizombie-tekele Dead Snow tulee tänään (tai itseasiassa huomenna) Neloselta, klo 00:25 alkaen. Jos hirtehinen kauhu, vuonomaisemat ja zombiet kiinnostavat niin tämä norjalainen vuonna 2009 valmistunut elokuvan on juuri sinulle ;O)

The Kids Are All Right ****

2011-04-08T09:38:00.000+03:00

Elokuva nojaa vahvasti erinomaisiin näyttelijöihin ja on virkistävää nähdä aikuisten naisten näyttelevän vahvoja naisrooleja ilman höpsöttelyä, taustalla olemista ja ilman johtavaa miestähteä.
The Kids Are All Right kertoo tarinan kahdesta lapsesta, Laserista ja Jonista, jotka haluavat löytää oikean isänsä. Nuoret ovat kasvaneet lesboäitiensä kasvattamana ja isä on tuntematon spermanlahjoittaja.

Isäksi osoittautuu rento ja hieman teennäinen ravintoloitsija ja luomumies Paul (Mark Ruffalo) joka ei ole elämässään sitoutunut yhteenskään ihmiseen, Instant Family -periaatteella tulleet poika ja tytär tuovat mukanaa hieman varautuneet äitinsä ja soppa on valmis. Paul kiintyy lapsiin ja ajatukseen perheestä enemmän kuin olettikaan ja tuloksena on pienoinen sekasotku, juuri ennen Jonin lentämistä pesästä. Lasten lähteminen kotoa ja keski-ikäisten naisten elämä aiheuttavat osaltaan paineita jotka voivat sekoittaa tiiviin ydinperheen pahasti.

Annette Bening ja Julianne Moore ovat ihania, rypyt näkyvät ja on aina ilo katsoa kun aidosti lahjakkaat ihmiset saavat esittää sujuvaa käsikirjoitusta aidoilla tunteilla. Mark Ruffalo muuttuu aina vain hurmaavammaksi mitä vanhemmaksi mies tulee, kyseessä lienee Clooney-ilmiö? Nuoria esittävät Mia Wasikowska ja Josh Hutcherson ovat aitoja eivätkä sorru kliseisiin. Mainittakoon vielä että Hutcherson on juuri kiinnitetty kehumani Hunger Games -kirjojen pohjalta tehtävän elokuvan Peetan rooliin, kirjat tuntevat lienevät innoissaan;O)

Ainut lievästi häiritsevä asia elokuvassa oli lesboäitien tietynlainen kliseisyys; toinen oli täysi huttupää rentoine hippiasenteineen kaikkia syleilevine viboineen kun taas uraäiti oli kireä, viinaan menevä nipottaja. Oikeasti kai kukaan ei ole näin mustavalkoinen. Mutta tästä huolimatta The Kids Are All Right on lämminhenkinen, taidokas ja ennenkaikkea aito elokuva ihmissuhteista, vaikkakin hieman erilaisessa perheessä. Itseltäni löytyy omasta lähipiiristä montakin tällaista elämää viettävää ihanaa pariskuntaa ja näkisin mielelläni enemmänkin samasta aiheesta tehtyjä elokuvia, ne ovat tärkeitä viestinviejiä siitä että ei ole väliä mitä sukupuolta vanhemmat ovat, lapset pärjäävät kyllä jos ihmiset rakastavat heitä.

The Kids Are All Right (2010) **** IMDb

Osallistu Pirates of the Caribbean -kisaan!

2011-04-07T09:04:00.002+03:00

Suositun merirosvo-seikkailusarjan neljäs osa, Pirates of the Caribbean - Vierailla vesillä saa Suomen ensi-iltansa 18.5.2011. Juhlistaakseen Johnny Deppin paluuta hurmaavan ja oikukkaan Captain Jack Sparrown rooliin arvontaan osallistuneilla on nyt mahdollisuus voittaa Pirates of the Caribbean 1-3 boksi!

Jerry Bruckheimerin tuottama ja Rob Marshallin ohjaama “Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä” ampuu tutun täysilaidallisen koko elokuvasarjan menestykseen siivittänyttä toimintaa, seikkailua ja huumoria—tällä kertaa kolmiulotteisena Disney Digital 3D™:nä. Johnny Depp palaa legendaarisen kapteeni Jack Sparrow´n rooliinsa vauhdikkaassa tarinassa totuudesta, petoksesta, nuoruudesta ja kuolemasta. Jack törmää sattumalta entiseen heilaansa (Penelope Cruz) eikä tiedä, onko kyse rakkaudesta—vai onko naikkonen sittenkin häikäilemätön huijari, joka vain käyttää häntä hyväkseen löytääkseen tarunhohtoisen Nuoruuden lähteen. Kun nainen pakottaa Jackin nousemaan merten kauhun Mustaparran (Ian McShane) lippulaivaan nimeltä Queen Anne’s Revenge, Jack saa huomata tempautuneensa jälleen kerran huikean seikkailun pyörteisiin eikä hän itsekään tiedä, kumpaa hänen pitäisi pelätä enemmän: Mustapartaa vai naisystäväänsä.

Voit osallistua arvontaan vastaamalla kysymykseen: Mikä on Johnny Deppin paras roolihahmo?

Kilpailu päättyy 20.4.2011.

it's all in the family: Isältä pojalle

2011-04-06T07:58:00.000+03:00

Hollywood on pienten piirien ihmemaa, näyttelijöiden lapsista tulee usein näyttelijöitä tai ohjaajia. Tässä kolme esimerkkiä siitä miten isä-poika aisaparit ovat saaneet homman toimimaan.

Martin Sheen, Charlien Sheen ja Emilio Estevez

Isä Martin Sheen lienee maailman pidetyin tv-presidentti, hieno rooli West Wingissä toi tämän veteraaninäyttelijän muidenkin kuin elokuvia ahmivien tietoisuuteen. Martin Sheen, oikealta nimeltään Ramón Estevez, loi hienon uran mm. Badlands, Apocalypse Now ja Wall Street-elokuvissa. Avioliitosta Janet Templetonin kanssa syntyi neljä lasta joista Emilio ja Carlos Estevez ovat tunnetuimmat näyttelijöinä. Carlos tosin muutti nimensä Charlie Sheeniksi, seuraten isänsä näyttelijänimen viitoittamaa tietä.

Emilio Estevez tuli tunnetuksi 80-luvun teinikomedioista kuten St. Elmo's Fire ja Breakfast Club. Näyttelijäuraa kiinnostavampi on kuitenkin Estevezin ohjaajan ura; hieno elokuva Bobby antaa viitteitä että miehen kannattaa pysyä kamera takana; taskussa on myös tusinoittain eri tv-sarjojen jaksojen ohjauksia.

Paha poika Charlie Sheenin ura on ollut huikea ja rooli klassikko-elokuvassa Platoon nosti Sheenin tähtitaivaalle. Wall Street jatkoi uraa hienosti mutta jatko ei ollutkaan pelkkää pupulaaksoa. Kasa b-elokuvia myöhemmin Charlie Sheen siirtyikin tv-historian parhaiten palkatuksi näyttelijäksi Miehen puolikkaat tv-sarjaan josta hän sai alkuvuodesta potkut, sekoilu huumeiden kanssa, väkivaltaisuus ja jatkuva lööpeissä oleminen ovat vieneet miehen uran siihen pisteeseen että lopun luulisi olevan käsillä. Minä kuitenkin veikkaan että mies nousee tuhkasta ja pelkäänpä pahoin että ongelmistaan huolimatta Hollywoodissa on aina tilaa törkyturville kuten Sheen...

Donald ja Kiefer Sutherland

Kanadalainen Donald Sutherland merkitsee useimmille elokuvien ystäville laatua. Tämä lahjakas, tyyni ja yllättävän hauska mies polkaisi uransa kunnolla käyntiin Likainen tusina-elokuvalla. Hienot elokuvat Klute, Invasion of the Body Snatchers, 1900 ja Ordinary People osoittavat että Sutherland on monipuolinen tulkki. Toisesta avioliitosta Shirley Douglasin kanssa syntyi 1966 poika Kiefer.

Kiefer Sutherland tuli tunnetuksi 80-luvun teinielokuvista mutta The Lost Boys nosti hänet pinnalle. Roolit elokuvissa A Few Good Men, Flatliners, Young guns ja The Three Musketeers onnistuivat pitämään Kieferin uran käynnissä.Kihlaus Julia Robertsin kanssa päättyi Robertsin karkaamiseen 3 päivää ennen häitä; Roberts matkusti hääpäivänä ulkomailla Kieferin ystävän, Jason Patricin kanssa.
Kuten niin monella muullakin 80-luvun teinitähdellä, joita kutsuttiin Brat Packiksi, myös Kieferillä on koko uransa ajan ollut ongelmia alkoholin kanssa. Milloin Kiefer on pidätetty muotisuunnittelijaan kohdistetusta pääpuskusta, milloin hänet on löydetty hakkaamasta hotellin aulassa olevaa joulukuusta, pidätetty rattijuopumuksesta ja löydetty sammuneena baarista. Tulisieluinen ja ongelmiensa kanssa painiskeleva Kiefer on kaikista vastoinkäymisistään huolimatta onnistunut saavuttamaan legendaarisen aseman televisio-historiassa; rooli 24-sarjan Jack Bauerina lienee maailman tunnetuimpia hahmoja ja kovimpia äijiä ikinä. Minä en voi olla pitämättä Kieferistä, miehessä on kaikista ongelmistaan huolimatta jotain erikoista...

Bridgesin miehet

Lloyd Bridges aloitti uransa Sea Hunt tv-sarjassa 50-luvun lopussa. Vuosina 1962-63 Lloyd esiintyi omassa tv-sarjassaan jossa esiteltiin myös perheen pojat, tulevaisuuden tähdet, Jeff ja Beau Bridges. Useissa tv-sarjoissa ja elokuvien pienissä rooleissä työskennellyt Lloyd muistetaan varmaankin parhaiten National Lampoonin elokuvista Airplane ja Hot Shots.

Beau Bridges, veljeksistä vanhempi, syntyi 1941 ja on tehnyt pitkän uran elokuvissa. The Fabulous Baker Boys nosti Beaun kuuluisuuteen, näytellen yhdessä veljensä Jeffin kanssa pianisti-veljeksiä. Beau Bridges tekee edelleen töitä, tehden hienoja sivurooleja elokuvissa joka vuosi, itse muistan miehen parhaiten viime vuosilta tv-sarjan My Name Is Earl, Earlin isänä.

Nuorempi veli Jeff syntyi 1949 ja on miehistä parhaiten menestynyt. Legendan maineen harteilleen saanut Jeff tulee aina olemaan useimmille The Dude, elokuvasta The Big Lebowski. Roolit elokuvissa Tron, The Fisher King, Iron Man, Crazy Heart, Miehet jotka tuijottavat vuohia ja True Grit ovat tehneet Jeff Bridgesistä yhden pidetyimmistä ja varmimmista näyttelijöistä Hollywoodissa.

Tron:Perintö ****

2011-04-05T11:38:00.000+03:00

Alkuun täytyy todeta että en ole nähnyt vuoden 1982 Tron-elokuvaa, näin ollen minulla ei ole mitään nostalgisia siteitä alkuperäiseen versioon enkä haikaile "hyvien aikojen perään".

Jeff Bridges uusii roolinsa tietokoneguru Kevin Flynninä. Mies katoaa 1989 jättäen jälkeensä pojan, Samin (Garrett Hedlund). Garrettia ei kiinnosta, hieman kliseiseen tapaan, isänsä firma tai sen bisnes sen enempää; riittää että rahaa riittää elämiseen ja pieni hakkerointi ja kiusan teko firmalle vain piristää tylsistyneen teinin päivää.

Flynnin vanhassa pelihallissa Sam törmää vihdoin isänsä salaisuuteen ja tulee imaistuksi matriisiin, todellisuuteen jonka hänen isänsä on luonut ja jonka vangiksi hän on aikoinaan jäänyt. Vallan tässä maailmassa on kaapannut Flynnin alter ego Clu joka luo täydellistä maailmaa, murskaten vastustajansa alleen. Joukossa on sekalainen kokoelma eri bittirakennelmia, useimmat persoonallisia hahmoja joiden taustalla tasapäistetään suurta armeijaa maailman valloitukseen.

Juonta kiinnostavampaa elokuvassa on se huikea visuaalinen ilme ja musiikki. Matriisin maailma on viimeisen päälle sliipattu, kulkuvälineet kauniita ja kaikki pelkistetyn tyylikästä. Se miten moottoripyörä rakentuu ja kuinka pelejä pelataan brutaalilla areenalla ovat mannaa tällaisesta tyylistä pitäville. Daft Punkin musiikki on loistavaa ja sopii elokuvan maailmaan saumattomasti, se miksi tämä score ei Oscar-ehdokkaana on huutava vääryys.

Elokuvan suurimmaksi ongelmaksi muodostuu Samia näyttelevä Garrett Hedlund joka vain mielestäni ei sovi rooliinsa ja on jäykkä. Olivia Wilde ja Jeff Bridges taas tuovat hahmoihinsa tunnetta mutta vain siinä määrin kuin matriisissa kuvittelisi olevan. Tron - Perintö on silmäkarkkia omassa maailmassaan jossa pauhaa konemusiikki ja ansaitsee siitä syystä neljä tähteä, tätä katsoessa juoni oli toissijainen minulle.

Tron - Legacy **** (2010) IMDb